tiistai 13. elokuuta 2019

LUKEMATTOMUUDEN YLISTYS

Vuonna 2005 pidin Hämeenlinnan opettajille puheen lukudiplomin julkistamistilaisuudessa. Puhe tuntuu vieläkin varsin ajankohtaiselta, joten julkaisen sen tässä:

"Minulla oli oikein hieno puhe, mutta koira söi sen. Tämä puhe ei kelvannut koiralle.

Täällä ollaan tänään julkistamassa lukudiplomia. Tuli vain mieleen, että johan suomalaiset koululaiset ovat lukemisen maailmanmestareita. Mihin enää tarvitaan erityistä lukudiplomia? Eikö ole vaarana, että lukeminen menee kohtuuttomuuksiin ja vie lapsilta ja nuorilta kaiken ajan? Mitä sitten tehdään telkkarilla tai tietsikalla tai gameboylla? Mistä syntyy uusia mattinykäsiä ja kimiräikkösiä?

Minä vain kysyn.

Ihan tosi: mitä hyötyä tuollaisesta ylettömästä lukemisesta on? Luettaisiin edes asiaa, vaikka matematiikan kaavoja tai tietokoneen binäärikoodia. Mutta ei – joutavia satuja ja tarinoita, joista lapset oppivat huonoja tapoja ja vääriä asenteita. 

Ajatellaan vaikka Peppi Pitkätossua. Tyttö asuu yksin ilman vanhempia, käyttäytyy hävyttömästi aikuisia kohtaan ja opettaa, että ilman kertomustauluakin voi elää. Tai ajatellaan Muumeja, joiden kakaroilla ei ole minkäänlaista kuria. Muumilaaksossa kukaan ei käy edes oikeissa töissä, mitä nyt pappa vähän kirjoittelee. Elävät kuin pellossa ja opettavat lapsillekin, että turha mennä töihin, kyllä kunta elättää.

Nuortenkirjoista puhumattakaan. Harry Pottereissa lennetään luudalla, harrastetaan kaikenlaista noituutta ja pilkataan avoimesti auktoriteetteja, kuten rehtoria. Bert-kirjoissa vehdataan tyttöjen kanssa, tai ainakin yritetään. Olen kuullut, että joissakin kouluissa luetaan jopa aikuisten kirjoja, ja senhän tietää mitä niistä löytyy. Murhia ja haureutta ja epäterveellisiä elämäntapoja sivu toisensa jälkeen. Onko ihme, jos lapset kasvavat kieroon ja töhrivät jalankulkutunnelien seinät?

Lukemaan kannustamista perustellaan sillä, että lukiessaan ihminen oppii ajattelemaan omilla aivoillaan. Mitä iloa siitäkin on? Moni kapina tai vallankumous on saanut alkunsa liiasta ajattelusta. Tyhmää kansaa viisaiden valtiomiesten ja -naisten on helpompi hallita, ja vakaa markkinatalous edellyttää vakaita oloja. Levottomuudet voivat ikävästi heilauttaa dow jonesia, nasdaqia ja maitolitran hintaa.

Näillä vankkumattomilla perusteilla ehdotankin, että hautaamme saman tien koko lukudiplomin ja korvaamme sen lukemattomuusdiplomilla. Pisteitä saa jokaisesta kirjasta, jonka pystyy jättämään lukematta, varsinkin jos todistaa käyttäneensä saman ajan johonkin hyödyllisempään. Kuten esimerkiksi kuviokelluntaan.

Hankkeen kehittämiseksi on syytä heti asettaa toimikunta. Mutta mitään pöytäkirjoja ei sitten pidetä, ettei vain kukaan joudu lukemaan niitä. Sovitaan asioista suullisesti, niin jokainen voi sitten muistaa päätökset omalla tavallaan.

Tälläinen todellinen demokratia on mahdollista vain lukemattomuuden avulla. Eläköön lukemattomuus!" 

