KIRJAILIJA ON KÄSITYÖLÄINEN

Olen aina sanonut, etten ole kätevä käsistäni. Kuitenkin olen toiminut käsityöläisammatissa jo 39 vuotta. Nikkaroin sanoista tarinoita, höylään ja hion ja viimeistelen ne.

Ennen vanhaan käsityöläisen tie itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi kesti vuosia. Mestarin oppipojaksi pääsi aikaisintaan 14-vuotiaana, ja kolmesta viiteen vuoteen meni ennen kuin pääsi kisälliksi.

Minä pääsin Seppo Tuiskun oppipojaksi Jerry Cottonia takomaan 20-vuotiaana keväällä 1983, lukion ja armeijan jälkeen. Kahden ja puolen vuoden päästä etenin kisälliksi ja aloin toimittaa muiden juttuja Sepon sairaus- ja kesälomien aikana.

Aikoinaan kisälli sai arvonsa merkiksi knallin. Minä sain Tuiskulta Cottonin Jaguar E-Typen pienoismallin.

Mestarin arvoon eli vastaavaksi toimittajaksi kohosin kesällä 1991, kun Tuisku jäi eläkkeelle. Silloin olin jo 28-vuotias. Sain Cotton-arkiston ja Nevillen Rauhantekijän eli Colt Peacemakerin, tosin replikana. Aloin mestaroida uusia kirjoittajia.

Vastaavan toimittajan pestiä riitti pari vuotta. Samoihin aikoihin kävin YLEn käsikirjoittajakurssin sekä AVEKin ja Elokuvasäätiön ja Teatterikorkeakoulun kursseja. Luin kaiken maailman kirjoitusoppaita. Aloin tehdä suomennoksia, kuunnelmia, tv-käsikirjoituksia, näytelmiä, lasten- ja nuortenkirjoja.

Kirjailijan ammatissa opeteltavaa riittää. Tällä vuosituhannella olen laajentanut repertuaariani omiin dekkareihin, absurdeihin novelleihin, lauluteksteihin, selkokirjoihin ja historiallisiin romaaneihin. 

Aloin myös vetää dekkaripajoja ja laadin oman dekkarinteko-oppaani. Viime kesän dekkaripaja Ahlmanin opistolla jäi viimeiseksi. Muut saavat jatkaa. Se murhaa joka osaa on testamenttini sillä saralla, ja Lastenkirjainstituutin Lukijan luo -kirjaan tein artikkelin lasten- ja nuortendekkarien kirjoittamisesta.

Viimeisin aluevaltaukseni on ollut muistelmat (ei kuitenkaan omat) ja elämäkerrat. Sitä satoa alkaa ilmestyä syksyllä.

Valmiiksi ei kirjailija tule koskaan, ja se on hyvä. Valmis ihminen on valmis hautaan.

Rikoksen pyörteistä kylmän kyydin kautta jäätävään

Uusin kirjani on nuortenjännäri Jäätävää kyytiä. Samalla se on vanhimpia kirjojani. 

Tarina alkaa syksyllä 1990. Olin Jerry Cottonin ja FinnWestin pääkirjoittaja ja olin kirjoittanut rikosnovelleja lyhytikäiseen RikosPalat-lukemistolehteen. Ne olivat kaikki oululaisen Kolmiokirjan lehtiä, samoin kuin nuorille tytöille suunnattu SinäMinä. SinäMinän päätoimittaja pyysi minulta silloin jännitystarinoita lehteensä. 

Tein muutaman, jotka julkaistiin salanimellä Tapio Halla-aho. Silloinen osoitteemme oli Halla-aho 6. Nyt en ehkä käyttäisi sitä salanimeä. 

SinäMinä-jännäreistäni kolmas oli nimeltään Rikoksen pyörteissä. Siinä kaksi nuorta varastaa terveyskeskuksen edestä jenkkiauton huviajelua varten, saa poliisit peräänsä ja huomaa, että autossa on vainaja.

Novelli ilmestyi lievästi korjailtuna kokoelmassani Ammattimies vuonna 2008. 

Mutta jo 1994 olin jatkanut tarinaa kirjaksi saakka ja tarjonnut sitä WSOY:lle toiseksi nuortenkirjakseni Korhosen ja kadonneen faijan jälkeen. Kirjan työnimenä oli Kylmää kyytiä. 

Samoihin aikoihin osallistuin Elokuvasäätiön ja AVEKin lasten- ja nuortenelokuvan käsikirjoituskurssille, jota vetivät Tove Idström, Matti Ijäs ja Anne Kemppi. Kurssilla tein kirjani pohjalta tunnin mittaisen elokuvan käsikirjoituksen, ja Matti Ijäs vei sen Dada-filmiin, joka oli tuottanut hänenkin filmejään. Nadja Pyykkö halusi ohjata Kylmää kyytiä, ja hänen tyttärensä Marja Pyykön piti näytellä toista pääosaa. 

Kun menin ensimmäiseen palaveriin Dada-filmin toimistoon Kolmannella linjalla Kalliossa, vastassa oli apea tunnelma. Firman kirjanpitäjä oli edellisenä viikonloppuna hirttäytynyt samassa toimistossa. Nadja, Marja ja tuottaja Kari Sara vakuuttivat kyllä innostustaan käsikirjoitukseeni, mutta elokuvalle ei saatu rahoitusta. 

WSOY:n mielestä käsikseni oli sopimaton nuortenkirjaksi. Muistaakseni tarjosin kirjaa vielä Otavalle, mutta sitten hautasin hankkeen. Siinä tuntui olevan jotakin vikaa, jota en silloin käsittänyt. 

Vähän myöhemmin eli 1998-2003 julkaisin kyllä WSOY:ltä ja Tammelta kolme nuortenjännäriä, joissa nuoret ajautuivat rikosten poluille eri syistä: Suden hetki, Pikkuveli ja Tuhlaajafaija. Niiden jälkeen keskityin aikuisten ja lasten kirjoihin. Nuortenjännärit jäivät pitkäksi aikaa. 

Kunnes muutama vuosi siten suoritin työhuoneessani arkeologisia kaivauksia, ja eräästä sedimentistä löytyi Kylmää kyytiä -elokuvakäsikirjoitus. Kirjaversio on tallessa muistaakseni zip-levyllä, jota en nykytekniikalla pysty avaamaan. 

Aloin lukea elokuvakäsistä. Alku tuntui yhä hyvältä, mutta loppupuoli ei toiminut. Jo siinä lukiessani tajusin, mitä pitää muuttaa, jotta tarina toimii. Niinpä kirjoitin elokuvakäsiksen pohjalta uuden kirjaversion. Sen nimeksi tuli ensin Kylmää kyytiä, mutta sitten huomasin että vuosien varrella oli ehtinyt ilmestyä jo parikin sennimistä kirjaa. Niinpä kyydistä tuli jäätävää. 

Vuonna 2020 Jäätävää kyytiä ilmestyi Avaimelta selkokirjana, jonka Hannamari Ruohonen kuvitti hienosti.

Nyt Helmikuussa 2022 on vuorossa yleiskielinen versio, johon Jussi Kaakinen on tehnyt upeat kannet. Tämä kirja on siis ollut tekeillä joko 32, 28 tai kolme vuotta. Tulkinnasta riippuen. 

Täältä voit tilata Jäätävää kyytiä – suoraan kustantajalta.

Lupasin muuten lukea tämän itse äänikirjaksi. Keväämmällä nähdään, miten hyvin onnistun siinä. Tai pikemminkin kuullaan.