Helsinkiin, Helsinkiin!

Tšehovin Kolmessa sisaressa pieneen venäläiseen maaseutukaupunkiin jämähtäneet ihmiset hokevat: Moskovaan, Moskovaan! Pääkaupungissa taivas aukeaisi.
         Minä kasvoin Keravalla. Äitini tosin kävi synnyttämässä minut Kätilöopistolla, ja pikkupoikana minua käytettiin pääkaupungissa silmälääkärissä ja karsastusleikkauksessa. Helsinki oli puolen tunnin junamatkan päässä, muttei vaikuttanut erityisen houkuttelevalta paikalta.

Myöhemmin Helsinki-kuvani laajeni.

Koulusta vierailtiin vaikka missä: Eläintieteellisessä museossa, Kansallismuseossa, Ateneumissa, Kansallisteatterissa, Eduskuntatalossa, Suomenlinnassa, Korkeasaaressa ja Seurasaaressa; Helsingin kautta mentiin Maarianhaminaan ja Tukholmaankin. Perheen kanssa käytiin Korkeasaaressa ja Linnanmäellä – sekä Meilahdessa katsomassa mummoa, joka teki kuolemaa. 

Boheemi Niilo-setäni, peltiseppä ja runoilija, vieraili usein meillä ja kertoi hurjia tarinoita stadista. Niissä asevelvolliset keppostelivat laivastoasemalla, ratsupoliisit karauttivat ihmisten päälle yleislakon aikaisessa huoltoasemamellakassa, tehtaan paras hitsari tyhjensi työkalukaapistaan päivänavaukseksi pullon kirkasta, Juttutuvassa juotiin ja politikoitiin ja puhuttiin Kirjallisuudesta, Hakaniementorin nakkikioskilla tapeltiin. Jälkimmäisestä oli todisteena mustelmia ja ruhjeita, kirjailijakavereista muutama signeerattu runonide, jotka myöhemmin perin.

Lukioikäisenä aloin kiertää Helsingin kirjakauppoja ja antikvariaatteja, lukion jälkeen myös levykauppoja ja kapakoita. Tuurailin divareissa Punavuoresta Itäkeskukseen, kävin Tavastialla ja Kaivarissa ja muissa konserttipaikoissa.

Parikymppisenä vartioin Airamin tehdasta Puistolan takana Suutarilassa, myin sarjakuvia ja levyjä Kalevankadulla Fennicassa. Pyrin yliopistoon lukemaan oikeustiedettä, äidinkieltä ja kirjallisuutta ja pääsinkin jälkimmäiseen, mutta ATK-instituutti Pasilassa oli lyhyempi. Varsinkin minulla. Siitäkin parista kuukaudesta osan käytin notkumalla Sivuraiteella, junailemalla kuukausilipullani Kirkkonummelle tai Martinlaaksoon ja takaisin, kokeilemalla uutta metroa, kävelemällä päämäärättömästi Helsingin katuja. Satoi tai paistoi. Enimmäkseen satoi. Sinä syksynä liityin jopa HOASin asuntojonoon, tai ainakin kävin katsomassa jonoa toimistossa. Asuntoa en ehtinyt saada. 

Sen koommin en ole haaveillut Helsinkiin muuttamisesta. Seuraavana keväänä sain Keravalta työhuoneen divarin yläkerrasta, legendaarisen ravintola Perhelän naapuritalosta. Se oli ensimmäinen oma kämppäni. Muutamaa vuotta myöhemmin muutin vaimon kanssa Hämeenlinnaan – kauemmaksi Helsingistä, joka uhkasi jo nielaista Keravan. 

Olen kirjoittanut Helsingistä pari tv-sarjaa (Enon varjo ja Postimiehen varjo), yhden sarjakuva-albumin (Kieltolain korkeajännitys: Kovanen), yhden lastenkirjan (Kiljusen uusi herrasväki), kourallisen novelleja ja muutaman romaanin (Sininen aave, Musta pyörre, tekeillä oleva Punainen varjo). Muutamassa muussa kirjassani on vierailtu siellä. 

Kovanen seikkailee 1930-luvulla, historiallisten rikosromaanien Mujunen 30- ja 40-luvulla ja Kiljuset osapuilleen 50-60-luvulla. Olenko siis parantumaton nostalgikko, jonka mielestä ennen kaikki oli paremmin?

Ihan varmasti. Nyky-Helsinkiin en muuttaisi. Sota-aikaakaan en kyllä haikaile, enkä pahinta pula-aikaa. Mutta 50-60-luvun Helsinkiin voisin muuttaa. 

Helppo luvata, kun tietää ettei se ole mahdollista. Lähimmäksi sitä pääsin joskus 2000-luvun alussa, kun vietin perheen kanssa viikon Kirjailijaliiton huvilalla Vartiosaaressa. Saaren uusimmat rakennukset ovat 50-luvulta.

Parhaillani kirjoitan kuitenkin novellia, joka tapahtuu nyky-Helsingissä, ja tarkoitus on lähettää lakimies-antisankarini Onni Syrjänenkin sinne joskus lähivuosina ihan romaanimittaisessa tarinassa. Helsinki on sentään pääkaupunki, ja Suomen ainoa suurkaupungintapainen.

Käyn usein Helsingissä katsastamassa miljöitä kertomuksiini, ja pääkaupungissa on myös suurin osa kustantajista ja muista työnantajistani. Joskus tulee käytyä museoissa tai erilaisissa taidetapahtumissakin.

Mikäs siinä. Helsingissä on mukava käydä, kun tietää että illalla voi palata Hämeenlinnaan. Kotiin.