torstai 8. syyskuuta 2011

Vuoden saldo: kahdeksan uutta kirjaa ja yksi novelli


novelli Satan ankommer till Åbo på spår tre kirjassa Åbsurdistiska berättelser


Nuo minulta siis ilmestyi tai ilmestyy tänä vuonna. Lisänä pari uusintajulkaisua, kuten Hämeen hurjat ja Kasvot tuulilasissa sähkökirjana. 

Ensi vuosi onkin sitten rauhallisempi, luvassa on vain puolenkymmentä uutta kirjaa. Luulisin. Lisäksi ainakin Musta taivas tulee saksaksi nimellä Schwarzer Himmel. Kääntäjä Stefan Mosterin työ on jo lopuillaan.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Murhia ja maanpetoksia

Miten kirja syntyy? Nyt on tilaisuus seurata uuden dekkarini kehittymistä hämeenlinnalaisen verkkolehti Reskan blogissa Murhia ja maanpetoksia. Kaksi osaa on jo netissä, ja raportoin tilanteesta joka kuukauden alussa, kunnes kirja ilmestyy. Senkin jälkeen saatan kertoa, mitä kirjan tiimoilta tapahtuu.

Kirja on Mustat aallot, kolmas historiallinen rikosromaanini Valtiollisen poliisin ylietsivä Mujusen vaiheista toisen maailmansodan pyörteissä. Aiemmin samassa sarjassa ovat ilmestyneet vuoteen 1938 sijoittuva Valkoinen hehku ja välirauhan aikana 1940 tapahtuva Sininen aave. Kolmannessa romaanissa Mujunen tutkii rikoksia jatkosodan kotirintamalla ja rintaman tuntumassakin vuonna 1942.

Kainuun Sanomien kriitikko Seppo Kämäräinen oli tätä mieltä Mujusesta: "Mujusen hahmossa on jotakin samaa kuin Mika Waltarin luomassa komisario Palmussa, vaikka mistään matkimisesta ei toki ole kyse. Luotettava isähahmo on liikkeellä molemmissa tapauksissa."

Mustat aallot ilmestyy keväällä 2012 CrimeTimen kustantamana.