SAVUNSINISEN JUNAN SYNTY

Kansi: Jussi Kaakinen

Tammikuussa ilmestynyt Savunsininen juna on neljäs rikosnovellikokoelmani. Laskin, että olen urani varrella kirjoittanut yli 60 rikosnovellia ja vähän enemmän muita novelleja tai kertomuksia. Osa tästä lyhyttavarasta on syntynyt tilauksesta, osa oman kokoelman täydennykseksi. Osa silkasta kirjoittamisen ilosta, kun idea on iskenyt. 

Kerran tai pari on käynyt niin, että tarkoitus on ollut tehdä romaani, mutta tarina on kutistunut novelliksi. Joskus novellista on taas kasvanut isona romaani.

Kympin velka syntyi, kun ElisaKirja tilasi CrimeTimen kirjailijoilta kymmenen rikosnovellia kymmenen yhteistyövuoden kunniaksi. Ajattelin kyllä myös, että tuosta voisi lähteä Hämeenlinna Noirin seuraava kirja, jos jossain vaiheessa päätän kirjoittaa sen. 

Koska vain yhdeksän CrimeTimen kirjailijaa innostui tai ehti novellintekoon, JP Koskinen ja minä kirjoitimme yhdessä tarinan Yhtä vaille kymmenen. 

Loppujen lopuksi ElisaKirjalta jäi Kymppi-kirja julkaisematta, joten nämä kaksi tarinaa näkevät nyt tässä kokoelmassa päivänvalon ensimmäistä kertaa. Palkkion niistä kyllä saimme.

Devil in Disguise on peräisin Juha Mäntylän toimittamasta Elvis-novelliantologiasta Särkyneen sydämen liiteri (2023).

Julma Kerava sai alkunsa Antti Vainion tilauksesta maaliskuussa 2024. Hän pyysi lyhyen tarinan Seikkailujen maailma -uusiolehteensä ja antoi sille valmiiksi nimenkin. Minun oli tarkoitus kirjoittaa lyhyt novelli jokaiseen Seikkailujen maailma -lehteen, mutta Antti kuoli ennen kuin ehti julkaista toista numeroa. Se kyllä ilmeisesti julkaistaan syksyllä 2025.

Kerava-tarinan innoittamana aloin kirjoittaa Hämeenlinna-novellia Viisi hautaa Hämeessä, johon sain idean ja nimen Billy Wilderin elokuvasta Tie Kairoon (Five Graves to Cairo).

Nyyti-novelli syntyi vuonna 2021, kun ElisaKirjan Jonna Tolkki heitti palaverissa irtoidean, että Elisan vastuullisuusraporttia voisi elävöittää punomalla sen lomaan jatkokertomuksen. Mitään tilausta en saanut, mutta ajatus oli niin kiehtova, että pitkä novelli syntyi sen voimasta. Ensin tarkoitus oli käyttää päähenkilönä kovan onnen lakimies Onni Syrjästä, mutta tarinan edetessä kävi ilmi, ettei se sovikaan hänen elämäkertaansa. Tämä lakimies-yksityisetsivä oli vajonnut vielä Onnia syvemmälle.

Runon muotoon puettu Naapurit taisi saada alkunsa Dekkarit-festivaaleilla Varkaudessa kesällä 2021, jolloin seurasin yleisön joukossa iltatapahtumassa pidettyä rikosrunokilpailua. Nyt en voi enää väittää, etten ole julkaissut yhtään runoa. Runokokoelma minulta yhä puuttuu ja luultavasti jääkin puuttumaan.  

Vainajan poika ja Emma olivat tilaustöitä Radio Novaan, jonne Elina Backman halusi alkukesästä 2020 juontajan luettavaksi viisiosaisia radiomysteereitä. Neljännen osan lopuksi kuulija saisi haasteen ratkaista tapaus itse, ja viidennessä kerrottaisiin oikea ratkaisu. Näitä oli hauska sommitella.

Vaarallinen lauantai ja Yön painajainen ovat peräisin vuodelta 1990. SinäMinä-lehteen oli tilattu jännitystarinoita. 

Billy the Kidin ensimmäisen kerran kirjoitin ensin selkokielisenä Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittamaan nuortennovelliantologiaan Likainen tusina (2022). Tilaus koski selkokielistä lännentarinaa. Yleiskielinen versio ilmestyi Suomen länkkäriseuran Ruudinsavu-lehdessä, kuten myös Juho Kaaponpoika Helapään joulusauna ja Hirttäkää Will Calhoun! Joulusauna syntyi vuonna 2017, kun halusin kokeilla, vieläkö osaisin kirjoittaa FinnWest-tarinan 25 vuoden tauon jälkeen. Hirttäkää Will Calhoun! herätti jälleen henkiin FinnWestiin luomani sivupäähahmon Ville Kallosen. 

Mujus-novellit Savunsininen juna ja Musta aatto kirjoitin Tammen joulunovelliantologioihin 24 yötä jouluun ja Toiset 24 yötä jouluun. Ne muodostavat jatkumon, joka sijoittuu vuoteen 1943, romaanien Musta pyörre ja Punainen varjo väliin.

Savunsinisen junan voit tilata suoraan kustantaja Aviadorilta. 

Toivottavasti nautit kokoelmasta vähintään yhtä paljon kuin minä olen nauttinut sen kirjoittamisesta!

VOIKO KIRJAILIJA JÄÄDÄ ELÄKKEELLE?

 

Kansikuva: Ossi Hiekkala

Se murhaa joka osaa ilmestyi vuonna 2016. Se oli sadas julkaistu kirjani. Kirja on myynyt vuosien varrella tasaisesti, mutta nyt painos on loppu. Kustantaja ehdotti e-kirjan tekemistä, ja mikäs siinä. Tällainen opas on hyvä olla saatavilla. Dekkaripajoista jäin jo korona-aikana eläkkeelle.

Uusi painos ilmestyy toukokuussa, ja samalla myös e-kirja. 

Joitakin kohtia kirjasta piti päivittää. Nyt loppupuolella on muun muassa tällainen kappale:

Cotton-toimittaja Seppo Tuisku jäi eläkkeelle 55-vuotiaana. Minä olin silloin alle kolmekymppinen ja pidin Tuiskun ikäistä ihmistä ilman muuta valmiina eläkkeelle. Nyt olen 62-vuotias. Olen kirjoittanut elääkseni 42 vuotta ja minusta tuntuu, että haluan kirjoittaa vielä ainakin toiset 42. 

Epäilen kyllä, että tahtini hieman hiipuu ajan mittaan. Nykyinen 8-10 kirjan vuosivauhti alkaa tuntua rankalta, varsinkin kun joukossa on ollut isotöisiä historiallisia romaaneja ja tietokirjoja.

Vajaan kolmen vuoden päästä pääsen eläkkeelle, jos olen vielä hengissä. Eläkkeen suuruus ei tosin päätä huimaa. 

Moni vasta aloittaa kirjailijan uransa siinä vaiheessa. Minä saatan silloin rauhoittaa julkaisutahtiani. Neljä viisi kirjaa vuodessa kuulostaa kohtuulliselta.

Saa nähdä, kuinka äijän käy.

Joskus kouluvierailuilla kysytään, vieläkö aion kirjoittaa pitkään. Vastaan, että kirjailija lopettaa kirjoittamisen sitten, kun hänet nostetaan koneen äärestä arkkuun.

Terveenä on tietysti hyvä pysyä. Kun Ross Macdonald eli Kevin Millar Alzheimerin takia pystynyt enää kirjoittamaan eikä lukemaankaan, hän järjesteli kirjoja hyllyyn värin mukaan. Sai sentään vielä olla tekemisissä rakkaidensa kanssa.

 

 

 

2024

Taas on vuosi vierähtänyt. Jotain sain aikaankin. Kirjoja ilmestyi kahdeksan, lehtijuttuja ja laulutekstejä jokunen ja vähän muuta pientä.

Ensimmäisenä alkuvuodesta ilmestyi nuorten novellikokoelma Julma

rakkaus. Se on saanut yllättävänkin hyvän vastaanoton. Ilmeisesti

tällaisia helppolukuisia lyhyitä tarinoita on kaivattu. Ja onhan

niissä jännitystä ja huumoriakin.

Kansi: Jussi Kaakinen

Manhattanin lentävä aave on kahdeksas ja viimeinen kirja varhais-nuorten Apassit-sarjassa, joka on varmasti palkituin sarjani. Sarjan kirjat ovat olleet kolmesti ehdolla Runeberg Junior -palkinnolle, ja Katoava muumio sen voitti. Lisäksi Aavehevosen arvoitus sai Punni-kunniamaininnan ja pääsi Helmet-palkintoehdokkaaksi.

Kansi ja kuvitus: Carlos da Cruz

 

Prosenttimiehen paluu jatkaa Jari Eklundin elämäkertaa moottoripyöräkerhosta lähdön jälkeen. Kolmessa vuodessa miehelle tapahtui enemmän kuin monelle koko elinikänään.

Kansi: Mika Wist

Komisario Pulmu ja kumiankkojen arvoitus avasi uuden helppolukuisen

lastendekkarisarjan, joka sai heti hyvän vastaanoton.

Kansi ja kuvitus: Jusa Hämäläinen

Pikkuvelivaras oli toinen selkomukautukseni lastendekkarisarjastani Elsan ja Elmerin etsivätoimisto. Nämä kirjat ovat olleet yllättävän suosittuja.

Kansi ja kuvitus: Anne Muhonen

Ystävävaras on viides kirja Elsan ja Elmerin etsivätoimisto -sarjassa. Siinä on mukana haikeutta, mutta ystävien avulla kaikki selviää. Tämä sarja on noussut suosiossa jo Apassien rinnalle. 

Kansi ja kuvitus: Silja-Maria Wihersaari

Violetti vainoaja jatkaa Väinö Mujusen tutkimuksia jo yhdeksännessä kirjassa. Nyt ollaan vuodessa 1954 ja suureksi osaksi Lohjalla, mutta myös pääkaupungissa tapahtuu. Mujusen etsivätoimisto on saanut uusia etsiviä.

Kansi: Jussi Kaakinen

Tahvon ja Bellan joulumylläkkä on sarjan viides kirja. Majakkasaarella tapahtuu jälleen kaikenlaista, mitä kalastaja-Selma ei huomaakaan.

Kansi ja kuvitus: Jusa Hämäläinen

Ruumiin kulttuuriin kirjoitin Dekkariseuran juhlavuonna jokaiseen numeroon. Ykkösessä oli toinen osa Neil Hardwick rikosten pyörteissä -haastattelustani sekä juttuni Ellery Queenin rikosnovellilehdistä ja -antologioista, kakkosessa Välimeren noiria -sarjani ykkösosa, joka kertoi Noël Calefista, ja kolmosessa saman sarjan kakkososa, pääosassa Jean-Claude Izzo. Nelosnumeroon kirjoitin Sakari Montosesta otsikolla Toimittaja Viipurista.

Länkkäriseuran Ruudinsavu-lehteen kirjoitin jutun rikoskirjailija Dolores Hitchensin ainoasta lännenromaanista ja novellin Hirttäkää Will Calhoun!

Antti Vainion uuteen Seikkailujen maailma -lehteen kirjoitin novellin Julma Kerava, ja Keravan 100-vuotisjuhlaa kunnioittavaan Kotikaupunkini Kerava -kirjaseen kirjoitin pitkän artikkelin Kohtalona Kerava, jossa kävin läpi Keravaan liittyviä teoksiani.

Kansi: Timo Ronkainen

Laulutekstien tekijänä vuoteni huipentui joulukuun 7. päivänä, kun Keravalla oli Sherwoodin mies -elokuvakonsertin kaksi loppuunmyytyä esitystä. AP Niemi oli kutsunut minut Aikka Hakalasta kertovaan projektiinsa sekä haastateltavaksi elokuvaan että tekstintekijäksi Sherwoodin Mies Orkesterin levylle. Levylle pääsi peräti kolme sanoittamaani kappaletta, Sputnik ja Twistaan vuosien taa Vesa Haajan säveltämänä ja laulamana, Buli stoge Sherwoodiin Marko Haaviston säveltämänä ja Ismo Haaviston tulkitsemana. Elokuvakonsertit olivat hienoja lämminhenkisiä tilaisuuksia, ja sekä elokuva että levy erinomaisia.

Samana päivänä Talsti Records julkaisi Bad Signin upean uusvanhan levyn Sherwood, johon sain kunnian laatia esittelytekstin englanniksi.

Keikkoja minulle kertyi vuonna 2024 kolmisenkymmentä eli ihan kohtuullisesti. Kirjamessuista taisi tulla uusi ennätys, kun syksyllä kolusin viidet messut: Kerava, Helsinki, Kainuu, Jyväskylä ja Tampere. Mainioita tilaisuuksia kaikki.

