torstai 26. syyskuuta 2019

Dear Moomin writers…



Pöytälaatikkoa kaivellessa tuli vastaan kirje vuodelta 2000, sarjakuva-ammattilaisurani alkuvaiheista. Kirje alkaa "Dear Moomin writers", ja siinä pyydetään allekirjoittamaan oheinen sopimus ja lähettämään se Egmontiin Tampereelle. Ehdot olivat entiset. Idea piti ensin lähettää toimituksen ja Sophia Janssonin hyväksyttäväksi ennen kuin käsistä pääsi kirjoittamaan.
Ensimmäisen Muumi-käsikseni ehti vielä hyväksymään 1999 Lars Jansson, joka soitti minulle ja kertoi, että Löytöretki on muuten oikein mukava Muumi-tarina, mutta Muumimamma ja Muumipappa eivät kutsu toisiaan Mammaksi ja Papaksi vaan ne pitää korjata kultaseksi tms. Löytöretki-sarjakuva ilmestyi Muumi-lehden numerossa 6/2000. Jo edellisessä numerossa oli ilmestynyt myöhemmin kirjoittamani pitkä tarina Harmaaparran aarre.
Kaikkiaan ehdin käsikirjoittaa 11 vuoden aikana 350 sivua Muumi-sarjakuvaa sekä tehdä jokusen iltasadun ennen kuin lehti alkoi julkaista pelkkiä uusintoja. Muumi-uraani mahtui myös pari kirjaa, joita Tammi julkaisee vieläkin yhä uusina versioina.
Kaikki Muumi-sarjakuvani piirsi Jari Rasi, joka myös ideoi tarinoita kanssani. Ainakin tarkistin häneltä, oliko juuri sitä ideaa käytetty vastikään. Ensimmäisen Muumi-kirjani kuvitti Tuomas Mäkelä, toisen Jukka Murtosaari.
Oi niitä aikoja!




torstai 19. syyskuuta 2019

HYVÄT, PAHAT JA RUMAT





Jonain talvena 1970-80-luvun vaihteessa huomasin, että Järvenpään Filmilinnassa meni Hyvät, pahat ja rumat, joka minulta oli Leonen dollaritrilogiasta vielä traagisesti näkemättä. Niinpä minä ja kaverini Seppo lähdimme junalla Keravalta Järvenpäähän vakuuttuneina siitä, että Filmilinna on varmasti jossakin aseman lähellä, kuten elokuvateatterit sivistyskaupungeissa yleensä olivat. 
Tuolloin ei tietenkään ollut internettiä, eikä meille tullut mieleen perehtyä etukäteen naapurikylän topografiaan muuten kuin että muistaakseni tiesimme Keski-Uusimaan ilmoituksesta Filmilinnan osoitteen. Oli sunnuntai-ilta, ja talsimme pimenevässä lumipyryssä kilometrin jos toisenkin suuntaan, jossa oletimme Filmilinnan sijaitsevan. Suunta vaihtui pariin kertaan. Kaduilla ei näkynyt ihmisiä, joilta olisi voinut kysyä neuvoa. Tuskin olisimme kysyneet, vaikka olisi näkynytkin. 
Lopulta löysimme perille Kinnarin työväentalolle. Elokuva oli jo alkanut. Saliin päästiin silti. Kopiokaan ei ollut häävi, mutta leffa teki lähtemättömän vaikutuksen. 
Alku jäi näkemättä pitkäksi aikaa. Jos jokin asia meni pieleen, tarvitsi vain sanoa: "Hyvät, pahat ja rumat", ja Seppo ja minä tiesimme mistä oli kyse. Vähitellen myös lähipiirimme.
VHS-, tv- ja dvd-katsomiset eivät korvanneet epäonnistunutta ekakertaa. Vasta kun 2003 näin Hämeenlinnan Maximin uusintaensi-illassa pitkän version filmistä, tuntui että Filmilinna-kokemus on hyvitetty. Jopa ylitetty.

torstai 5. syyskuuta 2019

FARRERAN KEIKKA


Helmikuussa 2003 sain mielenkiintoista sähköpostia. Olisinko houkuteltavissa kymmenen päivän reissulle Kataloniaan tekemään nuortenromaania neljän muun kirjailijan ja yhden kuvittajan kanssa? Kaikki kulut maksettaisiin.

Lupasin lähteä.

Seminaarin järjesti Kirjallisuutta yli rajojen -järjestö ja Suomessa sitä koordinoi FILI. Kirjailijat tulivat pieniltä kielialueilta. Yleensä Miguel Desclot kirjoittaa katalaaniksi, Menna Elfyn walesiksi eli kymriksi, Iva Prochásková tšekiksi, Gabriel Rosenstock iiriksi ja minä suomeksi. Markus Majaluoman kuvat toimivat kaikilla kielillä. Yhteinen työkielemme oli englanti, hieman saksalla avitettuna.

Huhtikuun alussa 2003 keräännyimme työskentelemään Farrera des Pallarsin kylään Pyreneiden rinteellä. Vanha koulutalo toimi verstaanamme. Olimme jo kartoittaneet kirjaa etukäteen sähköpostin välityksellä, ja jotkut meistä olivat jo kirjoittaneet yhden luvun siihen. Farrerassa keskustelimme ja toimitimme noita lukuja yhdessä, kirjoitimme vähän lisää ja suunnittelimme loput. Loppujen lopuksi jokainen kirjoitti kaksi lukua ja sai vapaat kädet muokata kirjasta oman versionsa omalle kielelleen.

Lluís ja Cesca pitivät meistä ruhtinaallisen hyvää huolta Farrera Arts Centerissä. Hiljainen kylä kaukana maailmasta hevosenkelloineen, vanhoine kellotorneineen ja kappeleineen sekä nuorine astronomeineen oli unohtumaton kokemus.

Sää vaihteli lumipyrystä auringonpaisteeseen. Enimmäkseen tihuutti. Me söimme hyvin, kävelimme vuoristossa ja puhuimme kieliä. Jotkut jopa lauloivat: Green grow the rushes, Täällä Pohjantähden alla ja niin pois päin.

Tutustuimme toisiimme ja isäntäväkeen, kuuntelimme tarinoita ja kerroimme omiamme. Isommat kansat ovat aivat sortaneet pienempiään, joten yhteinen nimittäjä oli helppo löytää.

Kolusimme paikallisia nähtävyyksiä, kuten lukemattomia pieniä vuoristokappeleita. Tapasimme vanhan Marçalin ja hänen Perico-muulinsa, joka ei sekään ollut enää nuori. Opettelimme juomaan viiniä oudosta pitkänokkaisesta lasikannusta. Kansainvälinen ilmapiiri oli niin tiivis, että kerran pari huomasin puhuvani Markuksen kanssa englantia, vaikkei muita ollut paikalla.

Suunnittelimme Andorran valloittamista vuorten yli, mutta lumipuvuista huolimatta se jäi toteuttamatta. Sen sijaan tulin kääntäneeksi Gabrielin haikuja suomeksi, ja Miquel käänsi niitä katalaaniksi. Me jopa luimme niitä toisille. Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa runoperformanssini, mutta lämmin muisto siitä jäi. Kuten koko Farreran keikasta.

Toimitustyö ei ollut helppo, kun piti saada viiden erilaisen kirjailijan tekstit toimimaan yhtenä teoksena, mutta olihan tuo mielenkiintoinen kokeilu. Minusta se kannatti tehdä, vaikken löytänytkään kustantajaa suomenkieliselle versiolle. Ehkä novellikokoelma olisi ollut helpompi saada toimimaan. Se käsittääkseni seuraavaksi tehtiinkin, muistaakseni Pohjoismaiden kesken. Sari Peltoniemi taisi osallistua siihen.

Farrera-kirjamme Anna ja Niko ilmestyi lopulta tšekiksi, iiriksi ja katalaaniksi. Irlannissa Markuksen kuvitus korvattiin sikäläisellä. Iva myös löysi tšekkikääntäjän ja -kustantajan parille Otto-kirjalleni. Yritin tehdä Ivalle vastapalveluksen, mutta huonolla menestyksellä. Gabrielin haikuista tekemäni käännöksetkään eivät kelvanneet Parnassoon.

