VERI ROISKUI JA LUUNSIRUT SINKOILIVAT ORIVEDEN DEKKARIPAJASSA

(Juttu on julkaistu alun perin Ruumiin kulttuurissa 3/2004. Ajattelin ensin kirjoittaa jotakin tämänkesäisestä kurssista, mutta vaikka jokainen kurssi on omanlaisensa, tämä juttu tavoittaa hyvin nykyisenkin Oriveden hengen.)

Keväällä 1986 olin kahdeksantoista vuotta nuorempi kuin nyt ja julkaissut vasta viisitoista Jerry Cottonia. Kolmiokirjan julkaisujohtaja Joni Skiftesvik teki minulle tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä: jos haluaisin kesällä osallistua Oriveden opiston järjestämälle Suomen ensimmäiselle dekkarikurssille, kustantaja maksaisi kurssin ja matkat.

Kurssin veti Risto Karlsson. Se kesti kolme päivää ja kaksi yötä. Ehdimme vierailla Purnun taidenäyttelyssä, mutta kovin paljon tekstiä emme ehtineet tehdä. Mukana oli Anni Polva, porukka muutenkin mukavaa ja koko opisto mainio paikka. Opin ainakin yhden asian: ei armoa sankarille!

Opin myös, että viski vie helposti tolkun, mutta sen olin oppinut monta kertaa aiemminkin.

Vuodet kuluivat.

Viime syksynä minulle soitettiin Oriveden opistolta. Jyrki Vainonen teki tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä: jos vetäisin heinäkuussa 2004 viisipäiväisen dekkarikurssin, opisto maksaisi minulle matkat ja ylöspidon ja jopa hieman palkkaa.

Kevään mittaan iski paniikki. Olin aiemmin vetänyt parin päivän kursseja eri aiheista, mutta mistä keksisin ohjelmaa viideksi päiväksi? Tilasin jenkeistä pari dekkarialan oppikirjaa, selailin erinäisiä dekkaristihaastatteluja ja -muistelmia ja -elämäkertoja, kävin läpi omia kokemuksiani ja tutuilta kuulemiani juttuja. Päätin pitää tavoitteen realistisena: jospa jokainen ehtisi kehittää viikon mittaan 5-10-sivuisen rikosnovellin.

Rakentelin ohjelmarunkoa. Lähdin liikkeelle dekkarin lajityypeistä  ja niiden yhdistelmistä. Sijoittelin eri päiviin erilaista teoriaa ja pikku harjoituksia, mutten liikaa. Pääasia oli novelli-idean keksiminen ja kehittely, henkilöiden luominen, miljöiden miettiminen, taustatiedon hankinta, juonen rakentaminen ja itse kirjoittaminen: tyyli, näkökulma, dialogi, kuvaukset. Palautetta annettaisiin sekä ryhmässä että henkilökohtaisesti.

Kurssille ilmoittautui kymmenen. Kahdeksan naista ja kaksi miestä, joista toinen perui viime tingassa tulonsa. Paikalle uskaltautunut ryhmä oli innokasta, keskustelevaa ja asialle omistautunutta. Siinä veri roiskui ja luunsirut sinkoilivat, kun ideoita palloteltiin työpajassa. Syystä tai toisesta viikon teemaksi kohosivat väkivaltaiset naiset.

Yksi kurssilainen on jo julkaissut yhden romaanin, joka ei tosin ole dekkari. Muutamalla muulla on ensimmäinen täyspitkä käsikirjoitus työn alla. Osa porukasta lämpeni hitaammin, ja joidenkin novelli jäi vielä vaiheeseen. Odotan kuitenkin, että saan ne ennen pitkää luettavakseni ja kommentoitavakseni.

Jo nyt valmistui muutama oivallinen novelli. Ihmettelen kovasti, jollen näe dekkaripajalaisia Kouvolan tuoreimman novellikilpailun palkittujen joukossa. Ja luulenpa, että heistä kuullaan vielä muutenkin.

Joku löysi huumorin, joku toinen huomasi näkökulman tärkeyden. Joku kehui päässeensä jyvälle tarinan rakenteesta. Jokainen toivottavasti oppi jotakin samalla kun kantoi oman kortensa kekoon. Minä ainakin tunsin viisastuneeni viikon mittaan. Ryhmästä löytyi eri alojen asiantuntijoita ja eri tavoin lahjakkaita kirjoittajia.

Sitä paitsi sain pajalaisilta loppulahjaksi pullon laatuviskiä, joten voin taas testata, pitävätkö vanhat Oriveden oppini paikkansa.

Ensi kesänä uudestaan!