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

HAUTAKIVEN SYNTY – eli miten minusta melkein tuli juoppo lakimies



Lukion jälkeen 1981 pyrin Helsingin yliopiston oikeustieteellliseen tiedekuntaan. Kävin Pykälä ry:n valmennuskurssin, jolla kuulin joitakin viihdyttäviä tarinoita, ja luin pääsykoekirjat kertaalleen ihan mielenkiinnosta. Toista kertaa en jaksanut lukea, enkä sitten läpäissyt pääsykoetta. Seuraavana kesänä kävin vielä samassa kokeessa, mutta vain saadakseni vapaapäivän armeijasta.

Onni Syrjänen on jonkinlainen kuvitelma siitä, millainen lakimies minusta olisi voinut tulla, jos olisin kohtalon oikusta päässyt sisään. Kaikkien kannalta on ehkä parempi, etten päässyt.

Ensimmäisen tarinani Onnista kirjoitin 1995. Book Studion Kari Lindgren kokeili kuutta pitkää novellia omina minipokkareinaan Penguinin vastaavan sarjan innoittamana. Jos myynti olisi riittävä, seuraavaan kuuden satsiin Kari tilaisi novellin minulta. Kirjoitin tarinan valmiiksi, mutta toista novellipokkarierää ei tullut. Tarinani oli nimeltään Kasvot betonissa. Se ilmestyi lopulta 2007 samannimisessä kokoelmassani, mutta sitä ennen se oli kokenut rakenteellisen muodonmuutoksen samalla kun olin kirjoittanut siitä kuunnelmaversion, joka toteutui 2006.

Toinen Onni-tarinani Onni yksillä oli suoraa jatkoa edelliseen, välissä vain oli kulunut kymmenen vuotta. Kirjoitin sen antologiaan Naisen rikos (2005).

Kasvot tuulilasissa ilmestyi 2007 kesädekkarina parissakymmenessä sanomalehdessä ja 2010 omana pienenä pokkarinaan, joka on jo ajat sitten myyty loppuun.

Kasvot hautakivessä -novellin kirjoitin tilauksesta Kirjain-lehden numeroon 4/2007. Siinä vaiheessa jo suunnittelin episodiromaania Onnin elämästä, ja Kasvot kukkapenkissä ja Onnin päivä syntyivät samaa tarkoitusta varten 2008 ja 2009. Niitä ei ole aiemmin julkaistu.

Vuonna 2011 ilmestyi tähän mennessä ainoa varsinainen Onni-romaani Kasvot katuojassa. Sen tarpeiksi käytin pari varastossa ollutta Onni-novellia sekä yhden toteuttamatta jääneen tv-minisarjasynopsiksen, jossa Onni ei esiintynyt. Sen jälkeen unohdin vähäksi aikaa episodiromaanin, kunnes taas muutama vuosi sitten ajatus heräsi uudelleen. Siitä lähtien olen keskittänyt tilaustarinani Onnin seikkailuiksi.

Kasvot joulukuusessa päivitti Onnin nykytilanteen antologiassa Joku voi tulla ikkunan taa (2016). Onni sivuraiteella (Rikospaikka Pasila, 2016) palasi Onnin lakimiesuran alkuvaiheisiin, ja Kasvot käristyksessä (Viimeinen ateria, 2018) sijoittui aikaan juuri ennen Kasvot betonissa -tarinaa. Kasvot raparperissa syntyi 2018 Radio Novan tilauksen ansiosta ja istui joulutarinaa edeltävään aikaan.

Toivon mukaan näistä palasista syntyy kuva erään ihmispolon vaelluksesta täällä murheen alhossa. 

En kuitenkaan usko, että Onnin koettelemukset päättyvät tähän. Seuraavaksi saattaa taas olla tulossa perinteisempi rikosromaani hänen uusista vaiheistaan.

tiistai 22. tammikuuta 2019

Kasvot hautakivessä -julkkarit


Saako olla jännitystä ja mustaa huumoria hyytävään helmikuun iltaan? Tervetuloa Tapani Baggen uutuusdekkarin Kasvot hautakivessä julkistamistilaisuuteen Keravan The New Sherwoodiin keskiviikkona 6. helmikuuta klo 18 alkaen!

