tiistai 3. helmikuuta 2026

CRIMETIME – 15 VUOTTA PELKKIÄ RIKOKSIA


CrimeTimen varsinaisesta aloituksesta on 15 vuotta. Edellisenä vuonna osuuskuntaidea oli koeponnistettu Nykäsen Harrin ja Sipilän Jaran yhteisdekkarilla Paha paha tyttö. 2011 ilmestyi jo puolisen tusinaa romaania ja pari tosirikoskirjaa sekä CrimeTimen ja Elisan yhteisjulkaisu Tykki, jonka minä ideoin ja toimitin. Tykille tilattiin myös Pauli Hanhiniemeltä tunnuskappale ja video. Tykin jatkoksi tehtiin Taksi ja Keikka.

Meitä perustajajäseniä oli 12, minun lisäkseni Seppo Jokinen, Marko Kilpi, Tuomas Lius, Juha Numminen, Eppu Nuotio, Harri Nykänen, Outi Pakkanen, Markku Ropponen, Matti Rönkä, Jarkko Sipilä ja Antti Tuomainen.

Kesällä 2010 Harri Nykänen soitti ja kysyi kiinnostustani asiaan. Tarkoitus oli saada kirjailijoille parempi liksa ja tehdä porukalla kaikkea kivaa. Elisa Kirjan kautta saataisiin silloin aivan uusi markkina eli ääni- ja sähkökirjat ja ilmaista markkinointia. Ei tarvinnut pitkään harkita.

Syksyn mittaan hommaa alustettiin parilla palaverilla, joista yksi pidettiin Korjaamolla. Mukana oli muistaakseni viitisentoista kirjailijaa. Nykäsen Harri ja Jouni Tervo yrittivät saada reilun kaupan dekkarikustantamoon mukaan mahdollisimman laajan rintaman Suomen kärkipään dekkaristeja. Osuuskuntaideaa kävi esittelemässä Kikke Heikkinen, joka veti silloin jo kymmenen vuotta toiminutta taiteilijaosuuskunta Lilithiä. Talousguru Pauli Vahtera maalaili taivaanrantaa osuuskunnan kautta saatavista tuloista ja veroeduista.

Kaikki paikalle kutsutut dekkaristit eivät lähteneet mukaan osuuskuntaan. Jotkut halusivat pysyä uskollisina vanhoille kustantamoilleen ja joku epäili Harrin ja Jounin pyrkivän rikastumaan muiden kirjailijoiden kustannuksella. Osa alkuperäisistä mukaan lähteneistä teki CrimeTimelle romaanin tai pari, osa julkaisi yhä romaaninsa muiden kustantajien kautta mutta tuli mukaan novelliantologioihin. Myöhemmin osuuskuntaan on liittynyt uusia kirjailijoita, yleensä kutsuttuina. Heistä jotkut ovat julkaisseet CrimeTimen kautta pari kirjaa ja jatkaneet sitten toisiin kustantamoihin. CrimeTime perustuu vapaaehtoisuuteen, joten kaikki vaihtoehdot ovat olleet mahdollisia.

Nykyinen yhteistyökumppanimme, WSOY:n omistama Docendo on myös käyttänyt Harrilta ja Jounilta ostamaansa CrimeTime-tuotemerkkiä omissa tosirikoskirjoissaan ja dekkareissaan, jotka eivät ole ilmestyneet osuuskunnan kautta.

Olenko rikastunut CrimeTimen ansiosta? En. Minun myyntiluvuillani CrimeTime on tiennyt vähän parempia rojaltituloja kuin tavallisen kustantamon kautta, mutta ilman ennakkoja. Markkinointi on Elisa Kirjan kaaduttua ollut pienempää kuin perinteisillä kustantajilla, mutta niissäkin se keskittyy myyvimpiin nimiin.

Jokisen Seppo sen sijaan ponnisti CrimeTimen kautta huipputuloihin ja jatkoi Jouni Tervon kanssa tämän omaan kustantamoon ja Storytel- ja Pirkka-diileihin.


Yhteisöllisyyttä CrimeTimessa on riittänyt. Dekkaritapahtumia on järjestetty sekä omin päin että Elisa Kirjan ja muiden kustantamojen kanssa, samoin omia illanviettoja. Dekkariseuran 30-vuotisjuhlien kunniaksi ehdotimme vuonna 2014 Esikois-Johtolankapalkintoa, joka jatkuu yhä, ja lahjoitimme siihen ja varsinaiseen Johtolanka-palkintoon sille vuodelle myös rahapalkinnon.

Omien CrimeTime-kirjojeni ulkoasusta olen saanut pitkälti päättää itse. Kannet olen pyytänyt enimmäkseen Jussi Kaakiselta, ja hänen kanssaan olen myös ideoinut kansia. Ossi Hiekkala on tehnyt pari. Kustannustoimittajanani on ollut alusta lähtien Asko Alanen. Nykäsen Harri jakoi auliisti ideoitaan ja laajoja yhteyksiään ja Sipilän Jara tietämystään rikosasioissa.

Harri innostui helposti uusista ideoista ja ajoi niitä tarmokkaasti. Alkuaikoina Harri suunnitteli pokkarikampanjamme kylkiäiseksi rikosaiheisen lautapelin. Novellikirjaideasta neuvoteltiin monen tahon kanssa. Tampereen kaupungin ja sikäläisen Torni-hotellin kanssa se toteutui (Rikospaikka Tampere), ja Elisa Kirjan kanssa tehtiin e-kirjana vielä Rikospaikka Pasila ja Viimeinen ateria. JP Koskisen kanssa ideoimaansa pokkariautomaattia Harri esitteli VR:lle, Matkahuollolle ja automaattien valmistajalle, mutta hanke kaatui, koska automaattifirma halusi keskittyä ruokiin ja juomiin.

Olemme myös tehneet hyvää. Kirjoja on lahjoitettu kouluille ja Veikko Hurstin kautta kodittomille. Lastensairaalaakin tuettiin.

Harri Simolan, Juha Virkin ja muun Docendon väen kanssa yhteistoiminta on sujunut loistavasti, eikä Docendon ostanut WSOY:kään ole yrittänyt millään lailla ajaa meitä alas.

CrimeTimen jäsenkunta on siis elänyt, ja jotkut meistä ovat ikävä kyllä kuolleetkin. Mutta CrimeTime on yhä hengissä, vaikka moni kolumnisti epäili tuoreeltaan osuuskunnan jäävän lyhytikäiseksi kokeiluksi.


Tällä hetkellä CrimeTime-osuuskunnassa on seitsemän aktiivijäsentä, jotka julkaisevat tänäkin vuonna rikosromaanin osuuskunnan kautta: minun lisäkseni Marja Aarnipuro, Taina Haahti, Kari Häkämies, JP Koskinen, Tuomas Lius ja Ari Wahlsten. 



Olemme myös elvyttäneet Elisa Kirjan kuoleman nuupahduttamat yhteisnovellikokoelmamme. Viime vuonna vuonna julkaistu ystävänpäiväantologia Kill Your Darlings – 10 tapaa murhata ystävä sai upean vastaanoton. Tänä vuonna juhlistamme CrimeTimen 15 vuotta kestänyttä rikollista taivalta julkaisemalla samalla kovalla kirjoittajakaartilla CrimeTime-antologian Murha isälle. Se ilmestyy luonnollisesti isänpäivän edellä. Minä toimitan tämänkin kirjan, ja Jussi Jääskeläinen on tehnyt molempiin upean kannen.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti