torstai 2. lokakuuta 2025

Ukkoskansa elää! Havana Blackin ihmeellinen tarina



Helmikuun 19. päivän iltana tänä vuonna minulle viimeistään valkeni, millainen merkitys Havana Blackilla on Suomessa ollut. Ukkoskansan soturit -kirjan julkkaribileet viisine bändeineen veti Tavastialle noin 400 hengen yleisön, ja illasta muodostui ikimuistoinen kokemus. Aavistin sen jo viimeistään siinä vaiheessa, kun astuin sisään ja kuulin Trashtownin soivan Wyman Familyn, Hannu Leidénin ja Markku Heiskasen yhteisessä soundcheckissä.

Tavastialla näin, että Ukkoskansa on yhä voimissaan. Kirjaakin myytiin mukavasti. Ilta huipentui Havana Blackin ainutlaatuiseen paluukeikkaan kymmenen vuoden tauon jälkeen, muutamalla eri kokoonpanolla vuosien varrelta. Tunnelma oli suorastaan hurmoksellinen.


Hannu Guts Leidénin ja Markku Crazy Heiskasen luotsaama Havana Black -yhtye nousi Puistolan hikisestä treenikämpästä Los Angelesin aurinkoon 80-luvun loppupuolella ja kävi lähellä kansainvälistä läpimurtoa. Havana Black oli ensimmäinen suomalaisyhtye, joka sai biisinsä USA:ssa Billboardin radiosoittolistalle, kun Lone Wolf levyltä Indian Warrior kiipesi vuonna 1990 listalla neloseksi. Käänteitä, kriisejä, tapaturmia ja takaiskuja Havanan taipaleella riitti, mutta myös lujaa uskoa bändin ja 70-lukuhenkisen hard rockin voimaan. 


Idea kirjaan tuli edellistä musakirjaani eli Teddy, Aikka ja Alpoa tehdessä. Haastattelin Hannu Leidéniä jo siihen, koska hän oli tuottanut sekä Bad Signin levyjä että Aikka Hakalan oman kantrilevyn.  Tajusin, ettei Havana Blackista vielä ollut tehty kirjaa, vaikka paljon turhemmista bändeistä oli. Ehdotin kirjaa Hannulle, ja hän innostui heti. Pari yritystä oli kuulemma ollut aiemmin, mutta ne olivat katkenneet heti alkuun.



Kahlasin läpi loputtoman määrän vanhoja lehtijuttuja ja videopätkiä, kolusin nettiä, hankin harvinaisia levyjulkaisuja. Haastattelin lopulta yli 50 ihmistä, osaa useampaan kertaan. Aika moni haastateltu osasi ehdottaa paria muuta, joita kannattaisi vielä jututtaa, ja osa ilmoittautui itse somen kautta.

Bändissä ehti vuosien varrella soittaa aika moni muusikko, kun basistit ja rumpalit vaihtuivat, ja roudarit ja keikkamyyjät olivat myös hyviä tarinanlähteitä. Usein muusikot tai muuten alaan liittyvät ihmiset ovat armoitettuja tarinankertojia. Naurua riitti haastatteluissa, mutta myös vakavampia hetkiä. Monta haastattelua tein Rytmi-baarissa Hakaniemessä, joitakin keikkapaikan takapihalla tai treenikämpässä. Muutamaa ihmistä jututin sähköpostissa, Messengerissä tai WhatsAppissa. Myös Teamsia ja erilaisia kuvapuheluja tuli käytettyä, kun osa haastateltavista asui eri puolilla maapalloa, kuten Lontoossa, Espanjassa, Kaliforniassa, Singaporessa tai Iisalmessa.

Toisinaan eri ihmiset muistivat tai ainakin kertoivat samat tapahtumat eri tavalla. Jokaisella meillä on oma näkökulmamme, ja näistä tapahtumista on sentään vuosikymmeniä. Jollei absoluuttinen totuus enää ollut selvitettävissä, jätin eri vaihtoehdot lukijan punnittavaksi.


Kirjassa pääsee ääneen myös Havana Blackin ex-manageri Alan Niven, joka toimi samaan aikaan Guns'N'Rosesin managerina. Alan vastaili kysymyksiini mielellään ja kiitti valokuvista, joita hänelle lähetin. Hän oli yhä sitä mieltä, että Havana Blackista olisi pitänyt tulla iso bändi maailmalla.

Niven on myös kirjoittanut omat muistelmansa, jotka ilmestyivät alkukesästä. Lähetin Ukkoskansan soturit hänelle ja hän saikin sen, mutta en ole vielä kuullut kommentteja. Ehkä hän ei osaa kovin hyvin suomea.


Kaiken kaikkiaan Havana Black -kirjan tekeminen oli minulle huikea matka. Se kesti puolitoista vuotta, mutta jatkuu yhä, koska minut on adoptoitu jonkinlaiseksi Ukkoskansan soturiperheen ulkojäseneksi.

Tätä kirjaa oli selvästi odotettu, ja sen perusteellisuus ja tarinallisuus on vedonnut sekä kriitikoihin että tavallisiin lukijoihin. Lähes kaikki ovat maininneet, että kirja on ajanut kuuntelemaan Havana Blackin levyjä, mikä on hienoa.


Kirjaa tehdessäni kuuntelin koko ajan Havana Blackia. Amerikasta paluun jälkeen tehty Growing Wings nousi mielestäni bändin parhaaksi levyksi, mutta paras biisi taitaa olla Long Gone Boy, joka löytyy EP:ltä Leftovers For The Right People. Yhä uusien kuuntelujen myötä arvostukseni Hannu Leidéniä ja Make Heiskasta kohtaan vain kasvoi, kuten kaikkia muitakin bändissä soittaneita ja biisintekoon osallistuneita.

Havana Black -kirjan voi tilata kirja.fi:stä. Äänikirja löytyy kaikista palveluista. Havana Blackin levyjä joutuu etsimään levydivareista.



sunnuntai 18. toukokuuta 2025

APASSIT – HELSINGISTÄ NEW YORKIIN 1910-1911



Tutustuin kuvittaja Carlos da Cruziin vuonna 2016, kun teimme Lukupalat-kirjaa Ryhmä Z ja lohikäärmeen kita. Carlos oli huomannut, että olin tehnyt historiallisia kirjoja, lapsillekin Hämeenlinnan Jannen, ja häntä itseään kiinnostaa historia. Carlos oli myös kuvittanut monia historiallisia tietokirjoja. Hän ehdotti minulle 1900-luvun alkuun sijoittuvaa lasten jännityssarjaa, ja hänellä oli jo aihiot päähenkilöistä ja joitain tarinaideoita. Olen tottunut tarttumaan muidenkin ideoihin, jos ne ovat hyviä. Muokkaan niistä sitten omiani.

Vuosi 1910 tuntui sopivan rauhalliselta suurlakon ja sisällissodan välissä, joten sijoitin ensimmäisen kirjan siihen. Päähenkilöinä ovat 12-vuotiaat helsinkiläispojat Otto, Erik, Heikki ja Samuli, kuten Carlosin alkuperäisessä ehdotuksessa, mutta lisäsin mukaan Heikin vuotta nuoremmat kaksossiskot Ellin ja Nellin. Lapset perustavat salaseuran, jotka tutkii salaperäisiä tapauksia, ja osoittautuvat pätevämmiksi kuin poliisit. Tapauksissa on usein ripaus yliluonnollisuutta, mutta loppujen lopuksi kaikki saa aina lähestulkoon luonnollisen selityksen.

Se että lapset tulevat eri yhteiskuntaluokista pohjautui lukemiini helsinkiläisten muistelmiin niiltä ajoilta. Samoin se, että köyhempää kaveria autettiin keräämällä hänelle lämmityshiiliä sankoon satamaradan varrelta eli nykyiseltä Baanalta.   

Taustatyötä Apasseissa oli saman verran kuin aikuisten kirjoissakin. Kun yksityiskohdat ovat tosia, kokonaisuudesta tulee uskottava. Täytyy vain valikoida, minkä verran yksityiskohtia sisällyttää tekstiin. Tarinan täytyy kulkea. Tekstistä voi myös korjailuvaiheessa karsia asioita,  jotka tulevat esiin kuvastakin. Lopun tieto-osiossa saattoi joitain faktoja syventää.

Heti alkuun meillä oli lähtökohtana, että kirjat ovat kannesta kanteen värikuvitettuja. Hain Carlosille valmiiksi henkilö- ja miljöökuvia netistä ja kirjoista ja tarkentelin vielä yksityiskohtia luonnosvaiheessa ja sitä mukaa, kun kuvitus eteni. Carlos teki Apasseihin myös taiton, joten kokonaisuudesta tuli harvinaisen yhtenäinen. Samoin Carlos heitteli ideoita minulle pitkin matkaa ja minä poimin niistä ne, jotka istuivat kokonaisuuteen. Sarja on hyvin pitkälle ryhmätyötä, mutta toisaalta kumpikin vastaa viime kädessä omasta osastostaan. Kuuteen ensimmäiseen kirjaan Carlos teki myös upean animaatiotrailerin. Niitä saattaa vielä löytyä YouTubesta.

Kun tarjosimme Aavehevosen arvoitusta Karistolle, meillä oli valmis käsikirjoitus, henkilöesittelyt, pari malliaukeamaa kuvitettuna ja yhdeksän muun kirjan idea. Sen jälkeen ideoita kertyi lisää tasaiseen tahtiin.

Aavehevonen ilmestyi keväällä 2018. Se keräsi Runeberg Junior -kunniakirjan, Punni-kunniamaininnan pehmopupuineen ja LukuVarkaus-ehdokkuuden sekä pääsi Helmet-kirjallisuuspalkinnon finaaliin. Se taitaa edelleen olla suosituin varhaisnuorten kirjani sekä myynniltään että lainausluvuiltaan, muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. 



Samana vuonna ilmestyi toinenkin Apassit-kirja, Vanajaveden arvoitus, jossa vieraillaan minun kotikaupungissani Hämeenlinnassa. Sielulinnun arvoituksessa (2021) Apassit seikkailevat Viipurissa, joka silloin kuului Suomen suuriruhtinaskuntaan, ja Viikinkien aarre (2022) sijoittuu Espooseen, joka Carlosin kotipaikka.

Katoava muumio (2019) toi meille Runeberg Juniorin, ja Rautamiehen arvoitus (2020) oli sekin vielä Runeberg Junior -ehdokkaana.






Kuudennen kirjan eli Viikinkien aarteen jälkeen kustantaja ilmoitti, että haluaa lopettaa sarjan kahdeksanteen osaan. Niinpä käytin kahteen viimeiseen kirjana Amerikan-matkan, joita olin siinä vaiheessa suunnitellut osiin 19 ja 20. Jäävuoren salaisuudessa (2023) Apassit ovat vuotta vanhempia kuin aiemmissa osissa. Vuosi on 1911, ja he matkustavat New Yorkiin Olympicilla, joka on vuotta myöhemmin valmistuneen Titanicin sisaralus. Jo matkalla koetaan melkoisia seikkailuja, ja tarina huipentuu Manhattanin lentävässä aaveessa (2024) amerikansuomalaisen miljonäärin omistamaan pilvenpiirtäjään, jota riivaavat salaperäiset onnettomuudet. Koko salaseuran tulevaisuus on vaakalaudalla.

Olen kuullut, että aikuiset lukevat Apasseja myös omin päin. Se on täysin sallittua, vaikka kirjat on suunnattu alakoululaisille. Hekin kuulemma nauttivat niistä.  

Myös Carlos ja minä nautimme Apassit-kirjojen tekemisestä. Niinpä meillä on nyt tekeillä uusi varhaisnuorten historiallisen kirjasarja – mutta siitä kerron myöhemmin lisää.








 

sunnuntai 4. toukokuuta 2025

SAVUNSINISEN JUNAN SYNTY


Kansi: Jussi Kaakinen


Tammikuussa ilmestynyt Savunsininen juna on neljäs rikosnovellikokoelmani. Laskin, että olen urani varrella kirjoittanut yli 60 rikosnovellia ja vähän enemmän muita novelleja tai kertomuksia. Osa tästä lyhyttavarasta on syntynyt tilauksesta, osa oman kokoelman täydennykseksi. Osa silkasta kirjoittamisen ilosta, kun idea on iskenyt. 


Kerran tai pari on käynyt niin, että tarkoitus on ollut tehdä romaani, mutta tarina on kutistunut novelliksi. Joskus novellista on taas kasvanut isona romaani.


Kympin velka syntyi, kun ElisaKirja tilasi CrimeTimen kirjailijoilta kymmenen rikosnovellia kymmenen yhteistyövuoden kunniaksi. Ajattelin kyllä myös, että tuosta voisi lähteä Hämeenlinna Noirin seuraava kirja, jos jossain vaiheessa päätän kirjoittaa sen. 


Koska vain yhdeksän CrimeTimen kirjailijaa innostui tai ehti novellintekoon, JP Koskinen ja minä kirjoitimme yhdessä tarinan Yhtä vaille kymmenen. 


Loppujen lopuksi ElisaKirjalta jäi Kymppi-kirja julkaisematta, joten nämä kaksi tarinaa näkevät nyt tässä kokoelmassa päivänvalon ensimmäistä kertaa. Palkkion niistä kyllä saimme.


Devil in Disguise on peräisin Juha Mäntylän toimittamasta Elvis-novelliantologiasta Särkyneen sydämen liiteri (2023).


Julma Kerava sai alkunsa Antti Vainion tilauksesta maaliskuussa 2024. Hän pyysi lyhyen tarinan Seikkailujen maailma -uusiolehteensä ja antoi sille valmiiksi nimenkin. Minun oli tarkoitus kirjoittaa lyhyt novelli jokaiseen Seikkailujen maailma -lehteen, mutta Antti kuoli ennen kuin ehti julkaista toista numeroa. Se kyllä ilmeisesti julkaistaan syksyllä 2025.


Kerava-tarinan innoittamana aloin kirjoittaa Hämeenlinna-novellia Viisi hautaa Hämeessä, johon sain idean ja nimen Billy Wilderin elokuvasta Tie Kairoon (Five Graves to Cairo).


Nyyti-novelli syntyi vuonna 2021, kun ElisaKirjan Jonna Tolkki heitti palaverissa irtoidean, että Elisan vastuullisuusraporttia voisi elävöittää punomalla sen lomaan jatkokertomuksen. Mitään tilausta en saanut, mutta ajatus oli niin kiehtova, että pitkä novelli syntyi sen voimasta. Ensin tarkoitus oli käyttää päähenkilönä kovan onnen lakimies Onni Syrjästä, mutta tarinan edetessä kävi ilmi, ettei se sovikaan hänen elämäkertaansa. Tämä lakimies-yksityisetsivä oli vajonnut vielä Onnia syvemmälle.


Runon muotoon puettu Naapurit taisi saada alkunsa Dekkarit-festivaaleilla Varkaudessa kesällä 2021, jolloin seurasin yleisön joukossa iltatapahtumassa pidettyä rikosrunokilpailua. Nyt en voi enää väittää, etten ole julkaissut yhtään runoa. Runokokoelma minulta yhä puuttuu ja luultavasti jääkin puuttumaan.  


Vainajan poika ja Emma olivat tilaustöitä Radio Novaan, jonne Elina Backman halusi alkukesästä 2020 juontajan luettavaksi viisiosaisia radiomysteereitä. Neljännen osan lopuksi kuulija saisi haasteen ratkaista tapaus itse, ja viidennessä kerrottaisiin oikea ratkaisu. Näitä oli hauska sommitella.


Vaarallinen lauantai ja Yön painajainen ovat peräisin vuodelta 1990. SinäMinä-lehteen oli tilattu jännitystarinoita. 


Billy the Kidin ensimmäisen kerran kirjoitin ensin selkokielisenä Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittamaan nuortennovelliantologiaan Likainen tusina (2022). Tilaus koski selkokielistä lännentarinaa. Yleiskielinen versio ilmestyi Suomen länkkäriseuran Ruudinsavu-lehdessä, kuten myös Juho Kaaponpoika Helapään joulusauna ja Hirttäkää Will Calhoun! Joulusauna syntyi vuonna 2017, kun halusin kokeilla, vieläkö osaisin kirjoittaa FinnWest-tarinan 25 vuoden tauon jälkeen. Hirttäkää Will Calhoun! herätti jälleen henkiin FinnWestiin luomani sivupäähahmon Ville Kallosen. 


Mujus-novellit Savunsininen juna ja Musta aatto kirjoitin Tammen joulunovelliantologioihin 24 yötä jouluun ja Toiset 24 yötä jouluun. Ne muodostavat jatkumon, joka sijoittuu vuoteen 1943, romaanien Musta pyörre ja Punainen varjo väliin.


Savunsinisen junan voit tilata suoraan kustantaja Aviadorilta


Toivottavasti nautit kokoelmasta vähintään yhtä paljon kuin minä olen nauttinut sen kirjoittamisesta!

torstai 9. tammikuuta 2025

VOIKO KIRJAILIJA JÄÄDÄ ELÄKKEELLE?

 

Kansikuva: Ossi Hiekkala


Se murhaa joka osaa ilmestyi vuonna 2016. Se oli sadas julkaistu kirjani. Kirja on myynyt vuosien varrella tasaisesti, mutta nyt painos on loppu. Kustantaja ehdotti e-kirjan tekemistä, ja mikäs siinä. Tällainen opas on hyvä olla saatavilla. Dekkaripajoista jäin jo korona-aikana eläkkeelle.

Uusi painos ilmestyy toukokuussa, ja samalla myös e-kirja. 

Joitakin kohtia kirjasta piti päivittää. Nyt loppupuolella on muun muassa tällainen kappale:

Cotton-toimittaja Seppo Tuisku jäi eläkkeelle 55-vuotiaana. Minä olin silloin alle kolmekymppinen ja pidin Tuiskun ikäistä ihmistä ilman muuta valmiina eläkkeelle. Nyt olen 62-vuotias. Olen kirjoittanut elääkseni 42 vuotta ja minusta tuntuu, että haluan kirjoittaa vielä ainakin toiset 42. 

Epäilen kyllä, että tahtini hieman hiipuu ajan mittaan. Nykyinen 8-10 kirjan vuosivauhti alkaa tuntua rankalta, varsinkin kun joukossa on ollut isotöisiä historiallisia romaaneja ja tietokirjoja.


Vajaan kolmen vuoden päästä pääsen eläkkeelle, jos olen vielä hengissä. Eläkkeen suuruus ei tosin päätä huimaa. 


Moni vasta aloittaa kirjailijan uransa siinä vaiheessa. Minä saatan silloin rauhoittaa julkaisutahtiani. Neljä viisi kirjaa vuodessa kuulostaa kohtuulliselta.


Saa nähdä, kuinka äijän käy.


Joskus kouluvierailuilla kysytään, vieläkö aion kirjoittaa pitkään. Vastaan, että kirjailija lopettaa kirjoittamisen sitten, kun hänet nostetaan koneen äärestä arkkuun.


Terveenä on tietysti hyvä pysyä. Kun Ross Macdonald eli Kenneth Millar ei Alzheimerin takia pystynyt enää kirjoittamaan eikä lukemaankaan, hän järjesteli kirjoja hyllyyn värin mukaan. Sai sentään vielä olla tekemisissä rakkaidensa kanssa.


 


 


 


keskiviikko 25. joulukuuta 2024

2024

Taas on vuosi vierähtänyt. Jotain sain aikaankin. Kirjoja ilmestyi kahdeksan, lehtijuttuja ja laulutekstejä jokunen ja vähän muuta pientä.

Ensimmäisenä alkuvuodesta ilmestyi nuorten novellikokoelma Julma

rakkaus. Se on saanut yllättävänkin hyvän vastaanoton. Ilmeisesti

tällaisia helppolukuisia lyhyitä tarinoita on kaivattu. Ja onhan

niissä jännitystä ja huumoriakin.


Kansi: Jussi Kaakinen

Manhattanin lentävä aave on kahdeksas ja viimeinen kirja varhais-nuorten Apassit-sarjassa, joka on varmasti palkituin sarjani. Sarjan kirjat ovat olleet kolmesti ehdolla Runeberg Junior -palkinnolle, ja Katoava muumio sen voitti. Lisäksi Aavehevosen arvoitus sai Punni-kunniamaininnan ja pääsi Helmet-palkintoehdokkaaksi.

Kansi ja kuvitus: Carlos da Cruz

 

Prosenttimiehen paluu jatkaa Jari Eklundin elämäkertaa moottoripyöräkerhosta lähdön jälkeen. Kolmessa vuodessa miehelle tapahtui enemmän kuin monelle koko elinikänään.


Kansi: Mika Wist


Komisario Pulmu ja kumiankkojen arvoitus avasi uuden helppolukuisen

lastendekkarisarjan, joka sai heti hyvän vastaanoton.


Kansi ja kuvitus: Jusa Hämäläinen



Pikkuvelivaras oli toinen selkomukautukseni lastendekkarisarjastani Elsan ja Elmerin etsivätoimisto. Nämä kirjat ovat olleet yllättävän suosittuja.


Kansi ja kuvitus: Anne Muhonen


Ystävävaras on viides kirja Elsan ja Elmerin etsivätoimisto -sarjassa. Siinä on mukana haikeutta, mutta ystävien avulla kaikki selviää. Tämä sarja on noussut suosiossa jo Apassien rinnalle. 


Kansi ja kuvitus: Silja-Maria Wihersaari

Violetti vainoaja jatkaa Väinö Mujusen tutkimuksia jo yhdeksännessä kirjassa. Nyt ollaan vuodessa 1954 ja suureksi osaksi Lohjalla, mutta myös pääkaupungissa tapahtuu. Mujusen etsivätoimisto on saanut uusia etsiviä.


Kansi: Jussi Kaakinen

Tahvon ja Bellan joulumylläkkä on sarjan viides kirja. Majakkasaarella tapahtuu jälleen kaikenlaista, mitä kalastaja-Selma ei huomaakaan.


Kansi ja kuvitus: Jusa Hämäläinen


Ruumiin kulttuuriin kirjoitin Dekkariseuran juhlavuonna jokaiseen numeroon. Ykkösessä oli toinen osa Neil Hardwick rikosten pyörteissä -haastattelustani sekä juttuni Ellery Queenin rikosnovellilehdistä ja -antologioista, kakkosessa Välimeren noiria -sarjani ykkösosa, joka kertoi Noël Calefista, ja kolmosessa saman sarjan kakkososa, pääosassa Jean-Claude Izzo. Nelosnumeroon kirjoitin Sakari Montosesta otsikolla Toimittaja Viipurista.



Länkkäriseuran Ruudinsavu-lehteen kirjoitin jutun rikoskirjailija Dolores Hitchensin ainoasta lännenromaanista ja novellin Hirttäkää Will Calhoun!



Antti Vainion uuteen Seikkailujen maailma -lehteen kirjoitin novellin Julma Kerava, ja Keravan 100-vuotisjuhlaa kunnioittavaan Kotikaupunkini Kerava -kirjaseen kirjoitin pitkän artikkelin Kohtalona Kerava, jossa kävin läpi Keravaan liittyviä teoksiani.

Kansi: Timo Ronkainen





Laulutekstien tekijänä vuoteni huipentui joulukuun 7. päivänä, kun Keravalla oli Sherwoodin mies -elokuvakonsertin kaksi loppuunmyytyä esitystä. AP Niemi oli kutsunut minut Aikka Hakalasta kertovaan projektiinsa sekä haastateltavaksi elokuvaan että tekstintekijäksi Sherwoodin Mies Orkesterin levylle. Levylle pääsi peräti kolme sanoittamaani kappaletta, Sputnik ja Twistaan vuosien taa Vesa Haajan säveltämänä ja laulamana, Buli stoge Sherwoodiin Marko Haaviston säveltämänä ja Ismo Haaviston tulkitsemana. Elokuvakonsertit olivat hienoja lämminhenkisiä tilaisuuksia, ja sekä elokuva että levy erinomaisia.


Samana päivänä Talsti Records julkaisi Bad Signin upean uusvanhan levyn Sherwood, johon sain kunnian laatia esittelytekstin englanniksi.


Keikkoja minulle kertyi vuonna 2024 kolmisenkymmentä eli ihan kohtuullisesti. Kirjamessuista taisi tulla uusi ennätys, kun syksyllä kolusin viidet messut: Kerava, Helsinki, Kainuu, Jyväskylä ja Tampere. Mainioita tilaisuuksia kaikki.

Vuoden ikävin uutinen oli yatäväni ja kollegani Timo Surkan (1966-2024) poismeno. Meidän vanhojen Cottonin tekijöiden joukko kutistuu vuosi vuodelta. Timosta laadin muistokirjoituksen Hesariin, Ruumiin kulttuurin ja tänne blogiini. 

Saapa nähdä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Kirjavuosi 2025 taitaa osaltani jäädä 6-7 teokseen ja jokuseen novelliin ja tarinaan, mutta vuoden päästä se tiedetään.