sunnuntai 14. lokakuuta 2018

JOSKUS KIRJAN AIHE MUHII PITKÄÄN

Jo kouluaikoina perehdyin Robin Hoodin ja Janosikin innoittamana kotimaisiin kansanperinteen rosvoihin, kuten Sika-Kyöstiin. Aloitinkin hänestä tarinan, joka jäi kesken, kun tuli uusi innostus.
Vuonna 1991 ilmestyi artikkelikokoelma Kun halla nälän tuskan toi. Miten suomalaiset kokivat 1860-luvun nälkävuodet. Siinä oli Antti Häkkisen artikkeli "Varkauksia alkoi ilmetä syksyisin". Suuret rosvot: Hallin Janne, Aleksanteri ja Kaappo Sutki.
Innostuin Sutkista ja aloin kerätä tietoa hänestä ja koko aikakaudesta. Viime keväänä eli 27 vuotta myöhemmin Sutki sitten pujahti väkisin päähäni ohi aikatauluun merkityn kirjan ja saneli minulle muistelmansa. Ne ilmestyvät ensi keväänä Docendolta nimellä Maantien kutsu.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

MITEN MINUSTA MELKEIN TULI METSÄNHOITAJA

Hämeen Sanomissa julkaistiin tänään isohko Veikko Huovis -juttuni, jonka kirjoitin Eero Marttisen tuoreen elämäkerran pohjalta. Ilmestymättä jäi juttuun pyydetty kainalo siitä, miksi Huovinen on minulle tärkeä kirjailija. Niinpä julkaisen sen nyt täällä:
Enoni oli metsäteknikko, ja monet sukulaismiehet ehtivät käydä savotassa, isotäti Almakin emäntänä. Kun lukiossa harkitsin metsänhoitajan uraa, syynä ei kuitenkaan ollut sukuvika vaan Veikko Huovinen. 

Ehdin juuri nähdä telkkarista Lauri Leinon tulkitseman Konsta Pylkkäsen ennen kuin löysin Havukka-ahon ajattelijan äitini kotipaikasta Juvalta. Molemmat versiot upposivat alakoululaiseen kuin vanhaan ihmiseen, ja aloin ahmia Huovisen tuotantoa. 

Huovisen littlejutut tekivät minuun suuren vaikutuksen niin lukijana kuin kirjoittajanakin. Niissä on sattuvaa sanontaa ja ärhäkkää menoa. Mitä vain voi tapahtua. Veitikasta osaan yhä ulkoa huippukohdat. Kylän koirat, Hamsterit, Lampaansyöjät ja Lentsu riemastuttivat. Koirankynnen leikkaaja liikutti. Puukansan tarina innosti kaupunkilaispojan seuraamaan metsän elämää. Konsta Pylkkänen etsii kortteeria -kirjassa oli salaviisasta huumoria. Pojan kuolema kosketti. 

Onneksi en kuitenkaan lähtenyt metsäalalle. Omillaan täällä on pärjättävä.

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Apassien seikkailut alkoivat




Hiljattain ilmestyi Aavehevosen arvoitus, ensimmäinen osa historiallisesta lastenjännärisarjastamme Apassit. Kuvittaja Carlos da Cruz laati upean trailerin kirjallemme:


Carlos on parhaillaan kuvittamassa Apassien toista seikkailua. Vanajaveden hirviö ilmestyy jo heinäkuussa. Siinä Heikki, Samuli, Erik, Otto ja Ellinelli liikkuvat Hämeenlinnan maisemissa. Tuskin maltan odottaa, että näen Carlosin kuvat.



Samaan aikaan olemme jo ideoineet sarjan kolmatta osaa, jonka kirjoitan syksyllä. Se ilmestyy keväällä 2019.

lauantai 17. maaliskuuta 2018

KIRJAILIJA SÄÄTÄÄ, SATTUMA JA KUSTANTAJAT PÄÄTTÄVÄT



Löysin sattumalta säästyneen viisivuotissuunnitelmani kesältä 2011. Olin merkinnyt siihen loppuvuoden 2011 ja kolmen seuraavan vuoden ajalle viikon tarkkuudella, mitä milloinkin kirjoittaisin. Vuodelle 2015 olin lätkäissyt muutaman kirjan ilman sen tarkempaa ajoitusta.

Niin minä yleensäkin suunnittelen työni. Suunnitelma tietysti elää koko ajan eikä vanhoja suunnitelmia juuri ole säilynyt, paitsi joitain ikivanhoja, käsin kirjoitettuja. 

Päätin nyt tarkistaa, miten hyvin tämä suunnitelma oli pitänyt kutinsa. Sen mukaan minun piti kirjoittaa viisivuotiskaudella 24 kirjaa, muutama näytelmä ja yksi tv-sarja. 

Näytelmiä tuli yksi lisää, tv-sarjasta kehittyi kirja. Suunnitelluista kirjoista ilmestyi 2012-2016 vain yhdeksän kappaletta. Osa jäljelle jääneistä ideoista odottaa yhä toteuttamista, osa on hylätty hohtonsa menettäneenä tai sarjojen loputtua. Yksi kuvakirjateksti muuttui nukketeatterinäytelmäksi.

Lastenkirjasarjojen loppumisesta päättää usein kustantaja. Yleensä tehdään kolme kirjaa ja katsotaan sitten, kannattaako jatkaa. Minulla on paljon kolmeosaisia sarjoja, mutta onneksi myös pitempiä. Viidennestä kirjasta vasta todella näkee, lähteekö sarja vetämään vai ei. Uutta kustantajaa on kuitenkin vaikea saada kiinnostumaan yhden hylkäämästä sarjasta, kirjakauppojen sisäänostajaa ehkä vielä vaikeampi.

Vuosina 2012-2016 julkaisin silti 27 tai 28 kirjaa. Yhtä tilattua e-kirjaa en koskaan nähnyt, vaikka siitä palkkion sainkin. 

Joka tapauksessa tuotantosuunnitelma ylittyi. Tuli uusia ideoita, joko omia tai muiden ehdottamia, jokunen tilaustyökin. Novelleista ja artikkeleista kertyi kokoelmia.

Ammattikirjailijan täytyy osata sopeutua muutoksiin. Jos yksi ovi sulkeutuu, on etsittävä uusia tai opeteltava tiirikoimaan. Tilaisuuksiin pitää tarttua, joskus hullulta tuntuviinkin. Kaikki ei voi aina onnistua, mutta ei se mitään. Jatketaan kohti uusia pettymyksiä.

Juuri siinä on tämän työn suola. Tilanne elää koko ajan. Uusia ideoita syntyy jatkuvasti ja vanhat muuttavat muotoaan. Tärkeät kirjat toteutuvat silti ennemmin tai myöhemmin.

Ihan itse saa loppujen lopuksi päättää, mitä kirjoittaa.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

LÄHETÄ MIES ASIALLE…






Vuonna 1911 Maiju Lassila julkaisi pienoisromaanin Pojat asialla. Siinä äiti lähettää Oton ostamaan viidellä pennillä siirappia, ja Otto saa kaverin mukaansa. Äiti vielä varoittaa, ettei saa mennä puskettamaan itseään Immosen härällä. Yksinkertainen tehtävä osoittautuu yllättävän vaikeaksi. Matkasta kehkeytyy varsinainen odysseia, jossa Immosen härälläkin on oma osansa. 

Samantapainen seikkailu oli Lassilan pääteos Tulitikkuja lainaamassa (1912). Vastaavanlaisia enemmän tai vähemmän hukkareissuja ovat myöhemmin kuvanneet mm. Aapeli (Siunattu hulluus), Veijo Meri (Manillaköysi), Veikko Huovinen (Lampaansyöjät ja monet lyhyet erikoiset) ja Arto Paasilinna (Isoisää etsimässä).

Samaa rataa kulkee myös Koskelan ja minäkertojan taival Miehet asialla -kirjan tarinoissa. Moni yksinkertainen tehtävä osoittautuu yllättävän vaikeaksi. Varsinkin pienoisromaanissa Alligaattori vastoinkäymiset ja päähänpistot pitkittävät matkaa.

Jussi Kaakinen teki kirjaan komean kannen, mutta löysi myös tarinoille osuvan vertailukohdan: ”Nämähän ovat kuin Barksia aikuisille!” Ja epäilemättä tästä sinnikkään yrittämisen ja uljaiden epäonnistumisten kavalkadista tulee helposti mieleen Carl Barksin Aku Ankka. Ehkä myös Stan Laurelin ja Oliver Hardyn filmikomiikka.

Mutta itsestäänhän paha pappi saarnaa. Lähes joka kertomus on saanut alkunsa omakohtaisesta kokemuksesta. Minulla on niistä arvet muistona. Vähintäänkin henkiset.

Kirja ilmestyy helmikuussa, julkkarit pidetään Hämeenlinnassa Olutravintola Birgerissä 7.2.2018. Tervetuloa!

Kustantaja Aviador mainostaa kirjaa näin:

"Mitäpä mies ei osaisi? Mies korjaa ruohonleikkurin ja skootterin, paikkaa itse hampaansa, kaataa joulukuusen metsästä, karkottaa hiiret ja muut petoeläimet, vaihtaa autonrenkaat, asentaa palovaroittimen, suuntaa uudelleen satelliittiantennin, muuttaa leikkimökin pihasaunaksi ja löytää kadonneen aarteen. Lopputuloksena on usein katastrofi.
Tuotannostaan yli kymmenesti palkittu Tapani Bagge näyttäytyy Miehet asialla -kirjassa omimmillaan: suomalaisen miehen mielenmaiseman kuvaajana ja absurdin huumorin verrattomana taitajana. Kirjailija johdattaa lukijan alter egonsa seurassa juonenkäänteisiin, joissa ajan ja paikan taju herkästi katoavat."

Lukunäyte kirjasta löytyy kustantajan sivulta. Sieltä voi myös tilata kirjan jo ennakkoon!

  

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Matti Salo 1933-2017

Hiljattain kuolleen Matti Salon muistoksi julkaisen tämän parin vuoden takaisen kolumnini uudestaan täällä.






Kaksi varjoa
(Hämeen Sanomat 13.6.2015)

”Pakolaisella on kaksi varjoa: oma ja ilmiantajansa.”

Tämä Victor Serge -lainaus on vuonna 1933 syntyneen Matti Salon tuoreen kirjan Viitta ja tikari alusta, mutta yhtä hyvin se voisi olla hänen ensimmäisestä kirjastaan Seinä vastassa, joka ilmestyi 1982. Välillä Salo tutki Hollywoodin mustalle listalle joutuneiden käsikirjoittajien kohtaloita, minkä tuloksena syntyi maailmallakin huomiota herättänyt Hiljaiset sankarit sekä kirjat Abraham Polonskysta (Musta käytävä) ja Joseph Loseysta (Vainottu muukalainen).

Kun Seinä vastassa ilmestyi, olin armeijassa. Luin Chandleria ja Hammettia englanniksi ja kirjoitin pieniä rikosnovelleja vihkoon. Salon mustaa elokuvaa ja sen lähteitä kartoittavasta kirjasta tuli raamattuni. Vannoin noirin nimeen.

Armeijan jälkeen kevättalvella 1983 aloin ravata iltaisin Helsingissä elokuva-arkiston näytöksissä. Katsoin parhaimmillani kolme elokuvaa putkeen ja sitten vielä kotona jotain videolta. Jahtasin divareista ja kirjakaupoista ja postimyyntiluetteloista kirjoja, joita Salo oli maininnut teoksessaan, ja luin niitä kuumeisen innostuksen vallassa.

Vieraannuin todellisuudesta. Kuljin aina kadun varjoista puolta, aurinkolasit silmillä ja poplarinkaulus pystyssä. Minusta tuntui, että minua seurattiin. Näin kaikkialla kohtalokkaita naisia ja rikollisia tyyppejä. Epäilin omaa varjoanikin. Kun poliisi pysäytti minut punaisia päin käveltyäni, valmistauduin viettämään loppuikäni kiven sisässä.

Ajattelin pyrkiä Taideteollisen korkeakoulun elokuva- ja tv-puolelle. Käsikirjoittajalinjaa ei vielä ollut, joten tein ohjaajalinjan ennakkotehtävät. Ne jäivät lähettämättä. Pyrin yliopistoon lukemaan kirjallisuutta, mutta en mennyt, vaikka olisin päässyt. En halunnut kuulua kerhoon, johon otetaan minunlaisiani jäseniä. 

Viitan ja tikarin esipuheessa Matti Salo toteaa, että kaikki elokuvat ovat poliittisia, koska ne vähintäänkin viittaavat aikansa asenteisiin, arvoihin ja tavoitteisiin. Kaikki elokuvat ovat myös trillereitä, koska ne Hitchcockin sanoin kertovat elämästä, josta tylsät kohdat on jätetty pois. Niinpä kaikki elokuvat ovat oikeastaan poliittisia trillereitä. 

Kirjassa esitellään 61 poliittista jännitysfilmiä. Suuri osa käsittelyn kohteista on 1940-1950-luvun noiria tai 1960- ja 1970-lukujen avoimemmin poliittisia elokuvia, joissa vainoharhat todentuvat. Myös 2000-luku on hyvin edustettuna. Esittelyt ovat mainioita pienoisesseitä, joissa filmit istutetaan ajankohtansa ilmapiiriin ja poliittiseen maisemaan sekä tekijöidensä muuhun tuotantoon. Filmejä myös verrataan muihin aiheeltaan vastaaviin sekä mahdollisiin pohjana käytettyihin tositapahtumiin. Lopussa on vielä ohjaajakohtaisia luetteloita, joista voi löytää lisää katsottavaa.

Tutkijan uransa ohella Salo opetti kirjallisuutta ja elokuvaa Helsingin yliopistossa. Hänen kirjojensa kautta olen varmasti oppinut niistä aiheista enemmän kuin yliopistossa koskaan olisin.

tiistai 5. joulukuuta 2017

KULTTUURITYÖLÄISEN TILINTEKOA

Suomi täyttää huomenna sata vuotta. Mikä on ollut minun panokseni juhlavuoden kulttuuriin?

Paperikirjoja on ilmestynyt neljä: rikosnovellikokoelma Haudasta lomalla, selkoveijariromaani Alligaattori (kuvitus Jussi Kaakinen), Kaisa-sarjan lastenkirja Talvella (kuvitus Hannamari Ruohonen) ja Elviira Noir -sarjan toinen rikosromaani Pirunsaari.








Uusia äänikirjoja on tullut kaksi: Hämeenlinna Noir -sarjan yhdeksäs rikosromaani Vieras mies ja kolmas Elviira Noir -kirja Pitkä kosto.


Olin mukana kahdessa novelliantologiassa: tarinalla Mökki kirjassa Iloinen itsenäisyys ja tarinalla Pihasauna kirjassa Suomalaisia saunanovelleja.




Näytelmäpuolelta voi mainita Havannan kuun kaksi eri versiota: Taivalkosken näyttämöllä alkuperäisellä nimellä ja Honkalinnan kesäteatterissa Hollolassa nimellä Hollolasta Teksasiin.

Ruumiin kulttuuriin tein pitkän artikkelin sekä Yrjö Halmeesta että kapteeni Hellistä, Hämeen Sanomiin kulttuurikolumneja ja Kaupunkiuutisiin huumoritarinoita.

Sanoitukseni pääsivät sekä Pekka Tiilikaisen että Matti Eskon levylle.

Entä vuosi 2018? Onko jotakin uutta tulossa vai olenko jo heittäytynyt lepäämään laakereillani?

Ensi vuodelle on valmiina kolme kirjaa, jotka ilmestyvät alkuvuodesta: Apassit-sarjan aloittava lasten ja varhaisnuorten jännäri Aavehevosen arvoitus (kuvitus Carlos da Cruz), Hämeenlinna Noir -sarjaa jatkava Vieras mies ja humoristinen tarinakokoelma Miehet asialla. Tekeillä on kaksi selkokirjaa, yksi aikuisille ja toinen nuorille, sekä Apassit-sarjan toinen kirja Vanajaveden hirviö, joka ilmestyy syksyllä.





Ensi-iltaan on tulossa kaksi näytelmää: 28.2. Seinäjoen kaupunginteatteriin Christian Lindroosin ohjaama dramatisoitu konsertti Villi 50-luku ja syksyllä Helsingin kaupunginteatteriin lastennäytelmä Tahvo ja Bella. (Korjaus: Tahvon ja Bellan ensi-ilta on helmikuussa 2019.)

Villissä 50-luvussa on mukana nimikkokappale, jossa on minun sanani ja Sofia Finnilän sävellys. Tahvoon ja Bellaan sanoitin alku- ja loppubiisin.



Ruumiin kulttuuriin olen luvannut kirjoittaa George V. Higginsistä ja Arto Tuovisesta.

Ensi vuonna on tarkoitus kirjoittaa myös kolmas Apassit-kirja ja pari suuritöistä historiallista romaania, joista toinen on rikosromaani ja ensimmäinen ei. Niistä lisää myöhemmin.

Perinteinen Dekkaripaja on jälleen heinäkuun alussa, nyt jo toista kertaa Tampereella Ahlmanin opiston tiloissa.

Keikkarintamalla on toistaiseksi vain pari varausta. Nettisivultani tapanibagge.wordpress.com löytyy keikkakalenteri, jota pidän ajan tasalla. Sieltä löytyvät myös ajantasaiset teosluettelot, joitakin näytetarinoita sekä linkkejä tv-esiintymisiini ja Yle Areenassa.oleviin kuunnelmiini.

Sillä välin: Ostakaa ja lainatkaa kirjoja ja levyjä! Käykää teatterissa! Olen liian vanha menemään oikeisiin töihin.

Ja hyvää itsenäisyyspäivää, satavuotias Suomi!