torstai 27. heinäkuuta 2017

KUINKA PIRUNSAARI SYNTYI

Jos joku odottaa lukevansa tuon otsikon alta Ranskan Guayanassa sijaitsevan vankilasaaren historiikkia, hän pettyy. Tarkoitus on kertoa Pirunsaari-nimisen dekkarini synnystä. Ranskan Guayanan Pirunsaaresta voi lukea täältä.

                                kansi: Jussi Kaakinen

Vuosi sitten kerroin täällä blogissani Elviira Noir -sarjan ensimmäisen osan Pikku enkelin synnystä. Sen kirjoituksen päätin näin: "Nyt odotan mielenkiinnolla, miten lukijat ottavat vastaan komisario Sundmanin ja hänen tutkijaryhmänsä. Syksyllä palaan Elviiraan tuttujen poliisien pariin ja alan kirjoittaa trilogian seuraavaa kirjaa, työnimeltään Pikisaari. Sen on tarkoitus ilmestyä syksyllä 2017."

Pikku enkelin vastaanotto on ollut hyvin positiivinen. Olen saanut runsaasti uusia lukijoita. 

Viime syksynä todellakin palasin komisario Sundmanin ja muiden tuttujen poliisien pariin, ja nyt olen kirjoittanut jo melkein kaksi uutta kirjaa heidän tutkimuksistaan. 

Pikisaari muuttui jo ennen kirjoittamistaan Pirunsaareksi, koska alkuperäinen nimi ei Harri Nykäsen mielestä kuulostanut dekkarilta. Samalla sain aivan uusia ulottuvuuksia tarinaan, kuten myös Jussi Kaakinen kansikuvaan. 

Pirunsaaren esikuvana on Loviisan edustan Svartholma, jossa kävin vielä kesällä tarkistelemassa paikkoja. Pirunsaari ei kuitenkaan ole aivan samanlainen kuin Svartholma, muutenhan nimenmuutoksessa ei olisi ollut mitään mieltä. Romaanin toinen keskeinen paikka on Vanha viinatehdas eli Viinatorni, jonka esikuva sijaitsee Loviisan Garnisoonin alueella. Tornissa vierailin vuosia sitten, ja keväällä tarkistelin lähitienoita Markus Majaluoman opastuksella samalla, kun vierailin Loviisan Kirjakahvilassa.

Pirunsaaren lisäksi olen kirjoittanut tämän vuoden aikana Elviira Noir -sarjan seuraavaa eli kolmatta kirjaa Pitkä kosto, joka ilmestyy lokakuussa äänikirjana Storyteliltä. Paperiversion vuoro tulee myöhemmin.

Enää en ole aivan varma, jääkö trilogia kolmiosaiseksi. Sundmanista, Töltistä, Korhosesta, Revosta ja Helanderista on parissa vuodessa tullut minulle hyviä kavereita, joista on vaikea päästää irti niin kauan kuin he suostuvat kertomaan kuulumisiaan. 

Pirunsaaren virallinen ilmestymispäivä on 15.8. Parhaillaan kirja on painossa. Julkistamista juhlitaan Maailman toiseksi pienimpien kirjamessujen yhteydessä Hämeenlinnan teatterin lämpiössä eli Pikku huvilassa 25.8. kello 19 alkaen. Tervetuloa! 
   



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti