tiistai 31. joulukuuta 2019

VUOSIKYMMENENI

Kun vuosikymmen taas vaihtuu, ajattelin luoda katsauksen tähanastisen urani vuosikymmeniin. Ne eivät todellakaan ole olleet veljiä keskenään.

2010-2019: 68 julkaistua kirjaa, muutama näytelmä, yksi radion luentasarja, novelleja ja jatkokertomuksia.
Kirjoja ilmestyi siis melkein seitsemän vuodessa. Ei huonosti.

2000-2009: 42 julkaistua kirjaa, yksi kuunnelma ja luentasarja, yksi tv-sarja, 30 suomennosta, novelleja ja jatkokertomuksia.
Omia kirjoja tuli vähän päälle neljä vuodessa. 2000-luvun alussa suomennokset veivät niiltä aikaa, mutta toivat tuiki tärkeää tuloa. Tv-sarja oli edellisen vuosikymmenen peruja.

1990-1999: 8 julkaistua kirjaa, kolme tv-sarjaa, yksi radiosarja, pari irtokuunnelmaa, yksi näytelmä, joitakin tv-sketsejä, 14 suomennosta, 19 Jerry Cottonia, 22 FinnWestiä, novelleja ja jatkokertomus. 
Cottonit ja FinnWestit ovat vuosikymmenen alusta. Lisäksi toimin Cottonin ja FinnWestin vastaavana toimittajana 1991-1993 ja kävin samoihin aikoihin Ylen käsikirjoittajakurssin.

1980-1989: 38 Jerry Cottonia, 10 FinnWestiä, yksi suomennettu kirja, novelleja.
Vuosikymmenen alussa kirjoitin ylioppilaaksi, kävin armeijan ja keräsin kokemuksia sekalaisissa ammateissa. 1983 aloitin opintoni Seppo Tuiskun vetämässä Cotton-akatemiassa. Novelleja tein RikosPaloihin ja SinäMinään, RikosPaloihin lisäksi valikoin ja suomensin ulkomaiset novellit.

1970-1979: yksi jatkokertomus Keski-Uusimaassa, seikkailutarinoita ja pakinoita luokkalehdissä, sarjakuvakäsikirjoitus ja näytelmä.
1972 sain syntymäpäivälahjaksi matkakirjoituskoneen. Suurin osa teksteistä syntyi silti yhä käsin. Kouluaineet ja omat vapaat viritelmät olivat merkittävä opinahjo. Keski-Uusimaan jatkis syntyi omana kirjana opettajan yllytyksestä.

1960-1969: ensimmäinen oma tarina.
Vuosikymmenen alku meni tavallaan hukkaan, koska synnyin vasta 1962. 1969 menin kouluun ja opin lukemaan ja kirjoittamaan. Ensimmäisen kirjastokäynnin tuloksena syntyi ensimmäinen oma tarina. Siitä se lähti.

Vuosien varrella on tullut tehtyä paljon tuloksetonta työtä, varsinkin elokuva- ja tv-puolella, mutta mikäänhän ei varsinaisesti mene hukkaan. Vanhat aiheet voivat herätä eloon joskus jopa vuosikymmenien jälkeen, ehkä aivan uudessa muodossa.

Mielenkiintoista nähdä, mitä seuraava vuosikymmen tuo tullessaan. Tai sitä seuraava.


sunnuntai 15. joulukuuta 2019

JOULUKATALOGI 2019

Tämän vuoden tuotanto on nyt paketissa, joten on aika suositella joululahjoja.

Historiallisen romaanin ja rosvotarinoiden ystäville suosittelen Maantien kutsua:



Aikuisille jännityksen ja huumorin ystäville suosittelen Kasvoja hautakivessä ja Pitkää kostoa:

 


Vähän nuoremmille jännityksen ja huumorin ystäville voin suositella Katoavaa muumiota:


Huumorin ystävälle, joka kaipaa selkeää lukemista, suosittelen Marskin keppiä:


Nuorelle huumorin ystävälle suosittelen Jenniä ja punaista ponia:


Saman ikäiselle tai vieläkin nuoremmalle jännityksen ja huumorin ystävälle suosittelen Pohjoisen pikavuoron arvoitusta:


Jos kaipaa tietoa vanhoista koti- tai ulkomaisista dekkaristeista, lännenkirjailijoista tai humoristeista, elokuvista tai tv-sarjoista tai tahtoo lukea kirjailijan kertomuksia uransa varrelta ja kirjojensa taustoista, kannattaa tarttua kirjaan Rikoksen poluilla – ja vähän muillakin:



Äänikirjojen ystäville suosittelen vaikkapa Hämeenlinna Noir -sarjaa, jonka kaikki yhdeksän osaa löytyvät esimerkiksi Storytelistä.






















Kaiken ikäisille äänikirjoista pitäville huumorin ystäville suosittelen Kiljusen uutta herrasväkeä:






Teatterin ystäville suosittelen Helsingin Kaupunginteatterin Tahvoa ja Bellaa:




Lopuksi vielä musiikin ystäville voin suositella Pekka Tiilikainen & Beatmakersin levyä Salaperäinen:



Ja muista: lahjoja voi antaa myös itselleen – joulun jälkeenkin. Tärkeintä on ajatus ja lahjan saajan hyvä mieli.

Hyvää ja kirjallista joulua!

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Rikoksen poluilla – ja muillakin



Vuoden kahdeksas ja viimeinen kirjani lähti juuri painoon. Se on artikkelikokoelma neljän vuoden takaisen Vaaran viehätyksen tapaan. Uusia juttuja on ilmestynyt lähinnä Ruumiin kulttuurissa, Ruudinsavussa ja Hämeen Sanomissa. Lisäksi on löytynyt joitakin vanhoja, jotka eivät syystä tai toisesta päätyneet edelliseen kirjaan. Kolmanteenkin kokoelmaan on jo vähän alkua…

Tässä takakansiteksti:

Yli sadan kirjan mies Tapani Bagge julkaisi vuonna 2015 ensimmäisen artikkelikokoelmansa Vaaran viehätys. Rikoksen poluilla – ja muillakin on sille jatkoa. Uudenkin kirjan jutut käsittelevät kirjallisuutta, televisiota ja elokuvaa, näkökulmana kirjoittajat. Aluksi liikutaan rikoksen poluilla, minkä jälkeen karautetaan Villiin länteen. Humoristien ja satiirikkojen kautta päästään osioon Elämä ja historia, joka sisältää sattumuksia ja muistelmia Baggen monipuolisen uran varrelta sekä kertoo hänen kirjojensa taustaa ja syntytarinaa.

Kansi: Timo Ronkainen.

Ja tässä sisällysluettelo:

Rikoksen poluilla Suomessa
Yrjö Halme, Lauri Virta, Jaakko Riutta, Uppercut, Iso-Karhu – toimittaja-kirjailijalla oli monta nimeä ja tyyliä
Armas J. Pulla – humoristi jännityskirjailijana
Kapteeni Hell: kartanomurhia ja lentoseikkailuja
Sotilasfarssin isä Toivo Kauppinen kirjoitti myös dekkareita
Arto Tuovinen – mies joka toi toimintajännärin Suomeen
Kioskikirjailijan kuolema: Hintsanen ja Lepoluoto

Rikoksen poluilla Euroopassa
Brittinoirin kummisetä Ted Lewis
Helvetti maan päällä. Graham Greene: Kiveä kovempi
Miksi Maigret juo?
Ruumis junassa. Sebastien Japrisot: Makuupaikka 000

