sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Viimeinen kioskikirjailija Timo Surkka (1966-2024)

Kuva: Kirjasampo / Timon koti-arkisto

Surkan Timokin sitten lähti kuukausi sitten, vaikka oli vielä nuori mies, alle kuusikymppinen. Sairauskohtaus vei. Timo oli syntynyt Kajaanissa 1966 ja lähtenyt sieltä Helsinkiin kohta lukiosta selvittyään. Minä tapasin hänet Tampereella TV2:n Sketsikoulussa syksyllä 1990. Timo oli jo silloin julkaissut scifi-novelleja Portissa ja Atlantiksessa ja pakinoita Liberossa. Hän oli myös kirjoittanut sketsejä Jussi Tuomisen muutamaan aiempaan tv-sarjaan Kakkoselle. Me käsikirjoittajaoppilaat kirjoitimme porukalla sketsisarjaa Palikkatesti, joka tuli tv:stä 1992. Timo kirjoitti mm. jokusen sketsin kuuhun laskeutuvasta astronautista, ja minä jatkoin samasta aiheesta. Kummankin kuusketsejä taisi päästä ohjelmaan. Välillä tunnistimme omat juttumme vasta lopputeksteistä: "Ai tässä oli minunkin sketsini!"

Kesällä 1991 värväsin Timon kirjoittamaan Jerry Cottonia, kun minusta oli tullut lehden toimittaja. Timo oli silloin SOK:n mainososastolla töissä, ja hän soitti usein päivisin kysyäkseen, voiko Jerry tehdä sitä tai tätä. Yhdessä pohdimme juonenkäänteitä, jotta tarina pysyisi jotakuinkin loogisena. Timo toi jutuillaan Cottoniin uutta virtaa ja entistä absurdimpaa menoa, joka hurjimmillaan lähenteli splatter-komediaa. Timo myös toi Cottonin vierailulle Suomeen, mikä ei Tuiskun aikana olisi mennyt läpi.




Kesällä 1993 TV1 järjesti Parhaat päältä -viihdeohjelmakilpailun. Ohjelmaideasarjassa ei jaettu ollenkaan ensimmäistä palkintoa, mutta Timo ja minä saimme jaetun toisen palkinnon komediasarjalla Radio Rämö, josta olimme kirjoittaneet ekan osan käsiksen ja joitakin synopsiksia. Etukäteislupauksista huolimatta sarja ei koskaan päässyt tuotantoon. Kuusi vuotta myöhemmin TV1 kuitenkin aloitti oman paikallisradioon sijoittuvan sitcominsa SunRadio. Tämä voi tietysti olla puhdasta sattumaa.  

Samassa kilpailussa Timo, Juho Juntunen ja muutama muu entinen sketsikoululainen voittivat valmiiden ohjelmien sarjan Hahhulit-sketsivideollaan. Sekään pilotti ei koskaan edennyt sarjaksi.  Sellaista sattuu tv-alalla.

Samana vuonna Timo sijoittui kymmenen parhaan joukkoon elokuvakäsikirjoitus-Finlandia-kilpailussa sarjamurhaajajännärillään Kirjakauppias. Se ei päässyt tuotantoon, mutta Timo pääsi Taideteollisen korkeakoulun Mestariluokalle, jota veti Neil Hardwick. Siellä Surkka käsikirjoitti Telakka-lyhytelokuvien sarjaan teoksen Skin Deep, jonka P.V. Lehtinen ohjasi 1997. Muistan, kun Timo manaili, miten ohjaaja halusi mahduttaa lyhäriin koko maailman, vaikka pienessä tarinassakin oli tekemistä, että sen sai kunnolla kerrottua. Lopputulos on silti hyvin lähellä Timon alkuperäiskäsistä.

Mainosmiehen urallaan Surkka päätyi SOK:n mainososaston lopettamisen jälkeen isoon amerikkalaisfirmaan, mutta kun hänet yhtenä maanantaiaamuna lennätettiin yllättäen Tukholmaan tapaamaan tärkeää asiakasta ja Timon ruotsin kielen taito paljastui heikommaksi kuin hän oli mainostanut, hän sai potkut. Niin hänestä tuli Suomen viimeinen kioskikirjailija, joka elätti itsensä Jerry Cottoneita kirjoittamalla. Cottoneita Surkka teki lopulta 76 kappaletta – enemmän kuin kukaan muu Suomessa, paitsi Pesän Pena. Niiden myötä hän päätyi vuonna 2003 Ouluun, mutta palasi lopulta Helsinkiin uudenkin kustantajan heitettyä pyyhkeen kehään 2012. 



Cottonin rinnalle Timo loi 2002 kotimaisen sankarin, entisen supo-etsivän Asko Kukkosen, ja kirjoitti parikymmentä hänen seikkailuaan. Novellejaan Timo kokosi kolmeen omaan kirjaan, jotka sisältävät kauhua, jännitystä, spefiä ja sysimustaa huumoria. Tuorein kokoelma  Luhistunut maailma ilmestyi viime vuonna Helmivyöltä. Luin sen tuoreeltaan ja totesin, että mies on kovassa vireessä.  


Paljon muutakin Surkka kirjoitti, kuten Elanto-lehden Huteja ja laukaisuja -sarjakuvaa, ja salanimillä rakkausnovelleja Nyyrikkiin ja SinäMinään. Niko Sarlinin kanssa hän teki 2004 nuortenkirjan Seksin ABC – Tohtori Zukovskin salaiset kansiot ja sen pohjalta 2010 tv-animaatiosarjan Seksin ABC.

Kaikessa minkä Timo teki näkyi hänen omaperäinen ja omalaatuinen huumorinsa, josta sai nauttia myös hänen kanssaan keskustellessaan. Sanan säilä sivalsi usein hyvinkin terävästi, mutta myös huono huumori oli arvossaan.


Nuortenkirjasani Otto ja Plejadien lähettiläs Timo esitti Plejadien lähettiläs Sepulchioria, jonka kanteen piirsi ja väritti Juba. Myöhemmissä Mujus-dekkareissani esiintyvä elokuvamoguli maisteri Surkka ei muistuta Timoa muuten kuin ennen aikojaan vaalenneen tukkansa puolesta.

Viimeksi tapasin Timon loppukesästä 2016 kalliolaisessa ravintola Mustassa kissassa, jossa julkistettiin minun novellikokoelmani Maan korvessa. Kuten kuvasta näkyy, hauskaa oli.
Ikävä on ystävää ja kollegaa. Osanottoni Timon läheisille ja omaisille.

Kuva: Soila S. Hänninen

perjantai 29. joulukuuta 2023

2023



On taas tullut aika kerrata, mitä olen vuoden mittaan saanut aikaan. Päivä kerrallaan kun ajattelee, tuntuu ettei synny oikein mitään, mutta näin vuositasolla kertyy sentään jotain.


Kirjoja minulta ilmestyi kahdeksan:




Hallin Hurja. Hallin Jannen tarina Santeri Marianpojan kertomana. Aviador




Teddy, Aikka ja Alpo. Alpo Hakalan musiikki  ja elämä 1957-2021. (Jari Eklundin kanssa) Docendo




Tahvon ja Bellan keväthuuma (kuvitus Jusa Hämäläinen). Tahvo ja Bella 4. Kvaliti



Kirjavaa kyytiä. Kirjoituksia elokuvasta ja kirjallisuudesta 1980-2023. Helmivyö




Kirves-Reetta. Selkoromaani (kuvitus Ilkka Vuojala). Avain




Tuolivarkaat. Elsan ja Elmerin etsivätoimisto 4. Karisto




Pomminvihreät renkaat. Väinö Mujusen tutkimuksia 8. CrimeTime




Jäävuoren salaisuus. Apassit 7 (kuvitus Carlos da Cruz). Karisto 


Lisäksi julkaisin kaksi novellia:




Devil in Disguise Elvis-antologiassa Särkyneen sydämen liiteri (toim. Juha Mäntylä). Lector




Musta aatto antologiassa Toiset 24 yötä jouluun. Tammi



Seppo Lampovaara dramatisoi ja ohjasi vanhan novellini Alamäki pienoisnäytelmäksi Oluthuone Paasikivelle Keravalla.




Ruumin kulttuuriin tein pari pitkää haastattelua: Hannu Kahakorpi rikoksen pyörteissä 1-2 (Rk 2-3/2023) ja Neil Hardwick rikoksen pyörteissä 1-2 (Rk 4/2023-1/2024). Lisäksi tein jutut Rikoksia ruotsiksi: Walentin Chorell ja Lars Jansson (Rk 1/2023) sekä Tauno Yliruusi: Yllätysloppuja ja poltettuja siltoja Rk (4/2023).



Parnasson Klassikko-sarjaan kirjoitin jutun Jaroslav Hašekin Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa (Parnasso 4/2023). 




Filmihullun Vieraskynä-palstalle kirjoitin Aarne Tarkaksesta (Fh 6/2023), jonka syntymästä sattumalta tuli samoihin aikoihin sata vuotta.




Ruudinsavu-lehteen arvioin Janne Viitalan kirjan Hyvät, rajut ja unohdetut (Rs 2/2023).




Talsti Recordsin julkaisemaan levyyn Bad Sign Live kirjoitin esittelytekstin englanniksi.


Erilaisia esiintymisiä kouluissa, kirjastoissa, kirjamessuilla yms. kertyi kaikkiaan 35 kappaletta eri puolilla maata.

perjantai 15. joulukuuta 2023

VAIKEAT JUONET


Kun 1983 aloin parikymppisenä kirjoittaa työkseni Jerry Cottonia, minulla oli alkuun vaikeuksia juttujen juonten kanssa. Yhden jutun (varmaankin Timanttimania, 1/84) jouduin kirjoittamaan uusiksi, kun Tuiskun Seppo ei ollut tyytyväinen siihen. Sankari joutui konnien vangiksi jo puolivälissä ja tarina pysähtyi.

Sitten sain Sepolta 33-sivuisen synopsiksen 110-liuskaiseen juttuun. Kyllä siitä juttu syntyi, Verivideo nimeltään (3/84), mutta en saanut juonesta oikein mitään irti. Se oli liian valmis ja minun makuuni hieman kuivakka. Seppo huomasi sen lopptuloksesta ja sanoi, että tee sitten itse synopsiksesi.
Mutta ne synopsikset käytiin yhdessä läpi ennen kuin pääsin kirjoittamaan, ja Tuisku teki hyviä kysymyksiä: Miksi Jerry tekee noin? Oletko ottanut selvää, että jäteauto toimii tuolla tavalla? Kuka sen autonkuljettajan tappoi?
Vähitellen opin sitten laatimaan synopsikset niin, ettei Tuiskun enää tarvinnut tarkistaa niitä. Myöhemmin 90-luvun alussa autoin Surkan Timoa alkuun Cottonin juonten kehittelyssä, kun toimitin lehteä Tuiskun jäätyä eläkkeelle.




lauantai 30. syyskuuta 2023

MIKSI LOPETIN?


Yhtenä perjantain ja lauantain välisenä yönä kello 0.47 sain viestin puhelimeeni: ”Mixi lopetit Hämeenlinna Noirin? Se oli niin hauska.”


Vastaavia kyselyjä tulee aina silloin tällöin eri muodoissa. ”Tuleeko Elviira Noiria vielä lisää?” ”Miksei Onni Syrjänen ole seikkaillut aikoihin?” ja jopa ”Koska tulee seuraava Ruusu Toivonen?”


Totuus on, että minä en ole lopettanut yhtäkään sarjaani. Ne voivat vielä jatkua. Hämeenlinna Noirin kohdalla kävi niin, että Pienen talvisodan jälkeen aloitin sarjan yhdeksännen kirjan, jossa Allu ja Jarkka olivat vankilassa, mutta yhteyteni Alluun katkesi. Ehkä hän otti nokkiinsa siitä, että joutui vankilaan, mutta minkä minä sille mahdoin. Minä vain kirjasin, mitä tapahtui.


Se romaani kutistui novelliksi Jutun loppu, joka ilmestyi kokoelmassani Haudasta lomalla. Sen jälkeen olen kirjoittanut muutama vuosi sitten Allusta yhden novellin antologiaan, joka ei vieläkään ole ilmestynyt. Luultavasti novelli ilmestyy ainakin seuraavassa omassa rikosnovellikokoelmassani. Vuotta en vielä tiedä.


Kirjoitin myös Vieraan miehen, joka on nimellisesti yhdeksäs Hämeenlinna Noir -kirja, koska se tapahtuu täällä ja siinä ovat mukana tutut hämeenlinnalaiset poliisit, mutta oikeastaan se on Ruusu Toivonen -sarjan avaus.


Elviira Noir oli alun perinkin tarkoitettu trilogiaksi. Minulla on kyllä sarjaan lisäideoita, mutta saa nähdä, koska ne kirjoitan. Sama koskee Hämeenlinna Noiria, Ruusu Toivosta ja Onni Syrjästä.


Tällä hetkellä kirjoitan vain yhden rikosromaanin vuodessa, jotta aikaa jää tietokirjoille, muille romaaneillle ja lasten- ja nuortenkirjoille. Paras yhteys dekkarisankareistani minulla on nyt Väinö Mujuseen, jonka muistelmia olen kirjannut tähän mennessä kahdeksan kirjan verran. Mutta koskaan ei tiedä, milloin tilanne muuttuu. Mujusenkin kanssa oli välillä seitsemän vuoden tauko.


Sarjapäähenkilöt ovat oikukkaita tyyppejä. Ainakin minun päähenkilöni.


Uusin Mujus-kirjani on Pomminvihreät renkaat, joka on vastikään ilmestynyt. Lukekaa sitä ja kehukaa niin, että Väinökin huomaa. Ehkä se pitää hänet suopeana sarjan jatkolle.






perjantai 16. kesäkuuta 2023

Jäähyväiset kollegalle ja kaverille: Harri Nykänen 1953-2023


Kesällä 2010 Nykäsen Harri soitti minulle ja kysyi mukaan uuteen dekkarikirjailijoiden osuuskuntaan, jonka nimeksi tulisi CrimeTime. Tarkoitus oli saada kirjailijoille lisää liksaa ja päästä ideoimaan ja tekemään kaikkea kivaa porukalla. Mietin ehkä sekunnin vastaustani.


Harri oli jo silloin legenda sekä dekkarikirjailijana että rikostoimittajana. Raidista hänet tunnetaan parhaiten, mutta aiemminkin hän kolusi Helsingin alamaailmaa hienoissa romaaneissa rikollisten näkökulmasta, kuten Juudaspelissä ja Takapirussa. Jo esikoinen Kuusi katkeraa miljoonaa oli mainio keikkaromaani. Tom Sjöbergin kanssa tehty dokumenttikirja Rööperi on alansa klassikko.


Toimittajana Nykänen tunnettiin nimellä Likainen Harri. Hän oli vanhan polven lehtimies, joka vannoi soittokierrosten ja skuupinmetsästyksen nimeen.


Muistelmissaan ja muutenkin Nykänen kertoi juoposta isästään ja köyhästä lapsuudestaan Lauttasaaressa ja Roihuvuoressa. Hesarin toimittajaksi hän loikkasi suoraan raksamontusta. Hän seurusteli sekä poliisien että konnien kanssa ja sai paljon juttuvihjeitä myös virkamiehiltä.


Nykänen järjesteli alamaailman vinkkimiestensä ja poliisisuhteidensa avulla ryöstösaaliita takaisin omistajalleen vakuutusyhtiöiden kustannuksella. 


Alamaailman yhteyksien ylläpito meni välillä sosiaalitoimen puolelle: jonkun sähkölasku piti maksaa, toisen kuollut tytär tarvitsi tuhkauurnaa. Lähdesuojasta Nykänen piti tiukasti kiinni. 


Samaan aikaan mies kerjäsi verta nenästään paljastamalla poliisijohdon korruptiota, suuryritysten koplauksia ja veropetoksia sekä valtakunnan nimipoliitikkojen hyvävelijärjestelyjä. Hesarin päätoimittajat osoittivat vuosien varrella häkellyttävää notkeutta isokenkäisten edessä. Harvalta löytyi selkärankaa puolustaa alaistaan, vaikka tällä olisi ollut pätevät todisteet. Päätoimittajat olivat verkostoituneet vallanpitäjiin ja liikemaailmaan liiankin hyvin.


Kun seinä tuli vastaan, Nykänen kirjoitti kirjeen Sanoma Oy:n hallituksen puheenjohtajalle Aatos Erkolle, joka oli kirjoittanut henkilöstölehdessä yhteiskuntakriittisen journalismin puolesta. Erkon tuella Nykänen sai juttunsa läpi, mikä ei tietenkään parantanut hänen suhteitaan päätoimittajiin. 


Nykäsen juttujen ansiosta Hesarilta vaadittiin toisinaan miljoonakorvauksia, mutta oikeudessa jutut aina voitettiin. Loppujen lopuksi Nykänen sai potkut, koska paljasti Veikkaus Oy:ssä alaisiaan ahdistelleen Matti Ahteen nimen tv-lähetyksessä. Ahteella oli tarpeeksi isokenkäisiä ystäviä. 


Nykäselle potkut tulivat helpotuksena. Hän jättäytyi kirjailijaksi ja kustantajaksi. Saamansa vinkit hän antoi eteenpäin tutuille toimittajille.


Crime Timessa Harri oli kuumeinen ideamies, joka pitkästyi nopeasti suurten organisaatioiden hitauteen. Tehtiin yhteisiä novellikokoelmia, järjestettiin tapahtumia. Käsiksistä Harri kommentoi suuria linjoja ja pieniä yksityiskohtia, jotka oli hyvä saada kohdalleen. Hän myös tarjosi auliisti käyttöön ideoita ja laajoja yhteyksiään.


Ikävä tulee resuisentyylikkään mersumiehen karheaa hiljaista ääntä ja naurua.


               Kuva: Hannu Peltonen

perjantai 24. maaliskuuta 2023

MONENA MIES ELÄESSÄÄN: TEDDY, AIKKA JA ALPO



Parikymppinen Teddy Guitar nousi vuonna 1978 huikeaan suosioon Suomen ykkösbändi Teddy & The Tigersin johtohahmona. Teddystä tuli kokonaisen ikäluokan keulakuva ja teinihysterian kohde. Muutama vuosi kynttilää poltettiin molemmista päistä. Bändit ympärillä vaihtuivat. Levy tehtiin Kaliforniassa, keikkaa pitkin Eurooppaa. Mutta mitä sen jälkeen tapahtui? Entä sitä ennen?


Teddy oli Alpo Hakala, ujo putkimiehen poika Keravalta. Vuonna 1982 Teddystä tuli taas Alpo, joka tunnettiin myös Aikkana. Bändiksi syntyi Bad Sign, rockabilly vaihtui rhythm’n’bluesiin. Syntyi viidessä vuodessa viisi hienoa levyä. Kolmatta niistä käytiin tekemässä Texasissa, lisäksi keikkailtiin New Yorkissa ja Kanadassa. Leipä piti silti repiä ahkeralla kotimaan kiertämisellä.


Väliin Aikka kokeili muita töitä, kuten pianonviritystä, kivihommia ja juomanlaskentaa. Trubaduurikeikoilla soi monenlainen musiikki soolona ja duettona, levyllä viimein kantri ja southern rock. Kynttilä paloi loppuun monta kertaa. 


Teddy Guitar palasi vielä, vaihtelevien kokoonpanojen kera. Raittiutta ja perhe-elämääkin Alpo yritti, mutta tarjoajia riitti ympärillä. 


Sitten meni terveys, ja laulu ja soitto loppuivat. Viimeiset pitkät vuodet kuluivat sairaalassa ja hoitokodissa.


Kuten niin monella, uusi nousu alkoi vasta kuoleman jälkeen.


Kenenkään elämää ei voi vangita kirjan kansien väliin. Silti olen yrittänyt sitä jo aika monta kertaa. Olen käsikirjoittanut Urho Kekkosen sarjakuvaelämäkerran Kekkonen vasta-alkaville ja edistyville, kirjoittanut Jean Sibeliuksen lapsuus- ja nuoruusmuistelmat lastenkirjaan Hämeenlinnan Janne, veijarivaras Gabriel Sutkin muistelmat Maantien kutsu, ryöstömurhaaja Hallin Jannen tarinan hänen rikostoverinsa Santeri Marianpojan kertomana eli Hallin Hurjan sekä esi-isäni ja -äitini kirjeisiin ja muistiinpanoihin perustuvan historiallisen romaanin Soturisukua. Tein myös Jari Eklundin kanssa hänen muistelmakirjansa Prosenttimies


Koskaan aiemmin ei tehtävä ole tuntunut niin mahdottomalta kuin tätä Aikka-kirjaa aloittaessa. 


Ennen Prosenttimiestä olin kyllä haastatellut erilaisia asiantuntijoita, mutta olin tottunut poimimaan heidän puheistaan vain tarvittavat faktat ja käyttökelpoiset sanat, sanonnat ja tarinat fiktiota varten. Prosenttimiestä tehdessä opin käyttämään nauhoittamiani haastatteluja ja Jarin omia tekstejä niin, että editoin niistä hänen avullaan totuudessa pysyvän kokonaisuuden. Nimiä ja yksityiskohtia tosin muutettiin viattomien ja viallisten suojelemiseksi.


Kesäkuussa 2021 Docendon Juha Virkki kysyi minulta, haluaisinko tehdä elämäkerran Alpo Hakalasta, kun olen kerran Keravalta kotoisin. Olen viisi vuotta nuorempi kuin Alpo ja kävin eri kouluja, mutta olin nähnyt hänen bändinsä oman koulumme bileissä ja muistan, miten musiikinopettajamme tuurannut Timo Torikka soitti meille innoissaan Teddy & The Tigersin ensimmäistä singleä Dancing Shoes joulun alla 1977. Myöhemmin näin Aikkaa, kun tuurailin antikvariaatissa ja hän kävi selaamassa levyjä. Hymyili ja moikkasi, muttei juuri puhunut.


Tigersin ja koko 50-lukubuumin nousua seurasin aika lailla sivusta. Se näytti kyllä tyylikkäältä, mutta silloin kuuntelin mieluummin kantria ja vanhaa jazzia. Siksi pyysin kirjaa tekemään Jari Eklundin, jonka kanssa yhteistyö oli sujunut jo Prosenttimiehessä saumattomasti. Hän eli aikoinaan Teddy-huuman keskellä, taltioi alakulttuuria moniin valokuvakirjoihin ja kirjoitti siitä kirjat Syntyneet rokkaamaan ja Tiger Twist. Sitä paitsi hän tunsi Aikan jo noilta ajoilta. 


Riemukseni Jari lähti mukaan. 


Minä näin valon ja löysin bluesin vasta lukion jälkeen kesällä 1981. Uusista bändeistä diggailin Dr Feelgoodia, Piratesia, Inmatesia ja ZZ Topia – samoja bändejä, jotka olivat Aikan uuden bändin Bad Signin esikuvia. Ei ihme, että pidin Bad Signista. Näin sen myös keikoilla, jotka olivat vielä levytyksiä hurjempia.


Aikan kantrilevy True Stories Mostly oli suuria suosikkejani. Elämäni pahimpia mokia oli, etten mennyt katsomaan Aikkaa ja Banditsia, jotka vierailivat levyjulkkarikiertueellaan nykyisessä kotikaupungissani Hämeenlinnassa. 


Aikan trubakeikoista olin kuullut lähinnä hurjia tarinoita hänen viimeisiltä risaisilta keikkailuvuosiltaan. Niihin aikoihin hän käveli kerran vastaani Keravan asemasillalla reinot jalassa ja pitkä takki auki, katse jossakin kaukaisuudessa. Silloin Aikka jo asui kellariloukossaan Skippie’s-baarin naapurissa. Nuorisoidolin päivät olivat kaukana, mutta tuskin hän niiden perään haikaili. Kunhan vain yritti selviytyä pennittömänä seuraavaan päivään.


Tähän kirjaan Aikkaa ei voinut enää haastatella. Onneksi häntä oli aikoinaan jututettu jonkin verran lehtiin sekä radio- ja tv-ohjelmiin. Aino Roivaisen kautta löysin Aki Rädyn, joka oli vuonna 2009 alkanut tehdä ystävänsä Aikan kanssa kirjaa tämän elämästä. Aki luovutti silloiset tallenteet ystävällisesti käyttöömme, ja niistä löysin Alpon oman äänen, jota olen hyödyntänyt tässä kirjassa mahdollisimman paljon. Iso kiitos Akille!


Aikka oli kuitenkin harvasanainen mies, eikä hänen omista muisteloistaan olisi tullut kovin paksua kirjaa. Niinpä tässä kirjassa pääsevät ääneen myös Alpon perhe, ystävät, soittokaverit, roudarit ja keikkamyyjät. Managerit, levytuottajat, fanit ynnä muut täydentävät. Kirjaa varten haastateltiin yli 50 ihmistä. Olemme syvässä kiitollisuudenvelassa heille kaikille. 


Oli jo aika kerätä nämä tarinat talteen. Kaksi haastateltua ehti kuolla ennen kirjan ilmestymistä: Honey Aaltonen ja Maukka Siirala. Kepeät mullat heille.


Haastatteluja tehdessäni törmäsin toisinaan siihen, että eri ihmiset muistavat asiat usein eri tavalla ja vuosiluvut ovat helposti hakusessa. Jollei totuuden selvittäminen onnistunut muista lähteistä, otin vaihtoehdot mukaan kirjaan.


Halusin pysyä taustalla ja antaa silminnäkijöiden kertoa tarinansa. Omassa osuudessani toimin elokuvaleikkaajan tavoin, joka järjestää ja rytmittää materiaalia dramaturgian ehdoilla. Vain muutamassa luvussa turvauduin selkeyden vuoksi kertojaan.


Jonkin verran olen editoinut repliikkejä: lisännyt tarpeellisia yksityiskohtia, poistanut turhia sanoja ja toistoa ja yleiskielistänyt tekstiä. Pidin kuitenkin mielessäni Aikan mielipiteen eräästä aiemmasta kirjasta, jossa hänetkin mainittiin:

"Eihän se ees ollut keravaa!"  


Arska Laaksolta sain käyttööni hänen upean Bad Sign -kansionsa, ja hän kaivoi esiin monia muitakin lehtijuttuja, vanhoja keikkatallenteita ynnä muuta hyödyllistä lähdeaineistoa. Olli Pekkolan eri lehdissä julkaistut keikkapäiväkirjat ovat verrattomia. Gona Lehtinen teki hyvän haastattelun. Myös Epe Helenius, Ben Pennanen, Mika Myyryläinen, Nassi Nousiainen, Hirkka HirvonenMela Salmela, Arto Nyberg, Jame Leskinen, Tarja Merivirta, Sini Jalomäki, Minttu Hakala, Pasi Rytkönen, Matti Christensen, Keravan Taide- ja museokeskus Sinkka sekä Työväen Arkisto luovuttivat käyttöömme arvokasta materiaalia. Suurkiitos heille kaikille!


Tämä kirja on Jarin ja minun yhteinen kunnianosoitus musiikilliselle suurmiehelle ja muutenkin hienolle miehelle Alpo Antti Olavi Hakalalle (1957-2021), joka tunnettiin myös nimillä Aikka ja Teddy Guitar. Alpo soitti ja lauloi Keravan ainakin Suomen kartalle. 


Alpon musiikki ja legendat elävät. Mutta kuka hän loppujen lopuksi oli – Alpo, Aikka vai Teddy? Sitä yritämme tässtä kirjassa selvittää.


Kirja ilmestyy 30.3. – myös Jari Nissisen lukemana äänikirjana. Kirjan voi ennakkoon tilata kustantajalta. Sen voi myös viimeistään 30.3. alkaen ostaa kaikista hyvinvarustetuista kirjakaupoista sekä Keravan Levyikkunasta, Goofin' Recordsista, Levykauppa X:stä ja Jungle Recordsista.

torstai 2. helmikuuta 2023

HALLIN HURJAN TAUSTAA


kansi: Ossi Hiekkala

 Hallin Janne ja Santeri-renki


Vuonna 1991 ilmestyi artikkelikokoelma Kun halla nälän tuskan toi. Miten suomalaiset kokivat 1860-luvun nälkävuodet. Siinä oli Antti Häkkisen artikkeli "Varkauksia alkoi ilmetä syksyisin". Suuret rosvot: Hallin Janne, Aleksanteri ja Kaappo Sutki.


Veijarihahmo Sutkista innostuin heti, ja 27 vuotta myöhemmin hän saneli minulle muistelmansa. Ne ilmestyivät 2019 nimellä Maantien kutsu.