Julkkareissa Tapani Baggea haastatellaan Kasvojen hautakivessä tarinasta ja synnystä sekä yleisemmin dekkarikirjallisuudesta ja omasta laajasta kirjailijanurastaan. Keskustelun jälkeen hän signeeraa teoksiaan, joita voi myös ostaa paikan päällä. Illan aikana kuullaan myös tunnelmaan sopivaa tummanpuhuvaa mutta svengaavaa livemusiikkia.

Julkkareihin on vapaa pääsy.

Kasvot hautakivessä jatkaa Onni Syrjäsen, Baggen laajan henkilöhahmokaartin yhden herkullisimmista päähenkilöistä, yllättävien tilanteiden täyteistä tarinaa. Kovan onnen lakimies Onni Syrjäsellä on puolen elämän mittainen kokemus ihmisten auttamisesta ja kahvinjuonnista toimeksiantojen lomassa. Hän ei hätkähdä mistään ja tekee aina kaikkensa päämiestensä puolesta, jotka ovat silti harvoin kiitollisia tälle keravalaiselle antisankarille. Kasvot hautakivessä kuvaa päähenkilönsä vaiheita tyylilleen ominaisella mustanlämpimällä huumorilla. Taustalla sykkii iso hitunen ihmiselämän traagisuutta, joka kulkee verenpunaisena lankana läpi päähenkilön elämän episodeista kutoutuvan tarinan.

Kasvot hautakivessä ilmestyi tammikuun 2019 lopussa sekä painettuna niteenä että e-kirjana. Kirjaan voi tutustua tarkemmin ja sen voi ostaa Aviadorin nettisivuilta: http://www.aviador.fi/kirjat/kasvot-hautakivessa.htm


keskiviikko 2. tammikuuta 2019

MITÄ ON TULOSSA 2019?

Tähän mennessä vuodelle 2019 on sovittu kuusi kirjaa ja kaksi näytelmäensi-iltaa. Pari, kolme kirjaa on luultavasti vielä tulossa lisää.

Tässä listaa:

Helmikuussa ilmestyy Onni Syrjäs -kirja Kasvot hautakivessä. Julkistustilaisuus pidetään tietysti Keravalla. Ilmoitan siitä täälläkin, kunhan paikka ja päivämäärä varmistuvat.

Kansi: Ossi Hiekkala

Kansi: Jyri Alanne


Maaliskuussa on vuorossa historiallinen romaani. Gabriel Sutkin muistelmat julkaistaan otsikolla Maantien kutsu.

Huhtikuun 15. päivänä ilmestyy kolmas Apassit-kirja Katoava muumio (kuvitus Carlos da Cruz).

kansi: Carlos da Cruz


kansi: Jussi Kaakinen

Elokuussa ilmestyy kolmas Elviira Noir -dekkari Pitkä kosto, joka on aiemmin ollut saatavissa Storytel-äänikirjana

Niin ikään syyspuolella tulee Karistolta lastenkirja Jenni ja punainen poni (kuvitus Hannamari Ruohonen) ja Helmivyöltä artikkelikokoelma Rikoksen poluilla – ja muillakin. Valittuja kirjoituksia 1997-2019.

Näytelmistä rikollinen musiikkikomedia Havannan kuu tulee ensi-iltaan Toijalan Näyttämöllä 19.1. Tämä on jo neljäs esitysversio Havannan kuusta. Kantaesitys nähtiin Hämeenlinnan Teatterissa 2014-2015 Kirsi-Kaisa Sinisalon ohjaamana.

Uusi lastennäytelmä Tahvo ja Bella saa ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa 20.3. Ohjaus on Sami Rannilan.


keskiviikko 26. joulukuuta 2018

VUODEN SALDO

2018 jäi minun osaltani välivuodeksi. Julkaisin vain viisi kirjaa. Lisäksi ensi-iltaan tuli yksi dramatisoitu konsertti. 

 
Huumorikirjapuolelta ilmestyi tee se itse -miehistä kertova tarinakokoelma Miehet asialla, joka keräsi suopeita arvioita. Moni lukija löysi Koskelasta tai kertojaminästä naapurinsa, miehensä tai itsensä. Jollekulle tuli mieleen Väinö Linnan Koskela, mutta siihen minä olen syytön. Vai syyntakeeton?





Hämeenlinna Noir jatkui kirjalla Vieras mies, jossa vakiokaartista on mukana lähinnä rikosylikonstaapeli Nikkilä. Päähenkiö on komisariovainaan tytär, kolmen pienen lapsen yksinhuoltaja Ruusu Toivonen, joka saa kutsumattomia vieraita syrjäiseen taloonsa Rengon metsäkulmalla. Onneksi Ruusu on aikansaavaa sorttia. Vieras mies on ilmestynyt myös äänikirjana Storyteliltä. Paperikirja meni toiseen painokseen, ja Ruusun seikkailut saanevat myös jatkoa uusissa maisemissa.















 Ensimmäinen nuorten selkoromaanini Polttava rakkaus sai hyvän vastaanoton. Humoristisen bändi- ja rakkaustarinan arveltiin sopivan kaikille nuorille,  mutta erityisesti niille, jotka kärsivät lukuvaikeuksista tai joiden äidinkieli on muu kuin suomi.
Vuoteen 1910 sijoittuva lasten jännityssarja Apassit avattiin komeasti kahdella kirjalla. Sarjan ensimmäinen kirja Aavehevosen arvoitus pääsi Runeberg Junior -ehdokkaaksi. Runebergin päivänä 5. helmikuuta nähdään, kuinka siinä kisassa käy. Myös Vanajaveden hirviötä on kehuttu taajaan.

Alla kuvittaja Carlos da Cruzin laatima traileri.


Kovan onnen lakimies Onni Syrjänen on mukana ääni- ja e-kirjana ilmestyneessä CrimeTime-antologiassa Viimeinen ateria. Onnin kulinaristinen Lapin-seikkailu Kasvot käristyksessä löytyy Elisa Kirjasta.



Juri Nummelinin toimittamassa kirjassa Muistojen divarit muistelin Keravan ja pääkaupunkiseudun antikvariaatteja, joissa olen tuuraillut, ja Hämeenlinnan antikvariaatteja, joihin olen tutustunut asiakkaana.



Seinäjoen kaupunginteatterissa keräsi keväällä ylistäviä arvioita ja täysiä katsomoja käsikirjoittamani konsertti Villi 50-luku, jonka ohjasi Christian Lindroos. Havannan kuu puolestaan pyöri keväällä Vammalan Teatterissa.



Dekkariseuran Ruumiin kulttuuri -lehdessä jatkoin amerikkalaisen ja kotimaisen populaarikulttuurin kiehtovimpien ilmiöiden kartoitusta tekijä kerrallaan. Numerossa 2/2018 oli vuorossa kovaksikeitetty journalisti-lakimies-kirjailija George V. Higgins, kolmosnumerossa Arto Tuovinen, mies joka toi toimintajännärin Suomeen, nelosessa tv:n kultasormi Steven Bochco ja kaupallinen kirjailija Mickey Spillane. Spillanesta luennoin myös alkusyksystä Oulun elokuvakeskuksen Miehenä olemisen ahdistus -seminaarissa. 


Länkkäriseuran Ruudinsavuun kirjoitin tänä vuonna lähinnä tv- ja elokuvajuttuja. Ykkösnumeroon arvioin Netflix-minisarjan Godless ja Konni Zilliacuksen siirtolaistarinakokoelman Taavetti Anttila, kakkoseen Coenin veljesten The Ballad of Buster Scruggsin sekä 1970-luvun länkkärit Ryövärit, Paha porukka ja Rosvoporukka

Hämeen Sanomiin kirjoitin tuoreiden elämäkertojen pohjalta isot jutut Aapelista, Veikko Huovisesta ja Erno Paasilinnasta. Kaupunkiuutisissa ilmestyi kerran kuussa tarinani.

Olin myös sosiaalinen ihminen. Perinteisten koulu- ja kirjastovierailujen sekä messu- ym. keikkojen lisäksi vedin kaksi dekkaripajaa: kesällä viikon pajan Oriveden opistossa Tampereella ja syksyllä viikonloppupajan Pohjois-Pohjanmaan kesäyliopistossa Oulussa. Nukketeatteri Vahapavun keikoilla toimin valomiehenä. Olin toista vuotta kirjallisuuden edustajana Hämeen taidetoimikunnassa, ja jatkan vielä seuraavankin kaksivuotiskauden.

Pidin peräti kuukauden kesäloman, jonka aikana kirjoitin vain pari pakollista pikkujuttua, kehittelin yhtä synopsista ja luin sen taustamateriaalia. Näin pitkää lomaa en ole pitänyt koskaan. Ei ihme, että tuli välivuosi. 

Kaikesta huolimatta olen vuoden saldoon oikein tyytyväinen. 

Ensi vuonna kirjoja ilmestyy hieman enemmän, ja luvassa on muutenkin uusia aluevaltauksia, joista olen ylpeä. Mutta niistä lisää 2019!

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

JOSKUS KIRJAN AIHE MUHII PITKÄÄN

Jo kouluaikoina perehdyin Robin Hoodin ja Janosikin innoittamana kotimaisiin kansanperinteen rosvoihin, kuten Sika-Kyöstiin. Aloitinkin hänestä tarinan, joka jäi kesken, kun tuli uusi innostus.
Vuonna 1991 ilmestyi artikkelikokoelma Kun halla nälän tuskan toi. Miten suomalaiset kokivat 1860-luvun nälkävuodet. Siinä oli Antti Häkkisen artikkeli "Varkauksia alkoi ilmetä syksyisin". Suuret rosvot: Hallin Janne, Aleksanteri ja Kaappo Sutki.
Innostuin Sutkista ja aloin kerätä tietoa hänestä ja koko aikakaudesta. Viime keväänä eli 27 vuotta myöhemmin Sutki sitten pujahti väkisin päähäni ohi aikatauluun merkityn kirjan ja saneli minulle muistelmansa. Ne ilmestyvät ensi keväänä Docendolta nimellä Maantien kutsu.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

MITEN MINUSTA MELKEIN TULI METSÄNHOITAJA

Hämeen Sanomissa julkaistiin tänään isohko Veikko Huovis -juttuni, jonka kirjoitin Eero Marttisen tuoreen elämäkerran pohjalta. Ilmestymättä jäi juttuun pyydetty kainalo siitä, miksi Huovinen on minulle tärkeä kirjailija. Niinpä julkaisen sen nyt täällä:
Enoni oli metsäteknikko, ja monet sukulaismiehet ehtivät käydä savotassa, isotäti Almakin emäntänä. Kun lukiossa harkitsin metsänhoitajan uraa, syynä ei kuitenkaan ollut sukuvika vaan Veikko Huovinen. 

Ehdin juuri nähdä telkkarista Lauri Leinon tulkitseman Konsta Pylkkäsen ennen kuin löysin Havukka-ahon ajattelijan äitini kotipaikasta Juvalta. Molemmat versiot upposivat alakoululaiseen kuin vanhaan ihmiseen, ja aloin ahmia Huovisen tuotantoa. 

Huovisen littlejutut tekivät minuun suuren vaikutuksen niin lukijana kuin kirjoittajanakin. Niissä on sattuvaa sanontaa ja ärhäkkää menoa. Mitä vain voi tapahtua. Veitikasta osaan yhä ulkoa huippukohdat. Kylän koirat, Hamsterit, Lampaansyöjät ja Lentsu riemastuttivat. Koirankynnen leikkaaja liikutti. Puukansan tarina innosti kaupunkilaispojan seuraamaan metsän elämää. Konsta Pylkkänen etsii kortteeria -kirjassa oli salaviisasta huumoria. Pojan kuolema kosketti. 

Onneksi en kuitenkaan lähtenyt metsäalalle. Omillaan täällä on pärjättävä.