Kataloniaa olen käyttänyt tapahtumapaikkana kahdessa kirjassa: ensimmäisessä historiallisessa rikosromaanissani Valkoinen hehku (2009) ja nuortendekkarissa Liekehtivän liskon arvoitus (2009). Niitä varten kävin Kataloniassa ja Barcelonassa uudestaan perheen kanssa. 

Jos joskus vielä tulee eteen Farreran keikan kaltainen tilaisuus, en epäröi – vaikka yleensä suhtaudunkin epäluuloisesti porukoihin, jotka hyväksyvät joukkoonsa minunlaisiani ihmisiä.

tiistai 13. elokuuta 2019

LUKEMATTOMUUDEN YLISTYS

Vuonna 2005 pidin Hämeenlinnan opettajille puheen lukudiplomin julkistamistilaisuudessa. Puhe tuntuu vieläkin varsin ajankohtaiselta, joten julkaisen sen tässä:

"Minulla oli oikein hieno puhe, mutta koira söi sen. Tämä puhe ei kelvannut koiralle.

Täällä ollaan tänään julkistamassa lukudiplomia. Tuli vain mieleen, että johan suomalaiset koululaiset ovat lukemisen maailmanmestareita. Mihin enää tarvitaan erityistä lukudiplomia? Eikö ole vaarana, että lukeminen menee kohtuuttomuuksiin ja vie lapsilta ja nuorilta kaiken ajan? Mitä sitten tehdään telkkarilla tai tietsikalla tai gameboylla? Mistä syntyy uusia mattinykäsiä ja kimiräikkösiä?

Minä vain kysyn.

Ihan tosi: mitä hyötyä tuollaisesta ylettömästä lukemisesta on? Luettaisiin edes asiaa, vaikka matematiikan kaavoja tai tietokoneen binäärikoodia. Mutta ei – joutavia satuja ja tarinoita, joista lapset oppivat huonoja tapoja ja vääriä asenteita. 

Ajatellaan vaikka Peppi Pitkätossua. Tyttö asuu yksin ilman vanhempia, käyttäytyy hävyttömästi aikuisia kohtaan ja opettaa, että ilman kertomustauluakin voi elää. Tai ajatellaan Muumeja, joiden kakaroilla ei ole minkäänlaista kuria. Muumilaaksossa kukaan ei käy edes oikeissa töissä, mitä nyt pappa vähän kirjoittelee. Elävät kuin pellossa ja opettavat lapsillekin, että turha mennä töihin, kyllä kunta elättää.

Nuortenkirjoista puhumattakaan. Harry Pottereissa lennetään luudalla, harrastetaan kaikenlaista noituutta ja pilkataan avoimesti auktoriteetteja, kuten rehtoria. Bert-kirjoissa vehdataan tyttöjen kanssa, tai ainakin yritetään. Olen kuullut, että joissakin kouluissa luetaan jopa aikuisten kirjoja, ja senhän tietää mitä niistä löytyy. Murhia ja haureutta ja epäterveellisiä elämäntapoja sivu toisensa jälkeen. Onko ihme, jos lapset kasvavat kieroon ja töhrivät jalankulkutunnelien seinät?

Lukemaan kannustamista perustellaan sillä, että lukiessaan ihminen oppii ajattelemaan omilla aivoillaan. Mitä iloa siitäkin on? Moni kapina tai vallankumous on saanut alkunsa liiasta ajattelusta. Tyhmää kansaa viisaiden valtiomiesten ja -naisten on helpompi hallita, ja vakaa markkinatalous edellyttää vakaita oloja. Levottomuudet voivat ikävästi heilauttaa dow jonesia, nasdaqia ja maitolitran hintaa.

Näillä vankkumattomilla perusteilla ehdotankin, että hautaamme saman tien koko lukudiplomin ja korvaamme sen lukemattomuusdiplomilla. Pisteitä saa jokaisesta kirjasta, jonka pystyy jättämään lukematta, varsinkin jos todistaa käyttäneensä saman ajan johonkin hyödyllisempään. Kuten esimerkiksi kuviokelluntaan.

Hankkeen kehittämiseksi on syytä heti asettaa toimikunta. Mutta mitään pöytäkirjoja ei pidetä, ettei vain kukaan joudu lukemaan niitä. Sovitaan asioista suullisesti, niin jokainen voi sitten muistaa päätökset omalla tavallaan.

Tälläinen todellinen demokratia on mahdollista vain lukemattomuuden avulla. Eläköön lukemattomuus!" 

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

HAUTAKIVEN SYNTY – eli miten minusta melkein tuli juoppo lakimies



Lukion jälkeen 1981 pyrin Helsingin yliopiston oikeustieteellliseen tiedekuntaan. Kävin Pykälä ry:n valmennuskurssin, jolla kuulin joitakin viihdyttäviä tarinoita, ja luin pääsykoekirjat kertaalleen ihan mielenkiinnosta. Toista kertaa en jaksanut lukea, enkä sitten läpäissyt pääsykoetta. Seuraavana kesänä kävin vielä samassa kokeessa, mutta vain saadakseni vapaapäivän armeijasta.

Onni Syrjänen on jonkinlainen kuvitelma siitä, millainen lakimies minusta olisi voinut tulla, jos olisin kohtalon oikusta päässyt sisään. Kaikkien kannalta on ehkä parempi, etten päässyt.

Ensimmäisen tarinani Onnista kirjoitin 1995. Book Studion Kari Lindgren kokeili kuutta pitkää novellia omina minipokkareinaan Penguinin vastaavan sarjan innoittamana. Jos myynti olisi riittävä, seuraavaan kuuden satsiin Kari tilaisi novellin minulta. Kirjoitin tarinan valmiiksi, mutta toista novellipokkarierää ei tullut. Tarinani oli nimeltään Kasvot betonissa. Se ilmestyi lopulta 2007 samannimisessä kokoelmassani, mutta sitä ennen se oli kokenut rakenteellisen muodonmuutoksen samalla kun olin kirjoittanut siitä kuunnelmaversion, joka toteutui 2006.

Toinen Onni-tarinani Onni yksillä oli suoraa jatkoa edelliseen, välissä vain oli kulunut kymmenen vuotta. Kirjoitin sen antologiaan Naisen rikos (2005).

Kasvot tuulilasissa ilmestyi 2007 kesädekkarina parissakymmenessä sanomalehdessä ja 2010 omana pienenä pokkarinaan, joka on jo ajat sitten myyty loppuun.

Kasvot hautakivessä -novellin kirjoitin tilauksesta Kirjain-lehden numeroon 4/2007. Siinä vaiheessa jo suunnittelin episodiromaania Onnin elämästä, ja Kasvot kukkapenkissä ja Onnin päivä syntyivät samaa tarkoitusta varten 2008 ja 2009. Niitä ei ole aiemmin julkaistu.

Vuonna 2011 ilmestyi tähän mennessä ainoa varsinainen Onni-romaani Kasvot katuojassa. Sen tarpeiksi käytin pari varastossa ollutta Onni-novellia sekä yhden toteuttamatta jääneen tv-minisarjasynopsiksen, jossa Onni ei esiintynyt. Sen jälkeen unohdin vähäksi aikaa episodiromaanin, kunnes taas muutama vuosi sitten ajatus heräsi uudelleen. Siitä lähtien olen keskittänyt tilaustarinani Onnin seikkailuiksi.

Kasvot joulukuusessa päivitti Onnin nykytilanteen antologiassa Joku voi tulla ikkunan taa (2016). Onni sivuraiteella (Rikospaikka Pasila, 2016) palasi Onnin lakimiesuran alkuvaiheisiin, ja Kasvot käristyksessä (Viimeinen ateria, 2018) sijoittui aikaan juuri ennen Kasvot betonissa -tarinaa. Kasvot raparperissa syntyi 2018 Radio Novan tilauksen ansiosta ja istui joulutarinaa edeltävään aikaan.

Toivon mukaan näistä palasista syntyy kuva erään ihmispolon vaelluksesta täällä murheen alhossa. 

En kuitenkaan usko, että Onnin koettelemukset päättyvät tähän. Seuraavaksi saattaa taas olla tulossa perinteisempi rikosromaani hänen uusista vaiheistaan.

tiistai 22. tammikuuta 2019

Kasvot hautakivessä -julkkarit


Saako olla jännitystä ja mustaa huumoria hyytävään helmikuun iltaan? Tervetuloa Tapani Baggen uutuusdekkarin Kasvot hautakivessä julkistamistilaisuuteen Keravan The New Sherwoodiin keskiviikkona 6. helmikuuta klo 18 alkaen!

Julkkareissa Tapani Baggea haastatellaan Kasvojen hautakivessä tarinasta ja synnystä sekä yleisemmin dekkarikirjallisuudesta ja omasta laajasta kirjailijanurastaan. Keskustelun jälkeen hän signeeraa teoksiaan, joita voi myös ostaa paikan päällä. Illan aikana kuullaan myös tunnelmaan sopivaa tummanpuhuvaa mutta svengaavaa livemusiikkia.

Julkkareihin on vapaa pääsy.

Kasvot hautakivessä jatkaa Onni Syrjäsen, Baggen laajan henkilöhahmokaartin yhden herkullisimmista päähenkilöistä, yllättävien tilanteiden täyteistä tarinaa. Kovan onnen lakimies Onni Syrjäsellä on puolen elämän mittainen kokemus ihmisten auttamisesta ja kahvinjuonnista toimeksiantojen lomassa. Hän ei hätkähdä mistään ja tekee aina kaikkensa päämiestensä puolesta, jotka ovat silti harvoin kiitollisia tälle keravalaiselle antisankarille. Kasvot hautakivessä kuvaa päähenkilönsä vaiheita tyylilleen ominaisella mustanlämpimällä huumorilla. Taustalla sykkii iso hitunen ihmiselämän traagisuutta, joka kulkee verenpunaisena lankana läpi päähenkilön elämän episodeista kutoutuvan tarinan.

Kasvot hautakivessä ilmestyi tammikuun 2019 lopussa sekä painettuna niteenä että e-kirjana. Kirjaan voi tutustua tarkemmin ja sen voi ostaa Aviadorin nettisivuilta: http://www.aviador.fi/kirjat/kasvot-hautakivessa.htm


keskiviikko 2. tammikuuta 2019

MITÄ ON TULOSSA 2019?

Tähän mennessä vuodelle 2019 on sovittu kuusi kirjaa ja kaksi näytelmäensi-iltaa. Pari, kolme kirjaa on luultavasti vielä tulossa lisää.

Tässä listaa:

Helmikuussa ilmestyy Onni Syrjäs -kirja Kasvot hautakivessä. Julkistustilaisuus pidetään tietysti Keravalla. Ilmoitan siitä täälläkin, kunhan paikka ja päivämäärä varmistuvat.

Kansi: Ossi Hiekkala

Kansi: Jyri Alanne


Maaliskuussa on vuorossa historiallinen romaani. Gabriel Sutkin muistelmat julkaistaan otsikolla Maantien kutsu.

Huhtikuun 15. päivänä ilmestyy kolmas Apassit-kirja Katoava muumio (kuvitus Carlos da Cruz).

kansi: Carlos da Cruz


kansi: Jussi Kaakinen

Elokuussa ilmestyy kolmas Elviira Noir -dekkari Pitkä kosto, joka on aiemmin ollut saatavissa Storytel-äänikirjana

Niin ikään syyspuolella tulee Karistolta lastenkirja Jenni ja punainen poni (kuvitus Hannamari Ruohonen) ja Helmivyöltä artikkelikokoelma Rikoksen poluilla – ja muillakin. Valittuja kirjoituksia 1997-2019.

Näytelmistä rikollinen musiikkikomedia Havannan kuu tulee ensi-iltaan Toijalan Näyttämöllä 19.1. Tämä on jo neljäs esitysversio Havannan kuusta. Kantaesitys nähtiin Hämeenlinnan Teatterissa 2014-2015 Kirsi-Kaisa Sinisalon ohjaamana.

Uusi lastennäytelmä Tahvo ja Bella saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa 20.3. Ohjaus on Sami Rannilan.