Vuoden ikävin uutinen oli yatäväni ja kollegani Timo Surkan (1966-2024) poismeno. Meidän vanhojen Cottonin tekijöiden joukko kutistuu vuosi vuodelta. Timosta laadin muistokirjoituksen Hesariin, Ruumiin kulttuurin ja tänne blogiini. 

Saapa nähdä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan. Kirjavuosi 2025 taitaa osaltani jäädä 6-7 teokseen ja jokuseen novelliin ja tarinaan, mutta vuoden päästä se tiedetään.

 

Musiikin tahtiin

Aikoinaan Jerry Cottonia tehdessäni kuuntelin paljon Dr. Feelgoodia. Varsinkin kasetilta, koska niin sai kolme varttia musiikkia ennen kuin piti kääntää. Rytinäbluesista tuli hyvä rytmi tekstiin. Ja kun teksti lähti vetämään, musiikin loppumista ei edes huomannut.

Siihen aikaan Feelgoodia kuuli vielä kapakoissakin. Aina kun bändin biisi lähti käyntiin, sormeni alkoivat hakea kirjoituskoneen näppäimiä alleen. Vieläkin vanha Feelgood toimii hyvin taustana toimintakohtausta kirjoittaessa.

Cottonia tehdessä kuuntelin myös Piratesia, ZZ Topia ja muutakin menevää musiikkia. FinnWestiä kirjoittaessani kuuntelin Morriconea, Ry Cooderin Long Riders -soundtrackia ja etelän rokkia: Lynyrdiä, Molly Hatchetia, Blackfootia ynnä muuta.

Nykyään kuuntelen kaikenlaista, mikä sopii tunnelmaan. Historiallisia Mujus-dekkareita tahdittaa lähinnä vanha jazz, joskus alkuiskuna myös jokin silloinen kotimainen iskelmä, josta voi imeä ajan henkeä. Rautalanka toimii myös.

Kaisa-sarjan lastenkirjat syntyivät kaikki Miles Davisin Kind of Bluen tahdissa, ja Jenni-kirjoissa jatkoin perinnettä. Sen levyn avulla tavoitin taas oman lapsuuteni loputtomat aurinkoiset kesät. 

Suomenkielinen musiikki ei oikein toimi taustana, koska siitä jää kuuntelemaan sanoja. Poikkeuksen tekevät Topi Sorsakosken aikainen Agents sekä Leevi and the Leevings. Niiden kappaleista osaan sanat ulkoa, joten niihin ei tarvitse enää takertua.

Teddy, Aikka ja Alpo -kirjaa tehdessä tuli kuunneltua paljon Teddy & The Tigersia, Bad Signia ja Aikan muita bändejä sekä soolotuotantoa. Havana Black -kirjaa varten olen kuunnellut paljon Havana Blackia, mutta myös sen esikuvia ja bändejä, joita se kohtasi Suomessa ja maailmalla.

Toisinaan aloitan työpäivän kirjoittamalla jonkin laulutekstin tai korjailemalla jotakin vanhaa sanoitusta. Tai kirjoittamalla blogitekstin, kuten nyt.

Tämän jutun syntyä vauhditti Dr. Feelgoodin live-levy As It Happens vuodelta 1979. Se oli yksi niistä kasetille äänittämistäni levyistä. Kasetti on vielä tallella, samoin LP. Nyt kuuntelin CD:tä, kuten muutenkin yleensä.

Viimeinen kioskikirjailija Timo Surkka (1966-2024)

Kuva: Kirjasampo / Timon koti-arkisto

Surkan Timokin sitten lähti kuukausi sitten, vaikka oli vielä nuori mies, alle kuusikymppinen. Sairauskohtaus vei. Timo oli syntynyt Kajaanissa 1966 ja lähtenyt sieltä Helsinkiin kohta lukiosta selvittyään. Minä tapasin hänet Tampereella TV2:n Sketsikoulussa syksyllä 1990. Timo oli jo silloin julkaissut scifi-novelleja Portissa ja Atlantiksessa ja pakinoita Liberossa. Hän oli myös kirjoittanut sketsejä Jussi Tuomisen muutamaan aiempaan tv-sarjaan Kakkoselle. Me käsikirjoittajaoppilaat kirjoitimme porukalla sketsisarjaa Palikkatesti, joka tuli tv:stä 1992. Timo kirjoitti mm. jokusen sketsin kuuhun laskeutuvasta astronautista, ja minä jatkoin samasta aiheesta. Kummankin kuusketsejä taisi päästä ohjelmaan. Välillä tunnistimme omat juttumme vasta lopputeksteistä: "Ai tässä oli minunkin sketsini!"

Kesällä 1991 värväsin Timon kirjoittamaan Jerry Cottonia, kun minusta oli tullut lehden toimittaja. Timo oli silloin SOK:n mainososastolla töissä, ja hän soitti usein päivisin kysyäkseen, voiko Jerry tehdä sitä tai tätä. Yhdessä pohdimme juonenkäänteitä, jotta tarina pysyisi jotakuinkin loogisena. Timo toi jutuillaan Cottoniin uutta virtaa ja entistä absurdimpaa menoa, joka hurjimmillaan lähenteli splatter-komediaa. Timo myös toi Cottonin vierailulle Suomeen, mikä ei Tuiskun aikana olisi mennyt läpi.

Kesällä 1993 TV1 järjesti Parhaat päältä -viihdeohjelmakilpailun. Ohjelmaideasarjassa ei jaettu ollenkaan ensimmäistä palkintoa, mutta Timo ja minä saimme jaetun toisen palkinnon komediasarjalla Radio Rämö, josta olimme kirjoittaneet ekan osan käsiksen ja joitakin synopsiksia. Etukäteislupauksista huolimatta sarja ei koskaan päässyt tuotantoon. Kuusi vuotta myöhemmin TV1 kuitenkin aloitti oman paikallisradioon sijoittuvan sitcominsa SunRadio. Tämä voi tietysti olla puhdasta sattumaa.  

Samassa kilpailussa Timo, Juho Juntunen ja muutama muu entinen sketsikoululainen voittivat valmiiden ohjelmien sarjan Hahhulit-sketsivideollaan. Sekään pilotti ei koskaan edennyt sarjaksi.  Sellaista sattuu tv-alalla.

Samana vuonna Timo sijoittui kymmenen parhaan joukkoon elokuvakäsikirjoitus-Finlandia-kilpailussa sarjamurhaajajännärillään Kirjakauppias. Se ei päässyt tuotantoon, mutta Timo pääsi Taideteollisen korkeakoulun Mestariluokalle, jota veti Neil Hardwick. Siellä Surkka käsikirjoitti Telakka-lyhytelokuvien sarjaan teoksen Skin Deep, jonka P.V. Lehtinen ohjasi 1997. Muistan, kun Timo manaili, miten ohjaaja halusi mahduttaa lyhäriin koko maailman, vaikka pienessä tarinassakin oli tekemistä, että sen sai kunnolla kerrottua. Lopputulos on silti hyvin lähellä Timon alkuperäiskäsistä.

Mainosmiehen urallaan Surkka päätyi SOK:n mainososaston lopettamisen jälkeen isoon amerikkalaisfirmaan, mutta kun hänet yhtenä maanantaiaamuna lennätettiin yllättäen Tukholmaan tapaamaan tärkeää asiakasta ja Timon ruotsin kielen taito paljastui heikommaksi kuin hän oli mainostanut, hän sai potkut. Niin hänestä tuli Suomen viimeinen kioskikirjailija, joka elätti itsensä Jerry Cottoneita kirjoittamalla. Cottoneita Surkka teki lopulta 76 kappaletta – enemmän kuin kukaan muu Suomessa, paitsi Pesän Pena. Niiden myötä hän päätyi vuonna 2003 Ouluun, mutta palasi lopulta Helsinkiin uudenkin kustantajan heitettyä pyyhkeen kehään 2012. 

Cottonin rinnalle Timo loi 2002 kotimaisen sankarin, entisen supo-etsivän Asko Kukkosen, ja kirjoitti parikymmentä hänen seikkailuaan. Novellejaan Timo kokosi kolmeen omaan kirjaan, jotka sisältävät kauhua, jännitystä, spefiä ja sysimustaa huumoria. Tuorein kokoelma  Luhistunut maailma ilmestyi viime vuonna Helmivyöltä. Luin sen tuoreeltaan ja totesin, että mies on kovassa vireessä.  

Paljon muutakin Surkka kirjoitti, kuten Elanto-lehden Huteja ja laukaisuja -sarjakuvaa, ja salanimillä rakkausnovelleja Nyyrikkiin ja SinäMinään. Niko Sarlinin kanssa hän teki 2004 nuortenkirjan Seksin ABC – Tohtori Zukovskin salaiset kansiot ja sen pohjalta 2010 tv-animaatiosarjan Seksin ABC.

Kaikessa minkä Timo teki näkyi hänen omaperäinen ja omalaatuinen huumorinsa, josta sai nauttia myös hänen kanssaan keskustellessaan. Sanan säilä sivalsi usein hyvinkin terävästi, mutta myös huono huumori oli arvossaan.

Nuortenkirjasani Otto ja Plejadien lähettiläs Timo esitti Plejadien lähettiläs Sepulchioria, jonka kanteen piirsi ja väritti Juba. Myöhemmissä Mujus-dekkareissani esiintyvä elokuvamoguli maisteri Surkka ei muistuta Timoa muuten kuin ennen aikojaan vaalenneen tukkansa puolesta.

Viimeksi tapasin Timon loppukesästä 2016 kalliolaisessa ravintola Mustassa kissassa, jossa julkistettiin minun novellikokoelmani Maan korvessa. Kuten kuvasta näkyy, hauskaa oli.

Ikävä on ystävää ja kollegaa. Osanottoni Timon läheisille ja omaisille.

Kuva: Soila S. Hänninen

2023

On taas tullut aika kerrata, mitä olen vuoden mittaan saanut aikaan. Päivä kerrallaan kun ajattelee, tuntuu ettei synny oikein mitään, mutta näin vuositasolla kertyy sentään jotain.

Kirjoja minulta ilmestyi kahdeksan:

Hallin Hurja. Hallin Jannen tarina Santeri Marianpojan kertomana. Aviador

Teddy, Aikka ja Alpo. Alpo Hakalan musiikki  ja elämä 1957-2021. (Jari Eklundin kanssa) Docendo

Tahvon ja Bellan keväthuuma (kuvitus Jusa Hämäläinen). Tahvo ja Bella 4. Kvaliti

Kirjavaa kyytiä. Kirjoituksia elokuvasta ja kirjallisuudesta 1980-2023. Helmivyö

Kirves-Reetta. Selkoromaani (kuvitus Ilkka Vuojala). Avain

Tuolivarkaat. Elsan ja Elmerin etsivätoimisto 4. Karisto

Pomminvihreät renkaat. Väinö Mujusen tutkimuksia 8. CrimeTime

Jäävuoren salaisuus. Apassit 7 (kuvitus Carlos da Cruz). Karisto 

Lisäksi julkaisin kaksi novellia:

Devil in Disguise Elvis-antologiassa Särkyneen sydämen liiteri (toim. Juha Mäntylä). Lector

Musta aatto antologiassa Toiset 24 yötä jouluun. Tammi

Seppo Lampovaara dramatisoi ja ohjasi vanhan novellini Alamäki pienoisnäytelmäksi Oluthuone Paasikivelle Keravalla.

Ruumin kulttuuriin tein pari pitkää haastattelua: Hannu Kahakorpi rikoksen pyörteissä 1-2 (Rk 2-3/2023) ja Neil Hardwick rikoksen pyörteissä 1-2 (Rk 4/2023-1/2024). Lisäksi tein jutut Rikoksia ruotsiksi: Walentin Chorell ja Lars Jansson (Rk 1/2023) sekä Tauno Yliruusi: Yllätysloppuja ja poltettuja siltoja Rk (4/2023).

Parnasson Klassikko-sarjaan kirjoitin jutun Jaroslav Hašekin Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa (Parnasso 4/2023). 

Filmihullun Vieraskynä-palstalle kirjoitin Aarne Tarkaksesta (Fh 6/2023), jonka syntymästä sattumalta tuli samoihin aikoihin sata vuotta.

Ruudinsavu-lehteen arvioin Janne Viitalan kirjan Hyvät, rajut ja unohdetut (Rs 2/2023).

Talsti Recordsin julkaisemaan levyyn Bad Sign Live kirjoitin esittelytekstin englanniksi.

Erilaisia esiintymisiä kouluissa, kirjastoissa, kirjamessuilla yms. kertyi kaikkiaan 35 kappaletta eri puolilla maata.