tiistai 10. syyskuuta 2013

HARMAA SUSI – sarjakuva-albumi ja sen synty

Tapani Bagge - Aapo Kukko
HARMAA SUSI
Väinö Mujunen 1

Heinäkuun lopussa 1943 päämajan valvontaosaston luutnantti Mujunen lähtee salaiseen sukellusveneoperaatioon Viron rannikolle. Jo satamassa puhkeaa kahakka kannella. Aluksen päällikkönä on kapteeniluutnantti Ulf Larsson, legendaarinen Harmaa susi, ja matka on vaaroja täynnä…

Tapani Bagge (s. 1962) on yli 80 kirjan mies, joka on palkittu niin lastenkirjoistaan kuin rikosromaaneistaankin. Suositussa historiallisessa värisarjassaan (Valkoinen hehku, Sininen aave, Musta pyörre ja Punainen varjo) Bagge on kuvannut Valpon ylietsivä Väinö Mujusen vaiheita 1930- ja 1940-luvun Suomessa. Bagge on myös tehnyt käsikirjoituksia moniin sarjakuviin.

Aapo Kukko (s.1991) on realistisen piirrostyylin ja sarjakuvakerronnan mestari, jolta jo lukiovuosina syntyi kolmeosainen sarjakuvaeepos U-255 – Sukellus pohjoisessa. Se kertoo saksalaisen sukellusveneen ja sen miehistön koettelemuksista toisen maailmansodan aikana Jäämerellä. Lisäksi häneltä on ilmestynyt Mikko Mustasaaren kanssa käsikirjoitettu lännenalbumi Aave Stream Cityssä (2012).

Nyt Kukko on luonut Baggen tarinan pohjalta upean, tunnelmallisen ja jännittävän sarjakuvaseikkailun, joka tempaa lukijan vedenalaiselle matkalle kansakunnan kohtalon hetkiin.

Harmaa susi on CrimeTimen ja Elisan ensimmäinen e-sarjakuva-albumi. Sen voi ladata nautittavakseen täältä. Lisää on tulossa!

Tässä näytteeksi seikkailun ensimmäinen sivu:






Harmaa susi -sarjakuvan synty
– kirjailijan näkökulma

Joskus alle kouluikäisenä minulla oli harmaa muovinen sukellusvene, joka oli suosikkilelujani. Se esitti amerikkalaista atomisukellusvene Nautilusta. Kunhan opin lukemaan, Jules Vernen kirjoissa tuli vastaan kapteeni Nemon samanniminen alus.

Kolmetoistavuotiaana löysin kirjaston uutuushyllystä Lothar-Günther Buchheimin tosipohjaisen romaanijärkäleen Sukellusvene ja pari vuotta sen jälkeen Kalervo Kijasen historiikin Sukellushälytys. Luokkaretkellä Suomenlinnaan tutustuin Vesikkoon. Pieni alus teki valtavan vaikutuksen.

Myöhemmin olen haalinut käsiini ja lukenut tai katsonut kaikki mahdolliset sukellusveneaiheiset kirjat ja elokuvat. Buchheimin kirjan pohjalta tehty tv-sarja Sukellusvene U-96 on kestänyt aikaa hyvin. Myös Aapo Kukon sarjakuvatrilogia U-255:n sotataipaleesta tuli hankittua ja hyväksi havaittua.


Harmaan suden tarinan yhtenä lähtökohtana oli tk-mies, toimittaja Allan Törnuddin kuvaus Vesihiiden kesäisestä sotaretkestä vuonna 1941. Juttu löytyi jo Sukellushälytys-kirjasta ja jäi mieleen. Jack Londonin Merisusi tietysti vaikutti myös taustalla. Ensimmäisen synopsiksen aiheesta kirjoitin kuusi, seitsemän vuotta sitten, jolloin tein piirtäjä Jari Rasin kanssa kaksi Kieltolain korkeajännitystä. Suunnitelmissa oli Sukellusvenekorkkarikin, mutta se jäi toteutumatta.

Kun sitten CrimeTimella alettiin viime syksynä suunnitella Keikka-e-novellisarjaa Elisalle, päätin lähettää romaanisankarini Mujusen tk-miehenä sukellusvenekeikalle. Tämän vuoden keväällä kirjoitin novellia ja mainitsin siitä Facebookissa. Aapo Kukko ilmoitti, että hän mielellään sovittaisi tarinani sarjakuvaksi. 

Lähetin novellin Aapolle heti kun sain sen valmiiksi. Hän piirsi kesän mittaan albumin, joka nyt ilmestyy. Ympyrä on sulkeutunut: sarjakuvasynopsiksestani tuli novellin kautta sarjakuva. Olen ylpeä tästä yhteistyöstä ja sen tuloksesta.

Albumin kannessa on teksti: Väinö Mujunen 1. Sen voi ottaa lupauksena tai uhkauksena, miten vain. 

Tämä ei jää tähän.

                                                                                                              TAPANI BAGGE

Harmaa susi -sarjakuvan synty
– piirtäjän näkökulma

Suhteeni sarjakuviin on alkanut varhain. Vanhat Korkeajännitys-lehdet sekä Tex Willer tarjosivat nuorelle pojalle paljon virikkeitä omiin haparoiviin sarjakuvatarinoihin. 10–11 –vuotiaana tapahtui sitten lopullinen valaistuminen, kun Hugo Prattin Corto Maltese –teokset päätyivät hyppysiin. Niiden hienouksia ei vielä ymmärtänyt läheskään koko skaalassaan, mutta yhteen asiaan kiinnitti jo silloin huomiota: kuvat olivat esteettisiä, joskus rujojakin mutta aina täynnä tunnelmaa. Syntyi halu tehdä sarjakuvaa samanlaisella intensiviteetillä. Nuoruudessa luetut jännittävät sarjakuvatarinat yhdistyivät kirjaklassikoihin, kuten Papilloniin, Sotamies Svejkiin sekä Jack Londonin tuotantoon. 

Ensimmäinen oma sarjakuvateokseni julkaistiin 2008. U-255 Sukellus pohjoisessa I –tarinasta piti tulla alun perin 30-sivuinen lehti, mutta projekti venyi yli 300-sivuiseksi trilogiaksi. 2012 valmistui Mikko Mustasaaren kanssa tehty lännenalbumi Aave Stream Cityssä. Miljöön vaihdos oli mukavaa vaihtelua, koska vedenalaiset tunnelmat pitivät otteensa useamman vuoden ajan.

Olen tutustunut Tapani Baggen tuotantoon aluksi sarjakuvien kautta. Hänen ja Jari Rasin toteuttamat Kieltolain Korkeajännitykset tuli luettua suuren mielenkiinnon vallassa. Iän myötä Baggen kirjallinen tuotanto on tullut myös enemmän tutuksi. Piirtäjän näkökulmasta on ilo lukea hyvin soljuvaa, vaivattomasti etenevää tekstiä. Se tuo mieleen kuvia ja tilanteita, jolloin kuvitustyön aloittaminen ei tuota vaikeuksia. Kaikki lähtee hyvästä pohjatekstistä ja sellainen on Baggen Harmaa susi.

Albumin kannessa esiintyvä numero 1 viittaa yhteistyön jatkuvuuteen. Odotan innolla hetkeä, jolloin pääsen jälleen palaamaan Väinö Mujusen seikkailujen pariin.

Työn hedelmä on nyt valmis ja olo on huojentunut. Erityisen iloinen olen siitä, että sain tehdä tämän projektin Tapanin kanssa. Sain tehdä työtä ammattilaisen kanssa ja samalla palata sukellusveneiden pariin.

Kiitokset Tapanille sekä CrimeTimen ja Elisan väelle! Me palaamme pian taas asiaan, Väiski! 

                                                                     AAPO KUKKO



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti