sunnuntai 18. toukokuuta 2025

APASSIT – HELSINGISTÄ NEW YORKIIN 1910-1911



Tutustuin kuvittaja Carlos da Cruziin vuonna 2016, kun teimme Lukupalat-kirjaa Ryhmä Z ja lohikäärmeen kita. Carlos oli huomannut, että olin tehnyt historiallisia kirjoja, lapsillekin Hämeenlinnan Jannen, ja häntä itseään kiinnostaa historia. Carlos oli myös kuvittanut monia historiallisia tietokirjoja. Hän ehdotti minulle 1900-luvun alkuun sijoittuvaa lasten jännityssarjaa, ja hänellä oli jo aihiot päähenkilöistä ja joitain tarinaideoita. Olen tottunut tarttumaan muidenkin ideoihin, jos ne ovat hyviä. Muokkaan niistä sitten omiani.

Vuosi 1910 tuntui sopivan rauhalliselta suurlakon ja sisällissodan välissä, joten sijoitin ensimmäisen kirjan siihen. Päähenkilöinä ovat 12-vuotiaat helsinkiläispojat Otto, Erik, Heikki ja Samuli, kuten Carlosin alkuperäisessä ehdotuksessa, mutta lisäsin mukaan Heikin vuotta nuoremmat kaksossiskot Ellin ja Nellin. Lapset perustavat salaseuran, jotka tutkii salaperäisiä tapauksia, ja osoittautuvat pätevämmiksi kuin poliisit. Tapauksissa on usein ripaus yliluonnollisuutta, mutta loppujen lopuksi kaikki saa aina lähestulkoon luonnollisen selityksen.

Se että lapset tulevat eri yhteiskuntaluokista pohjautui lukemiini helsinkiläisten muistelmiin niiltä ajoilta. Samoin se, että köyhempää kaveria autettiin keräämällä hänelle lämmityshiiliä sankoon satamaradan varrelta eli nykyiseltä Baanalta.   

Taustatyötä Apasseissa oli saman verran kuin aikuisten kirjoissakin. Kun yksityiskohdat ovat tosia, kokonaisuudesta tulee uskottava. Täytyy vain valikoida, minkä verran yksityiskohtia sisällyttää tekstiin. Tarinan täytyy kulkea. Tekstistä voi myös korjailuvaiheessa karsia asioita,  jotka tulevat esiin kuvastakin. Lopun tieto-osiossa saattoi joitain faktoja syventää.

Heti alkuun meillä oli lähtökohtana, että kirjat ovat kannesta kanteen värikuvitettuja. Hain Carlosille valmiiksi henkilö- ja miljöökuvia netistä ja kirjoista ja tarkentelin vielä yksityiskohtia luonnosvaiheessa ja sitä mukaa, kun kuvitus eteni. Carlos teki Apasseihin myös taiton, joten kokonaisuudesta tuli harvinaisen yhtenäinen. Samoin Carlos heitteli ideoita minulle pitkin matkaa ja minä poimin niistä ne, jotka istuivat kokonaisuuteen. Sarja on hyvin pitkälle ryhmätyötä, mutta toisaalta kumpikin vastaa viime kädessä omasta osastostaan. Kuuteen ensimmäiseen kirjaan Carlos teki myös upean animaatiotrailerin. Niitä saattaa vielä löytyä YouTubesta.

Kun tarjosimme Aavehevosen arvoitusta Karistolle, meillä oli valmis käsikirjoitus, henkilöesittelyt, pari malliaukeamaa kuvitettuna ja yhdeksän muun kirjan idea. Sen jälkeen ideoita kertyi lisää tasaiseen tahtiin.

Aavehevonen ilmestyi keväällä 2018. Se keräsi Runeberg Junior -kunniakirjan, Punni-kunniamaininnan pehmopupuineen ja LukuVarkaus-ehdokkuuden sekä pääsi Helmet-kirjallisuuspalkinnon finaaliin. Se taitaa edelleen olla suosituin varhaisnuorten kirjani sekä myynniltään että lainausluvuiltaan, muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. 



Samana vuonna ilmestyi toinenkin Apassit-kirja, Vanajaveden arvoitus, jossa vieraillaan minun kotikaupungissani Hämeenlinnassa. Sielulinnun arvoituksessa (2021) Apassit seikkailevat Viipurissa, joka silloin kuului Suomen suuriruhtinaskuntaan, ja Viikinkien aarre (2022) sijoittuu Espooseen, joka Carlosin kotipaikka.

Katoava muumio (2019) toi meille Runeberg Juniorin, ja Rautamiehen arvoitus (2020) oli sekin vielä Runeberg Junior -ehdokkaana.






Kuudennen kirjan eli Viikinkien aarteen jälkeen kustantaja ilmoitti, että haluaa lopettaa sarjan kahdeksanteen osaan. Niinpä käytin kahteen viimeiseen kirjana Amerikan-matkan, joita olin siinä vaiheessa suunnitellut osiin 19 ja 20. Jäävuoren salaisuudessa (2023) Apassit ovat vuotta vanhempia kuin aiemmissa osissa. Vuosi on 1911, ja he matkustavat New Yorkiin Olympicilla, joka on vuotta myöhemmin valmistuneen Titanicin sisaralus. Jo matkalla koetaan melkoisia seikkailuja, ja tarina huipentuu Manhattanin lentävässä aaveessa (2024) amerikansuomalaisen miljonäärin omistamaan pilvenpiirtäjään, jota riivaavat salaperäiset onnettomuudet. Koko salaseuran tulevaisuus on vaakalaudalla.

Olen kuullut, että aikuiset lukevat Apasseja myös omin päin. Se on täysin sallittua, vaikka kirjat on suunnattu alakoululaisille. Hekin kuulemma nauttivat niistä.  

Myös Carlos ja minä nautimme Apassit-kirjojen tekemisestä. Niinpä meillä on nyt tekeillä uusi varhaisnuorten historiallisen kirjasarja – mutta siitä kerron myöhemmin lisää.








 

sunnuntai 4. toukokuuta 2025

SAVUNSINISEN JUNAN SYNTY


Kansi: Jussi Kaakinen


Tammikuussa ilmestynyt Savunsininen juna on neljäs rikosnovellikokoelmani. Laskin, että olen urani varrella kirjoittanut yli 60 rikosnovellia ja vähän enemmän muita novelleja tai kertomuksia. Osa tästä lyhyttavarasta on syntynyt tilauksesta, osa oman kokoelman täydennykseksi. Osa silkasta kirjoittamisen ilosta, kun idea on iskenyt. 


Kerran tai pari on käynyt niin, että tarkoitus on ollut tehdä romaani, mutta tarina on kutistunut novelliksi. Joskus novellista on taas kasvanut isona romaani.


Kympin velka syntyi, kun ElisaKirja tilasi CrimeTimen kirjailijoilta kymmenen rikosnovellia kymmenen yhteistyövuoden kunniaksi. Ajattelin kyllä myös, että tuosta voisi lähteä Hämeenlinna Noirin seuraava kirja, jos jossain vaiheessa päätän kirjoittaa sen. 


Koska vain yhdeksän CrimeTimen kirjailijaa innostui tai ehti novellintekoon, JP Koskinen ja minä kirjoitimme yhdessä tarinan Yhtä vaille kymmenen. 


Loppujen lopuksi ElisaKirjalta jäi Kymppi-kirja julkaisematta, joten nämä kaksi tarinaa näkevät nyt tässä kokoelmassa päivänvalon ensimmäistä kertaa. Palkkion niistä kyllä saimme.


Devil in Disguise on peräisin Juha Mäntylän toimittamasta Elvis-novelliantologiasta Särkyneen sydämen liiteri (2023).


Julma Kerava sai alkunsa Antti Vainion tilauksesta maaliskuussa 2024. Hän pyysi lyhyen tarinan Seikkailujen maailma -uusiolehteensä ja antoi sille valmiiksi nimenkin. Minun oli tarkoitus kirjoittaa lyhyt novelli jokaiseen Seikkailujen maailma -lehteen, mutta Antti kuoli ennen kuin ehti julkaista toista numeroa. Se kyllä ilmeisesti julkaistaan syksyllä 2025.


Kerava-tarinan innoittamana aloin kirjoittaa Hämeenlinna-novellia Viisi hautaa Hämeessä, johon sain idean ja nimen Billy Wilderin elokuvasta Tie Kairoon (Five Graves to Cairo).


Nyyti-novelli syntyi vuonna 2021, kun ElisaKirjan Jonna Tolkki heitti palaverissa irtoidean, että Elisan vastuullisuusraporttia voisi elävöittää punomalla sen lomaan jatkokertomuksen. Mitään tilausta en saanut, mutta ajatus oli niin kiehtova, että pitkä novelli syntyi sen voimasta. Ensin tarkoitus oli käyttää päähenkilönä kovan onnen lakimies Onni Syrjästä, mutta tarinan edetessä kävi ilmi, ettei se sovikaan hänen elämäkertaansa. Tämä lakimies-yksityisetsivä oli vajonnut vielä Onnia syvemmälle.


Runon muotoon puettu Naapurit taisi saada alkunsa Dekkarit-festivaaleilla Varkaudessa kesällä 2021, jolloin seurasin yleisön joukossa iltatapahtumassa pidettyä rikosrunokilpailua. Nyt en voi enää väittää, etten ole julkaissut yhtään runoa. Runokokoelma minulta yhä puuttuu ja luultavasti jääkin puuttumaan.  


Vainajan poika ja Emma olivat tilaustöitä Radio Novaan, jonne Elina Backman halusi alkukesästä 2020 juontajan luettavaksi viisiosaisia radiomysteereitä. Neljännen osan lopuksi kuulija saisi haasteen ratkaista tapaus itse, ja viidennessä kerrottaisiin oikea ratkaisu. Näitä oli hauska sommitella.


Vaarallinen lauantai ja Yön painajainen ovat peräisin vuodelta 1990. SinäMinä-lehteen oli tilattu jännitystarinoita. 


Billy the Kidin ensimmäisen kerran kirjoitin ensin selkokielisenä Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittamaan nuortennovelliantologiaan Likainen tusina (2022). Tilaus koski selkokielistä lännentarinaa. Yleiskielinen versio ilmestyi Suomen länkkäriseuran Ruudinsavu-lehdessä, kuten myös Juho Kaaponpoika Helapään joulusauna ja Hirttäkää Will Calhoun! Joulusauna syntyi vuonna 2017, kun halusin kokeilla, vieläkö osaisin kirjoittaa FinnWest-tarinan 25 vuoden tauon jälkeen. Hirttäkää Will Calhoun! herätti jälleen henkiin FinnWestiin luomani sivupäähahmon Ville Kallosen. 


Mujus-novellit Savunsininen juna ja Musta aatto kirjoitin Tammen joulunovelliantologioihin 24 yötä jouluun ja Toiset 24 yötä jouluun. Ne muodostavat jatkumon, joka sijoittuu vuoteen 1943, romaanien Musta pyörre ja Punainen varjo väliin.


Savunsinisen junan voit tilata suoraan kustantaja Aviadorilta


Toivottavasti nautit kokoelmasta vähintään yhtä paljon kuin minä olen nauttinut sen kirjoittamisesta!