perjantai 8. helmikuuta 2013

Autosankarin synty

Vuonna 2012 julkaisin kuusi kirjaa. Se oli kaksi vähemmän kuin edellisenä ja osapuilleen saman verran kuin tänä vuonna tulen julkaisemaan. Loppuvuodesta 2012 julkaistujen kirjojeni määrä sivuutti 80 kappaleen rajapyykin.

Usein kysytään, mikä on tuotteliaisuuteni salaisuus. En minä tiedä. Innostun helposti uusista ideoista, ja minulla on tapana viedä aloittamani projektit päätökseen. Ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Joskus siihen menee vuosi, joskus kaksikymmentä.

Takaiskujakin tulee. Tälle vuodelle minulla oli jo valmiina käsikirjoitus uuteen kuvakirjaan konstaapeli Mutasesta, mutta Sanoma Pro päätti lopettaa koko Jylhäkoski-sarjan. Se käsis jäi varastoon. Samaan aikaan minulla ja Mutas-kuvittaja Jusa Hämäläisellä oli kehitteillä uusi kuvakirjasarjaidea, josta Tammessa tykättiin. Rohkea pikku auto ilmestyy syksyllä.


Rohkean pikku auton Mertsi syntyi, kun minulle tultiin loppuvuodesta 2011 Kirjasato-illan päätteeksi Hämeenlinnan kirjastossa sanomaan, että pienille pojille pitäisi tehdä kirjoja, joissa on auto pääosasssa. Jäin miettimään asiaa. Mieleeni juolahtivat persoonalliset kääpiöautot, joita olin lapsuudessani nähnyt kotipihani vieressä Keravan aseman parkkipaikalla. Seuraavana aamuna tutkin netissä kääpiöautojen valokuvia, valitsin niistä esikuvat päähenkilöille ja kirjoitin saman tien synopsiksen. Mertsin isä on poliisiauto ja äiti ambulanssi. Mertsin elämä on muuten mukavaa, mutta hän ei osaa sanoa ärrää, ja pihan kovis Jokke kiusaa häntä siitä. Kun Mertsi kohtaa Iisan, he ystävystyvät ja Mertsi saa rohkeutta kohdata Joken puskuripallossa. Loppu on onnellinen, kuten lastenkirjassa pitääkin, mutta yritin välttää hollywood-siirappia.

Synopsis lähti Jusalle samana päivänä, ja seuraavana viikonloppuna Jusa piirsi ensimmäisen kuvan, jossa oli jo päähenkilö ja miljöö ja tunnelma. Kaikki kohdallaan. Kun hän oli tehnyt toisen kuvan, lähestyimme Tammea. Siellä innostuttiin. Kirjoitin käsiksen, ja kustannustoimittaja Katariina Heilalan avulla hain tarinaan oikean sävyn. Tammessa keksittiin kirjalle hyvä nimi, ja parhaillaan Jusa tekee kuvia. Agentiltani Elina Ahlbäckilta kuulin, että Rohkea pikku auto on ehkä mukana agentuurin Bolognan lastenkirjamessujen myyntiluettelossa maaliskuussa. Toivotaan parasta!

Nyt vain odottelen Jusan kuvia. Minulle kuvakirjan tekemisen huippuhetki koittaa silloin, kun näen mitä taiteilija on saanut tarinastani aikaan. Henkilöt ja maailma heräävät eloon.

Lukijoilla se hetki on edessä syksyllä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti