Kolme suositusta

Olen 24.10. menossa Valkeakosken kirjastoon vierailemaan, ja sieltä kysyttiin, olisiko minulla Top 10 -suosituslistaa rikosromaaneista. Lähetin sinne viisi vuotta sitten Ruumiin kulttuuriin laatimani listan ja lisäsin siihen kolme tuoreehkoa löytöäni, jotka eivät aikoinaan ehtineet tai mahtuneet mukaan: 

11. James Ellroy: LA - langennut kaupunki (L.A. Confidential)

Ellroyn eeppisen Los Angeles -kvartetin paras kirja, Hemingwayn ja Hammettin alulle paneman sähkösanomatyylin huipennus. Alle 500 sivussa kerrotaan vahva ja polveileva tarina kolmesta erilaisesta poliisista suurkaupungin historian pyörteissä. Hienoja henkilöhahmoja, hienoa ajankuvaa 1940- ja 1950-luvulta. 

12. Philip Kerr: Liekit Berliinissä (March Violets)

Bernie Gunther -sarjan mainio avaus, joka syntyi, kun Kerr mietti, millaisen kirjan Raymond Chandler olisi kirjoittanut, jos olisi aikoinaan päätynyt Los Angelesin sijasta Berliiniin. Kerr kirjoitti alun perin Berlin Noir -trilogian ja jatkoi sitten pitkän tauon jälkeen sarjaa entistä vahvemmin eväin. 

13. Don Winslow: Raakalaiset (Savages)

Kovaksikeitetyn rikosromaanin tuorein huippunimi, yksityisetsivänäkin toiminut Winslow sulkee ympyrän. Tässä kirjassa hän kuvaa huumekauppaa sisältäpäin ja paljastaa, että siellä pätevät samat viidakon lait kuin muussakin liike-elämässä. Muita Winslowin mestariteoksia: California Fire & Life, The Power of the Dog, The Winter of Frankie Machine. 

Kiljusten paluu

Tapani Bagge herätti satavuotiaat henkiin

• HÄMEEN SANOMAT
• KANTA-HÄME
• |
• JULKAISTU: 01:05
• (PÄIVITETTY: 07:06)
• 0

• 
• 

Tapani Bagge kokee Kiljusen herrasväestä itselleen läheisimmäksi Isä Kiljusen. Hämeenlinnassa herrasväki voisi seikkailla esimerkiksi Apparan maisemissa. Olympia-allas ei olisi enää entisensä. Kuva: Markku Tanni

EdellinenSeuraava

 

Maailma tarvitsee Kiljusen herrasväkeä. Näin voi päätellä, sillä tamperelainen Satukustannus on julkaissut ensimmäisen niteen aivan tuoreita Kiljusen herrasväen seikkailuja.

Tarinaan ei liity Jalmari Finnen kadonneita ja sittemmin löydettyjä käsikirjoituksia. Satukustannuksen pyynnöstä kynään tarttui hämeenlinnalainen kirjailija Tapani Bagge.

– Olen aina tykännyt Kiljusista, ja kun kuulin, että Mika Launis tulee kuvittajaksi, suostuin heti.

Tapani Bagge ei ole ensi kertaa valmiita hahmoja kyydissä. Hän on luonut muun muassa Muumi-tarinoita ja kirjoittanut Jerry Cottoneita. Silti toisen luomien henkilöiden käsitteleminen ei ole aivan yhtä vapaata kuin itse keksittyjen.

– Ei pidä yrittää matkia liian suoraan. Sopiva keskitie on oman tyylin ja esikuvan tyylin väliltä. Kirjoittaessa hahmot muuttuvat omiksi.

Ennen kirjoittamisen alkua Bagge valmistautui lukemalla urakalla Finnen tarinoita.

Uudet Kiljuset elävät 60-lukua

Kiljusen uusi herrasväki ei ole aivan samaa sakkia kuin Finnen luomat edeltäjänsä, vaan lähes identtinen perhe myöhempää sukua.

Uusien Kiljusten lapset kulkevat samoilla lempinimillä – Mökö, Luru ja Plättä – kuin edeltäjänsäkin, mutta sukunimi Kiljander on aikojen saatossa pelkistynyt kovaa ääntä kuvaavaksi Kiljuseksi.

Bagge ja Launis myös hyppäyttivät railakkaan perheen lähemmäs nykyaikaa.

– Mika on 50-luvun lapsia ja minä 60-luvun. Sijoitimme tarinat suurin piirtein sinne.

Baggen mielestä Jalmari Finnen vajaat sata vuotta sitten kirjoittamat alkuperäiset kahdeksan Kiljus-nidettä ovat kestäneet aikaa hyvin. Hahmoille on kuitenkin haluttu antaa lisää seikkailtavaa.

Sillä seikkailuksihan tämän sakin arki aina muuttuu.

Kahdeksan niteen herrasväki

Kiljusen herrasväki -kirjat ovat Jalmari Finnen luomuksia. Finne kirjoitti yhteensä kahdeksan Kiljus-teosta vuosina 1914–1925. Kirjoissa seikkailevat Mikael, Lennart ja Olga Kiljander eli Mökö, Luru ja Plättä Kiljunen ja heidän äitinsä ja isänsä sekä Pulla-koira. Jalmari Finne eli vuosina 1874–1938. Lastenkirjasarjan lisäksi hän kirjoitti muita romaaneja ja näytelmiä ja suomensi teoksia.

Realismi ei kahlitse

Uuden tarinakokoelman alussa Kiljuset muuttavat maalta kaupunkiin. "Kaupunki" on tietysti Helsinki, sillä sinne perhe Finnenkin teoksissa matkasi halutessaan aistia urbaaneja tuulia maalaisilman sijaan.

Sinne mennään vanhan talon rauniot savuten ja hirvi autonkatolla.

– Kun Kiljuset lähtivät uutta kotia katsomaan, yllätyin itsekin, kun heidän eteensä ilmestyi hirvi, Bagge nauraa.

Hän pitää Kiljusten parhaana antina myönteistä asennetta kaikkeen.

– Vaikka kuinka menee pieleen, ajatellaan, että hyvinhän tässä lopulta kävi. Kiljuset ovat myös aika anarkistisia eivätkä hienostelustaan huolimatta välitä arvoasetelmista.

Kiljuset ovat myös sarjakuvahahmojen tapaan vapaita realismin kahleista.

– He ovat tavallaan farssihahmoja. Heihin voi iskeä salama tai he voivat räjäyttää itsensä ja jatkaa seuraavassa tarinassa puhtaalta pöydältä.

Nykyajan maailmassa Kiljuset olisivat samaa kuin lähes sata vuotta sittenkin. Rahakkaita nousukkaita.

– Jos kalusteet sattuvat tuhoutumaan muutossa, niin isä Kiljunen kaivaa lompakkoaan ja ostaa uudet.

Baggen ja Launiksen seuraava Kiljus-kirja on jo kuvitusvaiheessa ja kolmas suunnitteilla. (HäSa)

Kiljusen perintöä lastenkirjallisuuteen pohditaan Kiljusten paluu -seminaarissa Tampereella pääkirjastossa Metsossa huomenna perjantaina 21.9. Puhumassa ovat kirjailijat Tuula Kallioniemi ja Tapani Bagge, näyttelijä Eila Roine ja kuvittaja Mika Launis.

MARIKA RIIKONEN

Ota yhteyttä

Share on facebookShare on google_plusone

Share on moreShare on emailShare on print

Keikka Kirjan ajassa Hämeenlinnan Verkatehtaalla

Lauantaina 1.9. klo 17.00
HIMMLER JA RASPUTIN – JÄNNITYSTÄ HISTORIASTA

Kirjailijat J-P Koskinen ja Tapani Bagge haastattelevat toisiaan uutuusteoksistaan Ystäväni Rasputin ja Musta pyörre. Historiaveikkaus, jossa voi voittaa kirjailijoiden teoksia. Maksuton, Suomalaisen kirjakaupan lava 

Kirjoitan – siis olen

Kirjoitin ensimmäisen oman tarinani seitsemänvuotiaana, heti kun olin oppinut koulussa lukemaan ja kirjoittamaan. Isä vei minut Keravan kirjastoon ja lainasin sieltä muutaman kirjan. Innostuin. Heti kun ne oli luettu, piti alkaa väsätä omaa tarinaa. Siitä se lähti. 

Alkuun kirjoitin aina käsin, lyijykynällä ruutuvihkoon. Sitten sain vanhemmiltani 10-vuotislahjaksi vaaleansinisen Imperial 200 -matkakirjoituskoneen. Sillä kirjoitin puhtaaksi ensimmäisen kirjani Gubbe ja kumppanit, joka ilmestyi 1975 Keski-Uusimaan nuortenpalstalla jatkojännärinä.

Koulussa kävin konekirjoituskurssin. Nopeuteni oli vain keskitasoa ja virheitä tuli, koska valmista tekstiä oli tylsä kirjoittaa. Opin kuitenkin kymmensormijärjestelmän.

Lukioiässä lähestyin ensimmäistä kertaa oikeaa kirjankustantajaa. Palaute oli kannustava, mutta toivottiin myös siistimpää käsikirjoitusta. Olin jaksanut kirjoittaa puhtaaksi vain muutaman ensimmäisen luvun.

Ensimmäisen Cottonini kirjoitin vielä ensin käsin ja sitten koneella puhtaaksi. Kun sen jälkeen heittäydyin ammattikirjoittajaksi, tajusin että täytyy opetella tekemään kerralla melko valmista jälkeä. Muuten ei pysy leivässä.

Imperial ei kovin pitkään kestänyt ammattikäytössä. Ostin käytetyn sähkökoneen, jolla oli kevyempi kirjoittaa. Niitä sain vuosien mittaan ostaa aika monta, vaikka väliin korjautinkin konetta. Kerran jouduin hätävarana turvautumaan appivanhempien Erikaan, joka ei ollut sähköinen. Itäsaksalainen kone vaati käyttäjältään raakaa voimaa. Varsinkin vasen pikkurilli oli lujilla a-kirjaimen kanssa.

Välillä kokeilin muistaakseni Casion laitetta, jossa oli muutaman rivin näyttö ja sisäänrakennettu lämpömatriisikirjoitin. Sen jälki oli niin himmeää, ettei siitä ollut ammattikäyttöön.

Lopulta kyllästyin vanhoihin romuihin ja ostin uuden sähkökäyttöisen Brother-kirjoituskoneen. Siinä pystyi jopa tekemään korjauksia valkoisella korjausnauhalla, jos käytti hiilinauhaa. Yleensä kyllä käytin nailonnauhaa, jota pystyi kierrättämään kelalta toiselle edestakaisin.

Kahdeksankymmenluvun lopulla kokeilin myös lankomieheltä saamaani käytettyä pc:tä lerppuineen ja hitaasti raksuttavine matriisikirjoittimeen, mutta se tuntui melkein kömpelömmältä kuin kirjoituskone. Kun sitten syksyllä 1991 tein Banana Pressille kirjan, joka edellytti Apple-koneen hankkimista, taivas aukeni. Macin klassinen kottaraispönttö oli pieni ja kätevä peli. Korpulla teksti säilyi ja sen voi toimittaa kustantajalle ilman turhanaikaista printtausta. Mustesuihkutulostin oli tavattoman kätevä.

Nyt minulla on käytössä neljäs pöytä-Mac ja toinen kannettava. Tallennusmuotona korpun korvasi väliin zip, sitten poltettava cd ja nyt ulkoinen kovalevy. Tekstit sujahtelevat sähköpostin liitteinä.

Ikävä kyllä läheskään kaikki vanhat tietokoneella tekemäni tekstit eivät enää ole luettavissa. Ei ole korppuasemaa, zip-asemasta puhumattakaan. Vanha tekstinkäsittelyohjelma ei toimi uudessa käyttöjärjestelmässä eikä uusi ohjelma pysty lukemaan vanhoja tekstejä.

Kaikki tietokoneaikaa edeltävät tekstini ovat yhä luettavissa paperilta. Lyijykynäjälki on saattanut haalistua, mutta vielä siitä saa selvän.

Muistiinpanoja teen yhä kierrevihkoon, nyt kuulakärkikynällä. Sen jälki ei juuri himmene. Toisinaan reissussa on tullut kirjoitettua käsin lyhyitä novellejakin. Se tuntuu aina hienolta. Melkein kuin olisi palannut lapsuuteen. 

   

  

Musta pyörre -arvio

Aamulehti 4.8.2012:

Mukava Mujunen jahtaa
jatkosodan sabotöörejä

Tapani Bagge: Musta pyörre. 349 sivua. CrimeTime 2012.

Valpon ylietsivä Väinö Mujunen joutuu taas pahaan paikkaan, useaankin. Musta pyörre on jo kolmas osa toisen maailmansodan aikaan sijoittuvasta dekkarisarjasta.

Tapani Bagge käyttää uusimmassaan aiempaa vähemmän humoristisia elementtejä. Tarina nivoutuu vahvasti sodan pyörteisiin, juoni kieppuu juutalaispakolaisten ja desanttien ympärillä.

Musta pyörre on jäntevä historiallinen jännitysromaani ja yksikätinen Mujunen mukavan sympaattinen antisankari.

JUHA SIHTO

Kiljusten paluu lähestyy

Kiljusen uuden herrasväen julkkareihin ja Kiljusten paluu -seminaariin ei ole enää kahtakaan kuukautta. Kannattaa merkitä päivä kalenteriin ja ilmaantua silloin Tampereelle. Viime viikolla sain jo käsiini kirjan lämpimäiskappaleen, ja upealta näyttää.

Musta pyörre Tarinoiden Helsingissä

Myös kolmas Mujus-dekkarini Musta pyörre on päässyt Tarinoiden Helsinki -sivulle, ja aiheestakin.