Toinen nälkävuosien kuuluisa suurrosvo oli Hallin Janne. Aleksanteri taas oli Santeri-renki, Maria-piian isätön poika joka kulki kestikievarin komean ja kaunisäänisen Janne-pojan varjona ja apurina. Maantien kutsun ilmestyttyä kiinnostuin Jannesta ja Santerista. Päätin kirjoittaa heidän tarinansa pois kuleksimasta, kun ei sitä ollut vielä kunnolla perattu.


Postimiehen murhanneesta ja ryöstäneestä Jannesta on kyllä kirjoitettu arkkiviisuja ja romaani ja näytelmiä, on tehty elokuva ja oopperakin. Santeri niissä hädin tuskin mainitaan. Hänet kuvataan usein riivaajahahmoksi, joka yllyttää viatonta Jannea rikoksen poluille. Eihän nyt talollisen poika voi olla paha.


Jannen tarina kaikkine vaiheineen, naisjuttuineen ja Siperioineen ja Amerikkaan lähtöineen on todella värikäs, mutta ihmisenä Jannesta oli vaikea saada otetta. Usein hänestä on rakennettu väärin ymmärrettyä sankaria, mutta ei hänessä oikein ollut ainesta siihen. 


Aloitin kirjan Jannen eli Juhani Juhaninpoika Mattilan näkökulmasta, mutta päädyin umpikujaan jo matkalla Siperiaan. Vasta kun keksin vaihtaa kertojaksi Santerin ja näkökulman sinä-muotoon, tarina lähti kulkemaan ja loppupuoli piti kirjoittaa kesken toisen romaanin tekemisen.


Keskiössä on silti koko ajan Janne, jota Santeri puhuttelee. Todellinen Santeri kun tuntui elävän Jannen kautta, ilman mainittavaa omaa tahtoa. Jannen teoista hänellä kyllä riittää sanottavaa, mutta senkin hän enimmäkseen kätkee rivien väliin. 


Loppujen lopuksi näistä kahdesta mielenkiintoisempi hahmo on Santeri. Miksi hän halusi pysyä Jannen varjossa ja hakeutui sinne aina uudelleen, kun tilaisuus tuli? 



Hallinpenkin kestikievari -kyltti ja Jannen postiryöstössä käyttämä moukari löytyvät Kuoreveden kotiseutumuseosta.


Lähtökohta oli tietysti se, että Janne oli kestikievarin vanhin poika ja Santeri isätön renki, jonka äitikin oli kuollut. Santeri oli tottunut tottelemaan. Hän ei ollut mikään kapinallinen. Silti hän ryhtyi rikoksiin, koska halusi olla mieliksi Jannelle. Varmasti myös taloudellinen hyöty houkutteli. Siitäkin Janne kuori kermat, ja Santeri tyytyi osaansa.


En tiedä, löysinkö lopullista vastausta Santerista tai Jannestakaan, mutta monesti yksi hyvä kysymys riittää. Sen ansiosta tarina nousi siivilleen ja pysyi siellä loppuun saakka.


Lukujen alussa käytin soveltuvin osin Hallin Jannen laulua, jota usein väitetään Jannen itsensä sepittämäksi. Pitkän version siitä julkaisi keuruulainen Herman Saxberg, jota myös Pilli-Hermanniksi kutsuttiin. Hänen jälkeensä arkkiveisua on muokannut ja lisäsäkeistöjä sorvannut moni muu. Myös minä.


Elokuvassa laulun laulaa Olavi Virta ja komeasti laulaakin. Mutta ehkä oikeamman, kohtalokkaan sävyn tavoitti Tapio Rautavaara omassa levytyksessään. Äänikirjaa varten laulun on luvannut tulkita Pekka Tiilikainen. Odotan innolla, että pääsen kuulemaan Pekan version. Minä luen äänikirjan tekstin.


Hallin Hurjan julkistustilaisuus pidetään tietysti Kuoreveden Hallilla ravintola Hallin Jannessa, torstaina 16. helmikuuta kello 18. Tervetuloa!


Kirja on jo tullut painosta ja sen voi tilata täältä.


Kirjassa käyttämäni lähteet löytyvät nettisivultani.