tiistai 2. marraskuuta 2010

Kertomuksia pimeestä

Marraskuussa ilmestyy Turbatorilta absurdin kotimaisen proosan antologia Kertomuksia pimeestä, jonka ovat toimittaneet Jukka Laajarinne ja Harri Kumpulainen. Mukana ovat: Tuuve Aro, Tapani Bagge, Hannu Hirvonen, Juha Huhtakallio, Pasi I. Jääskeläinen, Harri Kumpulainen, Jukka Laajarinne, Alvari Lume, Juri Nummelin, Markus Nummi, Sari Peltoniemi, Arvi Perttu, Tiina Raevaara, Miina Supinen. Hienoa päästä näin edustavaan sakkiin!


Minun osuuteni kirjassa on Pieni mattosarja, neljä lyhyttarinaa, joista kaksi ensimmäistä kirjoitin alun perin jo 1986. Kun kuulin Nummelinin Jurilta, että tällainen kirja on tekeillä, halusin heti mukaan. Gogol, Kafka ja Daniil Harms ovat aina olleet sankareitani. Lähetin vanhat tarinani Laajarinteen Jukalle, joka kehotti kirjoittamaan vielä yhden lisää, että saadaan sarja. Neljäs syntyi hakematta, aamulla herätessä.


Kansikuva on Alvari Lumeen käsialaa.

Kerron heti tällä palstalla, kun tiedän missä ja milloin kirja julkistetaan.


1 kommentti:

  1. Kirja julkistetaan keskiviikkona 17.11. kello 12.15 Helsingin asemaravintolan Pullman-baarissa. Ikävä kyllä en pääse paikalle, mutta ainakin kirjan toimittajien pitäisi olla siellä.

    Minä sain tekijänkappaleeni perjantaina. Luin jo muidenkin novellit, ja onpahan hieno kokonaisuus. Missään näin älyttömässä en ikinä ollut mukana. Olen ylpeä siitä!

    VastaaPoista