sunnuntai 9. helmikuuta 2014

HÄMEENLINNA NOIR - KUUSI ENSIMMÄISTÄ




Puhaltaja (2002)

Juhannusaaton aatto. Hämeenlinnassa alkaa tapahtua, kun puhaltajaässä Jarkka Nurminen pääsee kiven sisästä ja lähtee etsimään totuutta kuuden menetetyn vuoden takaa. Miksi hän joutui istumaan murhasta, jota ei ollut tehnyt? 

”Teksti on nasevaa, etenkin dialogi soljuu kuin vesi hanasta, vaivattomasti.” 
– Antti Lindqvist, Suomen kuvalehti















Paha kuu (2003)
Puhaltajasta tutut Jarkka Nurminen ja Leksa Miettinen ovat taas vauhdissa. Hämeenlinnan alamaailman kovan onnen soturit lähtevät yhteiskeikalle, joka vaikuttaa etukäteen helpolta. Ikävä kyllä mukaan sotkeutuvat kovan luokan huumekauppiaat.

Hirtehishuumori yltyy hetkittäin lähes surrealistisiin mittasuhteisiin.
– Keijo Kettunen, Helsingin Sanomat












Kohtalon tähti (2004)
Joku tuo aseita Venäjältä ja myy niitä polkuhintaan. Poliisi epäilee Leksa Miettistä. Jarkka Nurminen puolestaan saa vieraita ulkomailta Turusta: Pastori on taas vapaana ja kaipaa vanhan keikkakuskinsa apua. Pintaan pulpahtaa vanha rikos, josta on tuomittu viaton poika. Konstaapeli Leila Pohjanen pelastaa sattumalta tiedottajansa Allu Nygrenin hengen. Allu näkee kohtalon tähden ja alkaa hankkia Leilalle tietoja tosissaan, keinoja kaihtamatta ja vaaroja väistämättä.

”Baggen kieli ja kerronta soi kuin John Lee Hookerin blues-kitara: karskina ja rujona, elämää nähneenä ja kohtaloonsa alistuneena.”
– Tomi Kangasniemi, Satakunnan Kansa








Julma maa (2005)
Talvisessa Hämeenlinnassa alkaa tapahtua, kun vauhdilla kulkeva, kostoreissulla oleva Musta enkeli Izzy erehtyy henkilöstä ja kärähtää. Vanhempi rikoskonstaapeli Leila Pohjanen taas huomaa olevansa raskaana. Isä on tiedossa, mutta se vain lisää tuskaa. Leilan vakitiedottaja Allu Nygren saa vihiä suuresta kaappauksesta. Ikävä kyllä Allulla on sekä poliisit että vanijengi Mustat enkelit perässään. 

”Hienointa Baggen kirjoissa on kuitenkin se, että hioutuneessa ammattimiehen otteessa on yhä jäljellä inhimillisyys. Nämä onnettomat hämeenlinnalaiset sählärit – sekä poliisit että konnat – ovat kaikkine heikkouksineenkin kovin rakastettavia tyyppejä.” 
– Juha Virkki, Kouvolan Sanomat




Musta taivas (2006)
Ruotsissa ryöstetään rahankuljetusautosta säkkikaupalla rahaa, mutta trombi vie saaliin. Ernesto herää marketin katolla ja tajuaa, ettei rikollisliigan johtaja uskoisi tarinaa pyörremyrskystä hetkeäkään. Niinpä Ernesto eli tuttavallisemmin Erno lähtee pakomatkalle synnyinkaupunkiinsa Hämeenlinnaan. Ernon perässä ovat sekä poliisi että entiset keikkakaverit, kun hän alkaa ideoida Hämeenlinnan konnien kanssa uutta rahakasta keikkaa. Allun veri vetää rikolliselle polulle, vaikka ihmissuhteen kunniallisempi puolisko, poliisi Leila, on viimeisillään raskaana.

”Kotimaisen jännityskirjallisuuden moniottelijan tuorein teos käsittelee kirjallisuuden perusteemoja - vapautta, valtaa, rakkautta ja kuolemaa - nasevalla huumorilla ja lämpimän suvaitsevasti.” 
– Suomen Dekkariseuran Johtolanka-palkintolautakunta






Kummisedän hautajaiset (2008)
Poliisi-Leilalla ja exrosvo Allulla on jo vuoden vanha poika. Leilan kummisetä, petosmies ja puolipäiväjuoppo Veikko on räjähtänyt taivaan tuuliin ja testamentannut mökkinsä Leilalle. Leila alkaa epäillä, että perintömökin naapuritilan epämääräiset viljelykset liittyvät sedän kuolemaan. Rikollispomo Hurmeen uudet kilpimiehet ovat puolestaan kadottaneet laukullisen pomonsa rahoja, ja sitä jäljittämään Hurme palkkaa kenetkäs muun kuin Allun, joka on vannonut pysyvänsä kaidalla tiellä. 

”Baggen huumori on herkullista ja hänen kirjojaan voisi kutsua dekkarien sijasta yhtä hyvin veijariromaaneiksi. Suomen Donald E. Westlake.” 
– Seppo Jokinen, Aamulehti





Hämeen hurjat (2011)
Julma maa, Musta taivas ja Kummisedän hautajaiset yhteisniteenä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti