Nokoset – uhka vai mahdollisuus?

Mummolassa Juvalla mentiin aina ruoan jälkeen ettonelle, niin aikuiset kuin lapsetkin. Teini-iässä kapinoin toisinaan sitä vastaan ja lähdin kävelylle, mutta aika usein minäkin menin pitkäkseni lukemaan jotakin kirjaa, ja hetken päästä silmäluomet alkoivat painaa.

Kotona Keravalla isä tuli ruokatunnilla syömään meidän kanssamme ja meni sen jälkeen sohvalle nokkaunille. Joskus pienenä sain kävellä silloin hänen selällään, mikä kai vastasi hierontaa.

Koulukirjoja lukiessa nukahtelin vähän väliä, jos olin pitkälläni. Pärjäsin silti kokeissa ihan kohtalaisesti, koska vähänkin kiinnostavat asiat jäivät mieleeni kertalukemalla ja koska osasin kirjoittaa. Muuta kirjallisuutta lukiessa nukahtaminen ei uhannut läheskään niin helposti.

Oppitunneilla nukuin paljon. Takapulpetin suojassa se oli helppoa, eturivissä haasteellisempaa. Erään kaverin esimerkistä opin, että kuorsaamista kannatti välttää. Jotkut opettajat vaikeuttivat nukkumista huudahtelemalla, heittelemällä liituja tai taulusientä, jotkut jopa pitämällä mielenkiintoisia tunteja.

Ajokortin onnistuin hankkimaan, mutta ajaessa kävin usein vaarallisen lähellä nukahtamista. Lopulta katsoin parhaaksi tyytyä passiiviseen autoiluun. 

Armeijassa opin nukahtamaan milloin vain ja missä vain. Nukuin seisaallani rivissä räntäsateessa, metsätiellä hytkyvän kuorma-auton lavalla, liikkuvan ja pysähtelevän junan tavaravaunussa, vartiossa kivääri olalla ja jopa sissiteltan kipinävahdissa. Kaikki tämä oli hyvää harjoitusta sekalaista työuraani varten. Sen varrella pääsin torkkumaan kaatopaikan ja lampputehtaan vartiokopissa sekä antikvariaattien ja levykaupan tiskin takana. Ehdottelin divarien takahuoneeseen sohvaa, mutta sille ei koskaan ollut tilaa.   

Postinjaossa ei juuri tullut tilaisuutta nokosille, mutta kun kierroksen jälkeen pääsin kotiin ja sain syötyä, sohva kutsui.

ZZZZZZ…

Anteeksi, kävin välillä unosilla. Jatketaan:

Kun aloittelin ammattikirjoittajan uraani, asuin vielä kotona ja äiti oli perhepäivähoitaja. Puolenpäivän aikaan hoitolapset valtasivat työhuoneeni ja rupesivat päiväunille. Minä lähdin joko kaupungille kävelemään – tai olohuoneen sohvalle pitkälleni lukemaan. Senhän tietää, mitä siitä seurasi. Nokoset.

Kun sitten sain ensimmäisen oman kämppäni, otin tavoikseni kuunnella aamulla ensitöikseni vaaka-asennossa jonkin tunnelmaan sopivan levypuolen. Yleensä nukahdin toisen kappaleen aikana. Kun neula rapsahti levyn lopussa ilmaan, heräsin virkeänä kirjoittamaan ja olin jo virittäytynyt päivän tekstiin.

Myöhemmin olen usein ottanut varttitunnin nokoset, kun oikein on ramaissut. Se virkistää kummasti. Viime aikoina olen taas alkanut ottaa kirjan mukaan sänkyyn. Se voi olla kuinka mielenkiintoinen tahansa, mutta kun ikkuna on auki ja peiton alla lämmin, uni alkaa painaa päälle niin että hyvä kun saan luvun taisteltua loppuun.

Yleensä en päivällä näe unia. Öisiä uniakaan harvoin muistan enää aamulla. Mutta joskus alitajunta ratkaisee jonkin tarinaongelman niin, että herätessäni tiedän heti, miten se pitää tehdä. Joskus näitä tai ihan uusiakin oivalluksia tulee siinä vaiheessa, kun olen vasta vaipumassa uneen. Yleensä luotan siihen, että jos idea on hyvä, se pysyy kyllä mielessä, mutta aina en malta. Silloin pitää kiskoa itsensä ylös sängystä, raahautua työhuoneeseen ja tehdä kuulakärkikynällä muistiinpano kierrevihkoon. Siitä se sitten aamulla löytyy, kun tulen töihin.

Aina nämä oivallukset eivät ole niin maailmaa mullistavia kuin miltä muistiinpanohetkellä tuntuu. Mutta joskus torkkuvakin kana löytää jyvän.

Nuoruudensankarini Pekka Lipponen nimitti joskus näkäräisiä eli ryyppyjä nokosiksi. Niiden virkistävä vaikutus on kuitenkin vain hetkellinen, kun taas oikeat nokkaunet friskaavat pitkäksi aikaa ja saattavat hyvässä lykyssä jopa lykätä sitä lopullista syvää unta. 

Suosittelen.

Uusi haastattelu

Mesta.netin haastattelu, jossa kerron mm. työstäni ja tulevista kirjoistani. Mainitsen myös aloittelevan dekkaristin pahimpia sudenkuoppia.

Bagge kuvaa dekkareissaan kriittisesti Hämeenlinnan ja Suomen historiaa

Aleksi Ahtola

Kansan Uutiset Viikkolehti 20.4.2012

(julkaistu tässä kirjoittajan luvalla)

Tapaan kirjailija Tapani Baggen perinteisessä Laurellin kahvilassa, joka on tunnettu hyvistä leivonnaisistaan. Bagge tosin ottaa pelkän kahvin. Ikkunasta avautuu näkymä Hämeenlinnan historialliselle torille. Bagge on dekkareissaan ”Valkoinen hehku” (2009) ja ”Sininen aave” (2011) kuvannut kaupungin lähihistoriaa kriittisessä sävyssä. 1930-luvulla Hämeenlinnaa leimasi äärioikeistolaisuus.

—Torin ylälaidassa olevat taksit olivat isänmaallisia takseja, torin alalaidan taksit taas ”ei-isänmaallisia”. Maakuntalehti Hämeen Sanomat oli muodollisesti puolueeton, mutta sen päätoimittaja oli IKL:n piiripäällikkö. Mitä olen lukenut vanhoja Hämeen Sanomien vuosikertoja, niin sävy on äärioikeistolainen.

Juuri ilmestynyt trilogian kolmas osa ”Musta pyörre” kuvaa mm. Heinrich Himmlerin vierailua Suomessa ja Hämeessä vuonna 1942. Baggen kirjojen sankari, ylietsivä Mujunen toimii hänen henkivartijanaan.

—Himmler kävi lomailemassa armeijan ylilääkärin, kenraalimajuri Eino Suolahden huvilalla Petäyksessä. Hän myös tarjosi ratkaisua Suomen ”juutalaisongelmaan”. Valpon johto toimi omapäisesti ja pakolaisia luovutettiin natsi-Saksaan. 

Musta taivas menestyy

Keravalla 1962 syntynyt kirjailija on kuvannut tähän päivään sijoittavissa dekkareissaan varsinkin Hämeenlinnan alamaailmaa.  Bagge kuvaa kaupunkia tummista sävyistä huolimatta myös lämmöllä.

—Olen asunut viimeiset 20 vuotta Hämeenlinnassa. Kyllähän se on kotikaupunki, sanoo kirjailija torille katsoen ja kahvia siemaillen.

Tapani Bagge on hyvin tuottelias kirjailija.  Hän on julkaissut jo yli 70 kirjaa, joista 14 on rikosromaaneita. Lisäksi hän on suomentanut 45 kirjaa englannista ja toimittanut useita antologioita. Viime aikoina hänen kirjansa ovat olleet myötätuulessa Saksassa. 

—Saksassa Die Zeit -lehdessä kirjani ”Musta taivas” on kriitikkojen uutuusdekkareita arvioivalla listalla sijalla seitsemän. Aiemmin kirjojani on käännetty mm. kiinaksi ja tsekiksi.      

Ensimmäisen kirjansa ”Gubbe ja kumppanit” Bagge kirjoitti 12-vuotiaana opettajansa Matti Kortelaisen kannustuksesta. 

