MITEN MINUSTA MELKEIN TULI METSÄNHOITAJA

Hämeen Sanomissa julkaistiin tänään isohko Veikko Huovis -juttuni, jonka kirjoitin Eero Marttisen tuoreen elämäkerran pohjalta. Ilmestymättä jäi juttuun pyydetty kainalo siitä, miksi Huovinen on minulle tärkeä kirjailija. Niinpä julkaisen sen nyt täällä:

Enoni oli metsäteknikko, ja monet sukulaismiehet ehtivät käydä savotassa, isotäti Almakin emäntänä. Kun lukiossa harkitsin metsänhoitajan uraa, syynä ei kuitenkaan ollut sukuvika vaan Veikko Huovinen. 

Ehdin juuri nähdä telkkarista Lauri Leinon tulkitseman Konsta Pylkkäsen ennen kuin löysin Havukka-ahon ajattelijan äitini kotipaikasta Juvalta. Molemmat versiot upposivat alakoululaiseen kuin vanhaan ihmiseen, ja aloin ahmia Huovisen tuotantoa. 

Huovisen littlejutut tekivät minuun suuren vaikutuksen niin lukijana kuin kirjoittajanakin. Niissä on sattuvaa sanontaa ja ärhäkkää menoa. Mitä vain voi tapahtua. Veitikasta osaan yhä ulkoa huippukohdat. Kylän koirat, Hamsterit, Lampaansyöjät ja Lentsu riemastuttivat. Koirankynnen leikkaaja liikutti. Puukansan tarina innosti kaupunkilaispojan seuraamaan metsän elämää. Konsta Pylkkänen etsii kortteeria -kirjassa oli salaviisasta huumoria. Pojan kuolema kosketti. 

Onneksi en kuitenkaan lähtenyt metsäalalle. Omillaan täällä on pärjättävä.