Toiset jäähyväiset Mujuselle

Tänään 20.10. ilmestyy Lyijynharmaa taivas.

Kansi: Jussi Kaakinen

Presidentinvaalien siintäessä tammikuun alussa 1956 yksikätinen yksityisetsivä Väinö Mujunen saapuu Orvokki-vaimonsa kanssa Rovaniemelle. Tuore hääpari kokee tylyn vastaanoton: haulikkohyökkäys Hotelli Pohjanhovin edustalla hämärtää taivaan lyijynharmaaksi.

Jo Helsingissä Mujunen on törmännyt muutamaan ruumiiseen ja joutunut itsekin sairaalaan jäljittäessään apulaisineen suurta salaliittoa, joka tuntuu liittyvän lähestyviin presidentinvaaleihin. Jutun juuret löytyvät kuitenkin lähihistoriasta eri puolilta maata.Urho Kekkosen viholliset eivät kaihda keinoja estääkseen hänen vaalivoittonsa. Tappolistoja laaditaan. Miten kovassa pelissä käy Mujusen uuden onnen? Onko lopulta jäljellä vain kosto?

Lyijynharmaa taivas on kymmenes historiallinen dekkari Tapani Baggen kehutussa ja suositussa värisarjassa. Sarja kyydittää Väinö Mujusta ja Suomea läpi 1900-luvun kuohuvien vuosikymmenten.

Lyijynharmaan taivaan voit tilata Kirja.fi:stä. Äänikirja löytyy esimerkiksi BookBeatista.

Kuten niin monet meistä, Mujunen syntyi puolivahingossa. Keväällä 2008 aloin kirjoittaa värisarjan avannutta Valkoista hehkua, ja vastapainoksi toimittaja Ossi Kohon ja valokuvaaja Sanna Rytkösen juopottelevalle parivaljakolle tarvitsin romaaniin hieman selväpäisemmän Valtiollisen poliisin etsivän. Kohon ja Rytkösen tunsin jo ennestään yhden novellin pohjalta, mutta Väinö Mujunen oli minulle uusi tuttavuus.

Mujusella oli kolme esikuvaa: ukkini Verner Bagge, oikea EK-Valpon ylietsivä Freedy Kekäläinen sekä komisario Maigret. Ukiltani Mujunen sai syntymävuotensa, maalaistaustansa ja kokemuksensa sisällissodasta ja Aunuksen retkestä; Kekäläiseltä virkanimikkeensä ja osan tapauksistaan. Maigret’lta taas tuli vaimo ja knalli sekä ymmärrys siitä, ettei elämä ole mustavalkoista. Ja onhan hänessä tietysti minuakin, kun minä hänet olen luonut.

Toisen kirjan eli Sinisen aaveen alussa Mujunen oli menettänyt vaimonsa, ja pian knalli vaihtui huopahattuun. Muitakin menetyksiä tuli, mutta sarjan pääosan hän nappasi itselleen, ja siitä hän on pitänyt kiinni.

Mujunen on muuttunut myös ihmisenä. Alkuun hän puhui vaimonsa kanssa työasioistaan, sitten oppi vaikenemaan naisystävilleen. Tuoreimmassa kirjassa hän ottaa uuden vaimonsa mukaan etsivän töihin – kohtalokkain seurauksin. 

Mujusen haave omasta parturinliikkeestä on sattuneesta syystä rauennut. Vaihtuviin esimiehiinsä Mujunen suhtautui vaihtelevasti, kuten myös esimiehet häneen, niin kauan kuin hän valtion leivissä viihtyi. Aika usein Mujunen on kulkenut omia polkujaan ja tulkinnut lakia väljästi. Toisinaan hän on sortunut ryyppäämään.

Punainen varjo ilmestyi 2013 ja päätti alkuperäisen värisarjan. Talvi- ja jatkosota syineen ja seurauksineen oli käyty läpi Mujusen ja kumppanien seurassa. Viiden vuoden ja neljän kirjan jälkeen oli aika jättää jäähyväiset Mujuselle.

Niistä tuli kuitenkin vain väliaikaiset. Jo samana vuonna 2013 kirjoitin kaksi pitkää Mujus-novellia, jotka sijoittuivat kesään 1943 ja kevääseen 1946. Aapo Kukko on piirtänyt kummankin pohjalta upean sarjakuvakirjan. 

Vuonna 2019 Väinö Mujunen ilmaantui ovelleni ase kädessä ja vaati, että värisarjaa on jatkettava. Tein sen mielelläni. Samansuuntaisia vaatimuksia oli tullut myös lukijoilta, ja uusia aiheita Mujusen tutkimuksiin oli ilmaantunut.

Siitä lähtien olen julkaissut Mujusen vuodessa ja edennyt jälleen kaksi vuotta kerrallaan kirjojen välillä. Sotien jälkeen Mujunen aloitti lupakirjattomana yksityisetsivänä ja teki palveluksia ystävilleen, mutta olympiavuoteen 1952 ja Pomminvihreisiin renkaisiin mennessä hänellä oli jo lupakirja. Lyijynharmaassa taivaassa ollaan vuodessa 1956, ja Mujusella on neljän hengen etsivätoimisto Mujunen & Co.

Lyijynharmaa taivas on toistaiseksi sarjan viimeinen romaani. Tällä kertaa osaan jo sanoa tauon pituuden. Kirjoitan välillä pitkään suunnittelemani rikosromaanitrilogian ja palaan sitten Mujusen vaiheisiin. Seuraavassa Mujus-kirjassa ollaan vuodessa 1958, ja se ilmestyy syksyllä 2029. Siitä on jo sovittu Väinön kanssa.

Sillä välin Mujunen jatkaa tutkimuksiaan ainakin novelleissa. Maailman johtavan rikosnovellilukemiston Ellery Queen Mystery Magazinen ensi vuoden ensimmäisessä numerossa ilmestyy englanniksi tarina The Yellow Dog (Kellanruskea koira), jossa päästään seuraamaan Mujusen ensimmäistä juttua Helsingin etsivän poliisin murtoryhmässä kesäkuussa 1927.

Väino Mujunsen tutkimuksia -kirjat

Valkoinen hehku 2009

Sininen aave 2011

Musta pyörre 2012

Punainen varjo 2013

Sinimusta kyyti 2020

Keltainen Cadillac 2021

Punamusta Baby 2022

Pomminvihreät renkaat 2023

Violetti vainoaja 2024

Lyijynharmaa taivas 2025

Väinö Mujunen -novellit 

Harmaa susi 2013 (kokoelmassa Haudasta lomalla 2017)

Kullankeltaiset silakat 2013 (kokoelmassa Haudasta lomalla 2017)

Savunsininen juna 2022 (kokoelmassa Savunsininen juna 2025)

Musta aatto 2023 (kokoelmassa Savunsininen juna 2025)

Verenpunainen sydän 2025 (antologiassa Kill Your Darlings – 10 tapaa murhata ystävä)

Valkea yö 2025 (antologiassa 20 yötöntä yötä)

Kellanruskea koira 2026 (englanniksi nimellä The Yellow Dog, Ellery Queen Mystery Magazine January/February 2026, kääntänyt Josh Pachter)

Väinö Mujunen -sarjakuvat

(piirtänyt Aapo Kukko)

Harmaa susi 2016

Marius 2022

Ukkoskansa elää! Havana Blackin ihmeellinen tarina

Helmikuun 19. päivän iltana tänä vuonna minulle viimeistään valkeni, millainen merkitys Havana Blackilla on Suomessa ollut. Ukkoskansan soturit -kirjan julkkaribileet viisine bändeineen veti Tavastialle noin 400 hengen yleisön, ja illasta muodostui ikimuistoinen kokemus. Aavistin sen jo viimeistään siinä vaiheessa, kun astuin sisään ja kuulin Trashtownin soivan Wyman Familyn, Hannu Leidénin ja Markku Heiskasen yhteisessä soundcheckissä.

Tavastialla näin, että Ukkoskansa on yhä voimissaan. Kirjaakin myytiin mukavasti. Ilta huipentui Havana Blackin ainutlaatuiseen paluukeikkaan kymmenen vuoden tauon jälkeen, muutamalla eri kokoonpanolla vuosien varrelta. Tunnelma oli suorastaan hurmoksellinen.

Hannu Guts Leidénin ja Markku Crazy Heiskasen luotsaama Havana Black -yhtye nousi Puistolan hikisestä treenikämpästä Los Angelesin aurinkoon 80-luvun loppupuolella ja kävi lähellä kansainvälistä läpimurtoa. Havana Black oli ensimmäinen suomalaisyhtye, joka sai biisinsä USA:ssa Billboardin radiosoittolistalle, kun Lone Wolf levyltä Indian Warrior kiipesi vuonna 1990 listalla neloseksi. Käänteitä, kriisejä, tapaturmia ja takaiskuja Havanan taipaleella riitti, mutta myös lujaa uskoa bändin ja 70-lukuhenkisen hard rockin voimaan. 

Idea kirjaan tuli edellistä musakirjaani eli Teddy, Aikka ja Alpoa tehdessä. Haastattelin Hannu Leidéniä jo siihen, koska hän oli tuottanut sekä Bad Signin levyjä että Aikka Hakalan oman kantrilevyn.  Tajusin, ettei Havana Blackista vielä ollut tehty kirjaa, vaikka paljon turhemmista bändeistä oli. Ehdotin kirjaa Hannulle, ja hän innostui heti. Pari yritystä oli kuulemma ollut aiemmin, mutta ne olivat katkenneet heti alkuun.

Kahlasin läpi loputtoman määrän vanhoja lehtijuttuja ja videopätkiä, kolusin nettiä, hankin harvinaisia levyjulkaisuja. Haastattelin lopulta yli 50 ihmistä, osaa useampaan kertaan. Aika moni haastateltu osasi ehdottaa paria muuta, joita kannattaisi vielä jututtaa, ja osa ilmoittautui itse somen kautta.

Bändissä ehti vuosien varrella soittaa aika moni muusikko, kun basistit ja rumpalit vaihtuivat, ja roudarit ja keikkamyyjät olivat myös hyviä tarinanlähteitä. Usein muusikot tai muuten alaan liittyvät ihmiset ovat armoitettuja tarinankertojia. Naurua riitti haastatteluissa, mutta myös vakavampia hetkiä. Monta haastattelua tein Rytmi-baarissa Hakaniemessä, joitakin keikkapaikan takapihalla tai treenikämpässä. Muutamaa ihmistä jututin sähköpostissa, Messengerissä tai WhatsAppissa. Myös Teamsia ja erilaisia kuvapuheluja tuli käytettyä, kun osa haastateltavista asui eri puolilla maapalloa, kuten Lontoossa, Espanjassa, Kaliforniassa, Singaporessa tai Iisalmessa.

Toisinaan eri ihmiset muistivat tai ainakin kertoivat samat tapahtumat eri tavalla. Jokaisella meillä on oma näkökulmamme, ja näistä tapahtumista on sentään vuosikymmeniä. Jollei absoluuttinen totuus enää ollut selvitettävissä, jätin eri vaihtoehdot lukijan punnittavaksi.

Kirjassa pääsee ääneen myös Havana Blackin ex-manageri Alan Niven, joka toimi samaan aikaan Guns'N'Rosesin managerina. Alan vastaili kysymyksiini mielellään ja kiitti valokuvista, joita hänelle lähetin. Hän oli yhä sitä mieltä, että Havana Blackista olisi pitänyt tulla iso bändi maailmalla.

Niven on myös kirjoittanut omat muistelmansa, jotka ilmestyivät alkukesästä. Lähetin Ukkoskansan soturit hänelle ja hän saikin sen, mutta en ole vielä kuullut kommentteja. Ehkä hän ei osaa kovin hyvin suomea.

Kaiken kaikkiaan Havana Black -kirjan tekeminen oli minulle huikea matka. Se kesti puolitoista vuotta, mutta jatkuu yhä, koska minut on adoptoitu jonkinlaiseksi Ukkoskansan soturiperheen ulkojäseneksi.

Tätä kirjaa oli selvästi odotettu, ja sen perusteellisuus ja tarinallisuus on vedonnut sekä kriitikoihin että tavallisiin lukijoihin. Lähes kaikki ovat maininneet, että kirja on ajanut kuuntelemaan Havana Blackin levyjä, mikä on hienoa.

Kirjaa tehdessäni kuuntelin koko ajan Havana Blackia. Amerikasta paluun jälkeen tehty Growing Wings nousi mielestäni bändin parhaaksi levyksi, mutta paras biisi taitaa olla Long Gone Boy, joka löytyy EP:ltä Leftovers For The Right People. Yhä uusien kuuntelujen myötä arvostukseni Hannu Leidéniä ja Make Heiskasta kohtaan vain kasvoi, kuten kaikkia muitakin bändissä soittaneita ja biisintekoon osallistuneita.

Havana Black -kirjan voi tilata kirja.fi:stä. Äänikirja löytyy kaikista palveluista. Havana Blackin levyjä joutuu etsimään levydivareista.