—Minä olin se Gubbe ja kaverini kumppaneita. Kortelainen järjesti niin, että se julkaistiin jatko-kertomuksena Keski-Uusimaa-lehdessä. Huomasin, että tämähän on kivaa.

Jee jee, Jerry Cotton

Lukiessa Tapani Baggen taitavasti kirjoitettuja historiallisia dekkareita ei uskoisi, että Baggella ei ole takanaan yliopisto-opintoja. Baggen kirjoittajakoulu on ollut hyvin käytännöllinen. Hän alkoi 20-vuotiaana 1983 kirjoittaa Jerry Cottoneita:

—Oppi-isänäni toimi Seppo Tuisku. Hän opetti, että suunnittele juoni valmiiksi ennen aloitusta. Ja taustatyö täytyy tehdä huolellisesti. Kun yksityiskohdat pitävät paikkansa, kokonaisuuden voi valehdella. Mielestäni kirjoittamista oppii ennen kaikkea kirjoittamalla.    

Bagge elätti itsensä 1980-luvun kirjoittamalla Cottoneita. Hän käyttää ajasta nimitystä ”10-vuotinen kirjailijan oppisopimuskoulutus”. Kirjoitustahti oli kova, 10 sivua päivässä, muuten eivät Jerry Cottonit olisi lyöneet leiville.

— Alkuun tuurailin siinä sivussa antikvariaateissa ja levykaupassa ja välillä kokeilin vartijan hommia ja Atk-instituuttia, mutta sitten totesin, että teen sitä mitä parhaiten osaan, eli kirjoitan tarinoita. 

Nuortenkirjat viedään hyllyistä

Rikoksen maailman lisäksi Tapani Bagge on suosittu lasten- ja nuortenkirjailija. Hän on kirjoittanut kolmisenkymmentä lastenkirjaa ja parikymmentä nuortenkirjaa. Suositussa ”Tuhlaajafaijassa”(2003) hän kuvaa nuoren kamppailua alkoholiongelmaisen isän kanssa. 

—Koulukirjastoista on kuulemma varastettu Tuhlaajafaijaa niin paljon, etteivät opettajat enää pysty luettamaan sitä. Pitäisi varmaan ottaa uusintapainos.

Ja lisää lastenkirjaa pukkaa: tänä vuonna on jo ilmestynyt seikkailuromaani ”Urho ja aaveiden meri”, alkukesästä ilmestyy yhteistyössä kirjailijan tyttären Marikki Baggen kanssa kirjoitettu ”Kostaapeli Mutanen ja loma-arvoitus”, elokuussa tulee ”Tahvo ja Bella lumipyryssä” ja syksyllä vielä ”Kiljusen uusi herrasväki”, jonka on kuvittanut Mika Launis. 

Vapaa-aikanaan Tapani Bagge rentoutuu lukemalla, katselemalla televisiota ja ulkoilemalla. Kirjoittaessaan hän kuuntelee musiikkia.

—Kuuntelen aika paljon bluesia ja rockia. Kirjoittaessani historiallisia dekkareitani olen kuunnellut vanhoja iskelmiä ja Dallapé-orkesteria, jotta pääsen paremmin sisään oikeaan aikakauteen.

Kiljuset palaavat!

Syksyllä ilmestyy Satukustannukselta minun ja kuvittaja Mika Launiksen ensimmäinen uusi Kiljus-kirja. Jalmari Finnen luomia hahmoja on tuotu lähemmäksi nykyaikaa, 1950-60-luvulle.

Dancing With Myself

Nigel Bird invited me as a guest on his blog. Thanks, Nigel!

Uusia kirjoja kaupoissa!

Tänään posti toi Mustan pyörteen tekijänkappaleet, ja Urho ja Aaveiden meri tuli jo viime viikolla. Molempia pitäisi siis olla jo saatavana. Tammen sivulle ei näköjään vieläkään ole saatu Urhon kansikuvaa, vaikka jo kerran huomautin siitä.

Haastattelu Stradaan

Axa Sorjanen haastatteli minua Stradaan kirjailijan urani alkuajoista ja nykyvaiheesta. Perjantaina 13.4. kello 21.30 TV1:ssä aiheena Jerry Cotton, haastateltavina myös Jouko Raivio ja Moog Konttinen. Leikkaamaton haastatteluni löytyy täältä.