lauantai 25. helmikuuta 2012

Neljäskin dekkaripaja tälle vuodelle


Syksylle tuli vielä Hämeen Kesäyliopiston kolmen lauantain paja. Nyt näitä on sitten yhteensä neljä.

17.-18.3. ja 14.-15.4. Lappeenranta (Ilmoittautumisaika päättyy jo 2.3.!)
9.-14.7. Orivesi
16.-19.8. Ruokolahti
29.9., 17.11. ja 1.12. Hämeenlinna

Pajoissa käydään läpi jännitystarinan rakentamista teoriassa ja käytännössä. Tavoitteena, että jokainen saisi kurssin mittaan aikaan oman rikosnovellin. Orivedellä voidaan novellin sijasta käsitellä myös keskeneräistä rikosromaania. 

Uusi Urho


Urho ja Aaveiden meri ilmestyy maaliskuun lopulla. Eilen lähetin vedosten korjauksetkin kustannustoimittajalle, ja paluusähköpostissa sain viimeistellyt kannet. Upealta näyttää, vai mitä? Kuva on Markus Majaluoman, ulkoasu Janne Harjun.

Tämä on Urhon sukellustalotrilogian toinen osa, mutta kyytiin pääsee hyvin tässäkin vaiheessa. Sen verran voin jo paljastaa, että kirjan lopussa jäädään vielä Aaveiden merelle, joten kolmas osa on tarpeen ennen kuin Urho ja kumppanit pääsevät kotiin. Sukellustalon vaiheet ovat tosin käyneet sen verran kummallisiksi, ettei mikään ole enää aivan varmaa.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Kylmä kyyti alkaa


Taksi lähtee liikkeelle maanantaina 27.2.2012. Ensimmäisenä on vuorossa Markku Ropposen Renki-novelli, toisena tulee minun Yövuoroni 12.3. Matkoja riittää parin viikon välein syyskuulle saakka. Kannattaa pysyä kyydissä!