Rikoksen poluilla Amerikassa
Mickey Spillane – kaupallinen kirjailija
George V. Higgins: Lakimies, lehtimies, kirjailija
Tv:n kultasormi Steven Bochco
Janet Evanovich: Kovaotteista huumoria
Hitchcockin luottokirjoittajat
Miehen kriisi
Hal Ashbyn kesken jääneet jäähyväiset: 8 miljoonaa tapaa kuolla
Los Angelesin öistä hehkua: Drive (2011)

Villiä länttä Suomesta
Suomi-länkkärin historia
Taavetti Anttila
Arizonan kukka
Näkymätön intiaani
Villistä lännestä villiin itään: Pekka Hakala
Petri Hirvonen kirjoitti viimeisen FinnWestin 

Villiä länttä Amerikasta ja Australiasta 
Yllätysloppujen mestari O. Henry
Lainsuojattomat pääosassa: Ron Hansen
Australian Jesse James. Peter Carey: Kellyn kopla
Maverickin luoja Roy Huggins kuoli
Johnny Guitarin kirjoittaja kuoli – vai kuoliko?
Kaksi lännenkomediaa: Päivä lännessä ja Varokaa sheriffiä
Lännenelokuvia ilman käsikirjoitusta
Godless - jumalatonta menoa lännessä
Kolme revisionistista lännenelokuvaa: Ryövärit, Paha porukka ja Rosvoporukka
Sekalaisia lännentarinoita: The Ballad of Buster Scruggs
Deadwood-elokuvasta huippusarja sai arvoisensa lopetuksen
Mutalänkkäri Mark Twainin hahmoista

Humoristeja ja satiirikkoja
Kalevala 180
Gogolin nenä
Vastarannan kiiski Pentti Haanpää
Hiljainen humoristi Antero Alpola
Jatkosota synnytti Aapelin
Koti-ikävä teki kirjailijan. Huovinen elämäkerturin armoilla
Riita maailman kanssa. Erno Paasilinnan tie Petsamon pojasta valtakunnanpessimistiksi

Elämää ja historiaa
Luova 100. Erään luovan tekijän tarina ja toivotus 100-vuotiaalle Suomelle
Kouluaikoja + Kesätöitä
Nuoruuteni antikvariaatit
Hämeenlinnan antikvariaatit
Hyvät, pahat ja rumat
Postin muistoa kunnioittaen
Vartija vain
Heikura & Bagge: Cottonin otsikot
Sanoittajan urani
Sipilä & Bagge: Dekkaridialogi
Vapaa kirjailija
Farreran keikka
Historia idealähteenä
Kirjailijat liitossa
Kirjailija säätää
Sanataiteen asialla
Lähetä mies asialle… 
Pikku enkelin ja Elviira-trilogian synty
Pirunsaari ja Pitkä kosto
Hautakiven synty
Nälkävuosien tavarantasaaja Kaappo Sutki
Taiteen tukipönkkä
Kuinka rikastua lastenkirjoilla

torstai 26. syyskuuta 2019

Dear Moomin writers…



Pöytälaatikkoa kaivellessa tuli vastaan kirje vuodelta 2000, sarjakuva-ammattilaisurani alkuvaiheista. Kirje alkaa "Dear Moomin writers", ja siinä pyydetään allekirjoittamaan oheinen sopimus ja lähettämään se Egmontiin Tampereelle. Ehdot olivat entiset. Idea piti ensin lähettää toimituksen ja Sophia Janssonin hyväksyttäväksi ennen kuin käsistä pääsi kirjoittamaan.
Ensimmäisen Muumi-käsikseni ehti vielä hyväksymään 1999 Lars Jansson, joka soitti minulle ja kertoi, että Löytöretki on muuten oikein mukava Muumi-tarina, mutta Muumimamma ja Muumipappa eivät kutsu toisiaan Mammaksi ja Papaksi vaan ne pitää korjata kultaseksi tms. Löytöretki-sarjakuva ilmestyi Muumi-lehden numerossa 6/2000. Jo edellisessä numerossa oli ilmestynyt myöhemmin kirjoittamani pitkä tarina Harmaaparran aarre.
Kaikkiaan ehdin käsikirjoittaa 11 vuoden aikana 350 sivua Muumi-sarjakuvaa sekä tehdä jokusen iltasadun ennen kuin lehti alkoi julkaista pelkkiä uusintoja. Muumi-uraani mahtui myös pari kirjaa, joita Tammi julkaisee vieläkin yhä uusina versioina.
Kaikki Muumi-sarjakuvani piirsi Jari Rasi, joka myös ideoi tarinoita kanssani. Ainakin tarkistin häneltä, oliko juuri sitä ideaa käytetty vastikään. Ensimmäisen Muumi-kirjani kuvitti Tuomas Mäkelä, toisen Jukka Murtosaari.
Oi niitä aikoja!




torstai 19. syyskuuta 2019

HYVÄT, PAHAT JA RUMAT





Jonain talvena 1970-80-luvun vaihteessa huomasin, että Järvenpään Filmilinnassa meni Hyvät, pahat ja rumat, joka minulta oli Leonen dollaritrilogiasta vielä traagisesti näkemättä. Niinpä minä ja kaverini Seppo lähdimme junalla Keravalta Järvenpäähän vakuuttuneina siitä, että Filmilinna on varmasti jossakin aseman lähellä, kuten elokuvateatterit sivistyskaupungeissa yleensä olivat. 
Tuolloin ei tietenkään ollut internettiä, eikä meille tullut mieleen perehtyä etukäteen naapurikylän topografiaan muuten kuin että muistaakseni tiesimme Keski-Uusimaan ilmoituksesta Filmilinnan osoitteen. Oli sunnuntai-ilta, ja talsimme pimenevässä lumipyryssä kilometrin jos toisenkin suuntaan, jossa oletimme Filmilinnan sijaitsevan. Suunta vaihtui pariin kertaan. Kaduilla ei näkynyt ihmisiä, joilta olisi voinut kysyä neuvoa. Tuskin olisimme kysyneet, vaikka olisi näkynytkin. 
Lopulta löysimme perille Kinnarin työväentalolle. Elokuva oli jo alkanut. Saliin päästiin silti. Kopiokaan ei ollut häävi, mutta leffa teki lähtemättömän vaikutuksen. 
Alku jäi näkemättä pitkäksi aikaa. Jos jokin asia meni pieleen, tarvitsi vain sanoa: "Hyvät, pahat ja rumat", ja Seppo ja minä tiesimme mistä oli kyse. Vähitellen myös lähipiirimme.
VHS-, tv- ja dvd-katsomiset eivät korvanneet epäonnistunutta ekakertaa. Vasta kun 2003 näin Hämeenlinnan Maximin uusintaensi-illassa pitkän version filmistä, tuntui että Filmilinna-kokemus on hyvitetty. Jopa ylitetty.

torstai 5. syyskuuta 2019

FARRERAN KEIKKA


Helmikuussa 2003 sain mielenkiintoista sähköpostia. Olisinko houkuteltavissa kymmenen päivän reissulle Kataloniaan tekemään nuortenromaania neljän muun kirjailijan ja yhden kuvittajan kanssa? Kaikki kulut maksettaisiin.

Lupasin lähteä.

Seminaarin järjesti Kirjallisuutta yli rajojen -järjestö ja Suomessa sitä koordinoi FILI. Kirjailijat tulivat pieniltä kielialueilta. Yleensä Miguel Desclot kirjoittaa katalaaniksi, Menna Elfyn walesiksi eli kymriksi, Iva Prochásková tšekiksi, Gabriel Rosenstock iiriksi ja minä suomeksi. Markus Majaluoman kuvat toimivat kaikilla kielillä. Yhteinen työkielemme oli englanti, hieman saksalla avitettuna.

Huhtikuun alussa 2003 keräännyimme työskentelemään Farrera des Pallarsin kylään Pyreneiden rinteellä. Vanha koulutalo toimi verstaanamme. Olimme jo kartoittaneet kirjaa etukäteen sähköpostin välityksellä, ja jotkut meistä olivat jo kirjoittaneet yhden luvun siihen. Farrerassa keskustelimme ja toimitimme noita lukuja yhdessä, kirjoitimme vähän lisää ja suunnittelimme loput. Loppujen lopuksi jokainen kirjoitti kaksi lukua ja sai vapaat kädet muokata kirjasta oman versionsa omalle kielelleen.

Lluís ja Cesca pitivät meistä ruhtinaallisen hyvää huolta Farrera Arts Centerissä. Hiljainen kylä kaukana maailmasta hevosenkelloineen, vanhoine kellotorneineen ja kappeleineen sekä nuorine astronomeineen oli unohtumaton kokemus.

Sää vaihteli lumipyrystä auringonpaisteeseen. Enimmäkseen tihuutti. Me söimme hyvin, kävelimme vuoristossa ja puhuimme kieliä. Jotkut jopa lauloivat: Green grow the rushes, Täällä Pohjantähden alla ja niin pois päin.

Tutustuimme toisiimme ja isäntäväkeen, kuuntelimme tarinoita ja kerroimme omiamme. Isommat kansat ovat aivat sortaneet pienempiään, joten yhteinen nimittäjä oli helppo löytää.

Kolusimme paikallisia nähtävyyksiä, kuten lukemattomia pieniä vuoristokappeleita. Tapasimme vanhan Marçalin ja hänen Perico-muulinsa, joka ei sekään ollut enää nuori. Opettelimme juomaan viiniä oudosta pitkänokkaisesta lasikannusta. Kansainvälinen ilmapiiri oli niin tiivis, että kerran pari huomasin puhuvani Markuksen kanssa englantia, vaikkei muita ollut paikalla.

Suunnittelimme Andorran valloittamista vuorten yli, mutta lumipuvuista huolimatta se jäi toteuttamatta. Sen sijaan tulin kääntäneeksi Gabrielin haikuja suomeksi, ja Miquel käänsi niitä katalaaniksi. Me jopa luimme niitä toisille. Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa runoperformanssini, mutta lämmin muisto siitä jäi. Kuten koko Farreran keikasta.

Toimitustyö ei ollut helppo, kun piti saada viiden erilaisen kirjailijan tekstit toimimaan yhtenä teoksena, mutta olihan tuo mielenkiintoinen kokeilu. Minusta se kannatti tehdä, vaikken löytänytkään kustantajaa suomenkieliselle versiolle. Ehkä novellikokoelma olisi ollut helpompi saada toimimaan. Se käsittääkseni seuraavaksi tehtiinkin, muistaakseni Pohjoismaiden kesken. Sari Peltoniemi taisi osallistua siihen.

Farrera-kirjamme Anna ja Niko ilmestyi lopulta tšekiksi, iiriksi ja katalaaniksi. Irlannissa Markuksen kuvitus korvattiin sikäläisellä. Iva myös löysi tšekkikääntäjän ja -kustantajan parille Otto-kirjalleni. Yritin tehdä Ivalle vastapalveluksen, mutta huonolla menestyksellä. Gabrielin haikuista tekemäni käännöksetkään eivät kelvanneet Parnassoon.

Kataloniaa olen käyttänyt tapahtumapaikkana kahdessa kirjassa: ensimmäisessä historiallisessa rikosromaanissani Valkoinen hehku (2009) ja nuortendekkarissa Liekehtivän liskon arvoitus (2009). Niitä varten kävin Kataloniassa ja Barcelonassa uudestaan perheen kanssa. 

Jos joskus vielä tulee eteen Farreran keikan kaltainen tilaisuus, en epäröi – vaikka yleensä suhtaudunkin epäluuloisesti porukoihin, jotka hyväksyvät joukkoonsa minunlaisiani ihmisiä.

tiistai 13. elokuuta 2019

LUKEMATTOMUUDEN YLISTYS

Vuonna 2005 pidin Hämeenlinnan opettajille puheen lukudiplomin julkistamistilaisuudessa. Puhe tuntuu vieläkin varsin ajankohtaiselta, joten julkaisen sen tässä:

"Minulla oli oikein hieno puhe, mutta koira söi sen. Tämä puhe ei kelvannut koiralle.

Täällä ollaan tänään julkistamassa lukudiplomia. Tuli vain mieleen, että johan suomalaiset koululaiset ovat lukemisen maailmanmestareita. Mihin enää tarvitaan erityistä lukudiplomia? Eikö ole vaarana, että lukeminen menee kohtuuttomuuksiin ja vie lapsilta ja nuorilta kaiken ajan? Mitä sitten tehdään telkkarilla tai tietsikalla tai gameboylla? Mistä syntyy uusia mattinykäsiä ja kimiräikkösiä?

Minä vain kysyn.

Ihan tosi: mitä hyötyä tuollaisesta ylettömästä lukemisesta on? Luettaisiin edes asiaa, vaikka matematiikan kaavoja tai tietokoneen binäärikoodia. Mutta ei – joutavia satuja ja tarinoita, joista lapset oppivat huonoja tapoja ja vääriä asenteita. 

Ajatellaan vaikka Peppi Pitkätossua. Tyttö asuu yksin ilman vanhempia, käyttäytyy hävyttömästi aikuisia kohtaan ja opettaa, että ilman kertomustauluakin voi elää. Tai ajatellaan Muumeja, joiden kakaroilla ei ole minkäänlaista kuria. Muumilaaksossa kukaan ei käy edes oikeissa töissä, mitä nyt pappa vähän kirjoittelee. Elävät kuin pellossa ja opettavat lapsillekin, että turha mennä töihin, kyllä kunta elättää.

Nuortenkirjoista puhumattakaan. Harry Pottereissa lennetään luudalla, harrastetaan kaikenlaista noituutta ja pilkataan avoimesti auktoriteetteja, kuten rehtoria. Bert-kirjoissa vehdataan tyttöjen kanssa, tai ainakin yritetään. Olen kuullut, että joissakin kouluissa luetaan jopa aikuisten kirjoja, ja senhän tietää mitä niistä löytyy. Murhia ja haureutta ja epäterveellisiä elämäntapoja sivu toisensa jälkeen. Onko ihme, jos lapset kasvavat kieroon ja töhrivät jalankulkutunnelien seinät?

Lukemaan kannustamista perustellaan sillä, että lukiessaan ihminen oppii ajattelemaan omilla aivoillaan. Mitä iloa siitäkin on? Moni kapina tai vallankumous on saanut alkunsa liiasta ajattelusta. Tyhmää kansaa viisaiden valtiomiesten ja -naisten on helpompi hallita, ja vakaa markkinatalous edellyttää vakaita oloja. Levottomuudet voivat ikävästi heilauttaa dow jonesia, nasdaqia ja maitolitran hintaa.

Näillä vankkumattomilla perusteilla ehdotankin, että hautaamme saman tien koko lukudiplomin ja korvaamme sen lukemattomuusdiplomilla. Pisteitä saa jokaisesta kirjasta, jonka pystyy jättämään lukematta, varsinkin jos todistaa käyttäneensä saman ajan johonkin hyödyllisempään. Kuten esimerkiksi kuviokelluntaan.

Hankkeen kehittämiseksi on syytä heti asettaa toimikunta. Mutta mitään pöytäkirjoja ei pidetä, ettei vain kukaan joudu lukemaan niitä. Sovitaan asioista suullisesti, niin jokainen voi sitten muistaa päätökset omalla tavallaan.

Tälläinen todellinen demokratia on mahdollista vain lukemattomuuden avulla. Eläköön lukemattomuus!"