Kansi: Kari Sihvonen
Kaikkiaan ehdin kirjoittaa 32 FinnWestiä, jokaisessa 75-80 liuskaa. Yhteensä siis noin 2500 sivua lännentekstiä. Kun nyt selailen vanhoja FinnWestejäni, tarinat tuntuvat yhtä aikaa tutuilta ja vierailta. Heti en välttämättä muista, minkä jutun olen kirjoittanut ja minkä vain toimittanut. Vähitellen se palaa mieleen.
Yhteen FinnWestiin kului parisen viikkoa. Kaksi päivää suunnittelua, seitsemän tai kahdeksan kirjoittamista, kaksi korjailua. Samalla ideoin uusia juttuja ja tein niihin taustatöitä. Yksityiskohtien täytyi pitää kutinsa, jotta kokonaisuus olisi uskottava.
Samoihin aikoihin kirjoitin myös Jerry Cottonia, jonka olin aloittanut jo 1983. Ensihapuilun jälkeen opin suunnittelemaan jutut melko huolellisesti. Oli pakko oppia tekemään nopeasti julkaisukelpoista tekstiä. Sekä minä että vastaava toimittaja Seppo Tuisku kyllä hioimme tyyliä sen minkä ehdimme. Joskus latojan tulkinnat käsin tehdyistä korjauksistamme toivat tekstiin uusia ulottuvuuksia.
Näin jälkikäteen ne olivat joka tapauksessa hauskoja aikoja. Ja kun kymmenen vuoden ajan kirjoitti kymmenen liuskaa päivässä tai korjaili muiden juttuja, siinä väkisin oppi jotain. Varsinkin kun Tuiskulta tuli suorasanaista palautetta. Olin mestarin opissa, tein sitä mistä pidin ja sain vielä jonkinlaisia palkkioitakin. Lomat olivat vähissä, mutta mitäpä nuori mies vapaa-ajalla tekisi?
Yritin keksiä itselleni jatkuvasti uusia haasteita, jottei kirjoittaminen menisi liikaa rutiinin puolelle. Kuvasin intiaanipoikaa, joka koki elämänsä ensimmäisen lumisateen. Kirjoitin erään kohtauksen gilaliskon näkökulmasta. Juhon Antti-muulia käytin useamminkin näkökulmahenkilönä. Kaikenlaista tuli kokeiltua, ehkä vielä vapaammin kuin Cottoneissa.
Joskus kun minulta ei millään syntynyt FinnWest-ideaa, Tuisku käski katsoa mallia Shakespearelta. Aina kannattaa varastaa parhailta, hän neuvoi. Ja oikeassa oli. Macbethin kuninkaasta tuli helposti karjakuningas tarinaan Paha maa, julma maa.
Tappajatimantissa toin länteen Pinkertonin etsivän, joka oli lukuisien konnien tapaan kohtalokkaan timantin jäljillä. Dashiell Hammettin Maltan haukka sekä hänen Continental Op -tarinansa saattoivat toimia tämän FinnWestin innoittajana. Muistan nauttineeni erityisesti timantin taustatarinan kehittelystä.
Pääkallo ja sääriluut sai lähtökohtansa oikeista Lafitten merirosvoveljeksistä, jotka toimivat Louisianan seudulla 1800-luvun alussa, ja Ronald Atkinin kirjasta Meksikon vallankumous. Tässä vaiheessa (1990-1991), kun kirjoitin sarjaa lähes yksin, tarinani saivat jatkokertomusten muotoa ja samat henkilöt etenivät jutusta toiseen, kuten karjakuningatar King. Hänestä tuli seuraavan numeron nimihenkilö.
Tuiskun jäätyä eläkkeelle mielenkiintoni pulp-kirjoittamiseen heikkeni huomattavasti. Tein Jerryn tai FinnWestin vain, jollen millään saanut juttua muilta. Aloin entistä aktiivisemmin etsiä uusia kynähommia. Kun FinnWest sitten vuoden 1992 lopussa lopetettiin ja Jerry Cottonin toimittaminen lykättiin SinäMinän toimittajalle, olin valmis vaihtamaan markkinoita.
Tuiskun akatemiasta sai kuitenkin pohjan, jolta on ollut hyvä ponnistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti