maanantai 7. syyskuuta 2015

VAARAN VIEHÄTYS MENOSSA PAINOON



Lokakuun alussa ilmestyy Vaaran viehätys Tarke-kustantamolta. Yllä Timo Ronkaisen upea kansi ja alla katkelma alkusanoistani sekä lopullinen sisällysluettelo:


Tämä kirja on jonkinlainen välitilinpäätös 32 vuotta kestäneestä ammattikirjoittajan ja -kirjailijan urasta, lähinnä sen rikollisesta puolesta. 

Näitä muistelmapätkiä, omien kirjojeni taustojen ja työvaiheiden kuvailua sekä kirja-, kirjailija- ja käsikirjoittajaesittelyjä ja -arvioita olen tehnyt erilaisiin julkaisuihin, kustantajien nettisivulle, omaan blogiini ja lehtien ynnä muiden blogeihin. Sekä pyynnöstä että pyytämättä, omasta mielenkiinnosta ja innostuksesta. Dekkariseuran äänenkannattajaa Ruumiin kulttuuria ja Länkkäriseuran Ruudinsavua olen avustanut kerran tai muutaman vuodessa. Hämeen Sanomiin olen kirjoittanut ajoittain kulttuurikolumneja.

Usein olen esitellyt kirjailijoita, joiden teoksia olen suomentanut tai halunnut suomentaa. E. Richard Johnsonin kohdalla toive toteutui. Kun juttu oli ilmestynyt Ruumiin kulttuurissa, Book Studion Kari Lindgren soitti ja kysyi, tehdäänkö jokin Johnsonin kirja suomeksi. Tarjosin Juudasta, ja Kari käski ruveta kääntämään. Hän hankkisi oikeudet.

Niin yksinkertaista se joskus oli.



Sisältö

ALKUSANAT

ELÄMÄÄ JA KIRJOJA
Näin sen muistaisin: Alkuja
Kirjailijaelämää
Kirjoitan – siis olen
Helsinkiin, Helsinkiin!
Viikatemies kateissa
Kadonneesta faijasta Tuhlaajafaijaan eli kuinka kirjoitin itseni ulos nuortenjännäreistä
Kasvot betonissa -kirjan jälkisanat
Ammattimies-kirjan jälkisanat
Heikomman puolella
Näin tehtiin Kieltolain Korkeajännitys
Näin tehtiin Chicagon ruutituulet
Kuinka Valkoinen hehku syntyi
Vaaran viehätys
Murhia ja maanpetoksia 1-6 
Jäähyväiset Mujuselle
Harmaa susi -sarjakuvan synty
Hukkareissu. Pimeitä tarinoita
Haaveiden Havanna
Pieni talvisota – viisi vuotta myöhässä

JERRY COTTON
Näkymätön mies palkittiin
Jerry elämässäni. Kirjoittajan tunnustuksia
Jerry Cottonin haudalla
Cottonin portinvartijat

FINNWEST
Lännenkirjailija Seppo Tuisku – suuri tuntematon
FinnWestin isä Juhani Salomaa
FinnWestin kirjoittajat ja toimittajat
Pentti Pesä – ammattimies
Lännenkirjailija Skiftesvik
Kuinka saatoin FinnWestin hautaan

OPIN SAUNA
Cottonin kirjoitusohjeet
Veri roiskui ja luunsirut sinkoilivat Oriveden dekkaripajassa
Baggen 11 käskyä dekkarin kirjoittajalle

LISTAT
Kolmetoista minun mieleeni
Soundi-listat

MUU SUOMI
Se jokin. Noir-ainekset Mika Waltarin pienoisromaaneissa
Sinisestä varjosta Palmuihin: Mika Waltarin rikosfilmit
Työn sankari Outsider
Poliisit jotka osasivat kirjoittaa
Mustaa elokuvaa suomalaisittain: käsikirjoittaja Juha Nevalainen
Paukku-Arska – älyllinen elokuvantekijä
Kari Lindgren – legendaarinen kustantaja ja ystävä
Kaksi varjoa 

AMERIKKA
Karkeasyisiä tarinoita: Pulpografia
Kuudestilaukeavat: jämäkkä tietopaketti houkuttaa lukemaan
Musta naamio ja murha kadulla. Black Maskin tarina
Mestarin jälkeiset: Hammettin valitut kirjeet ja hukatut tarinat
Hammett kirjallisena yksityisetsivänä
Spade & Archer
Varjomiehen paluu
Viimeinen Hammett-kokoelma ja kolme Maltan haukkaa
Cornell Woolrich ja tuhoon tuomittu ihminen
Jonathan Latimerin William Crane – aina sumussa mutta hoitaa hommansa
Frank Gruber: Pyhäkoululehdistä rikoksen poluille 
David Goodisin mustavalkoinen elämä
Fredric Brown: Murha mielessä
Robert Bloch: Pikkupojan sydän – lasipurkissa
Dan J. Marlowen unohdettu elämä
Joe Gores – alan mies
Kirjailija kiven sisältä: E. Richard Johnson
Henkensä kaupalla. Lawrence Blockin tie työn sankarista dekkarin suurmestariksi
Mestari jätti tylsät kohdat pois: Elmore Leonard
Pakoauton kuski äänessä: Donald Westlake

EUROOPPA
Dostojevskin Rikos ja rangaistus
Pulpografia Britannica: sieniviidakko ja Sexton Blake
Edgar Wallacen rikollinen mielikuvitus
Maigret-kirjojen kääntöpuolta: Simenonin Mies ja junat
José Giovanni – monen menneisyyden mies
Philip Kerr istutti kovaksikeitetyn yksityisetsivän Natsi-Saksaan


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti