maanantai 28. lokakuuta 2013

HUKKAREISSU. Pimeitä tarinoita


Marraskuun viimeisellä viikolla ilmestyy tämän vuoden kahdeksas kirjani, Turbatorin kustantama Hukkareissu, joka koostuu pienistä pimeistä tarinoista. (Kansi on Matti Rag Paanasen maalaus.)






Ensimmäiset pimeät tarinani kirjoitin jo 80-luvulla Cottonien lomassa. Niiden innoittajina olivat silloiset kotijumalani Gogol, Kafka ja Daniil Harms. En tainnut tarjota niitä silloin mihinkään.


Tarinat palasivat mieleeni, kun muutama vuosi sitten kuulin Nummelinin Jurilta, että tekeillä on kotimaisen absurdin proosan antologia. Lähetin kaksi pientä mattotarinaani Jukka Laajarinteelle, joka toimitti antologian Harri Kumpulaisen kanssa. Jukka kehotti kirjoittamaan vielä yhden lisää, että saadaan sarja. Neljäs syntyi hakematta, aamulla herätessä. Pieni mattosarja ilmestyi 2010 Turbatorin kustantamassa kirjassa Kertomuksia pimeestä. Kerberos-lehdessä sama sarja julkaistiin vuonna 2012.

Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 Kumpulainen toimitti Turbatorille antologian Åbsurdistiska berättelser, johon kirjoitin tarinan Saatana saapuu Turkuun raiteella viisi. Ann-Christine Snickars käänsi sen ruotsiksi. Suomeksi tämä Bulgakovin inspiroima irrottelu ei ole aiemmin ilmestynytkään.

Viikset ilmestyi ensimmäisen kerran 2009 Juri Nummelinin toimittaman Ässä-lehden numerossa 3. Kirjoitin sen tehdessäni tilausnovelleja ysiluokan äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjaan, kun Bukowskin henki valtasi minut. Ei tullut edes mieleen tarjota stooria opettajille.

Muut Hukkareissun novellit ovat syntyneet parin viime vuoden aikana. Aiemmin mainittujen ulkomaan elävien lisäksi niihin ovat innoittaneet ihmisiltä kuullut tarinat, omat kokemukset, lehtijutut, Veikko Huovisen ”lyhyet erikoiset” sekä Gösta Sundqvistin ja Hande Nurmion musiikillinen tuotanto. Iso kiitos kaikille asianosaisille!

Näytetarina Kuvittaja löytyy täältä:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti