lauantai 17. maaliskuuta 2018

KIRJAILIJA SÄÄTÄÄ, SATTUMA JA KUSTANTAJAT PÄÄTTÄVÄT



Löysin sattumalta säästyneen viisivuotissuunnitelmani kesältä 2011. Olin merkinnyt siihen loppuvuoden 2011 ja kolmen seuraavan vuoden ajalle viikon tarkkuudella, mitä milloinkin kirjoittaisin. Vuodelle 2015 olin lätkäissyt muutaman kirjan ilman sen tarkempaa ajoitusta.

Niin minä yleensäkin suunnittelen työni. Suunnitelma tietysti elää koko ajan eikä vanhoja suunnitelmia juuri ole säilynyt, paitsi joitain ikivanhoja, käsin kirjoitettuja. 

Päätin nyt tarkistaa, miten hyvin tämä suunnitelma oli pitänyt kutinsa. Sen mukaan minun piti kirjoittaa viisivuotiskaudella 24 kirjaa, muutama näytelmä ja yksi tv-sarja. 

Näytelmiä tuli yksi lisää, tv-sarjasta kehittyi kirja. Suunnitelluista kirjoista ilmestyi 2012-2016 vain yhdeksän kappaletta. Osa jäljelle jääneistä ideoista odottaa yhä toteuttamista, osa on hylätty hohtonsa menettäneenä tai sarjojen loputtua. Yksi kuvakirjateksti muuttui nukketeatterinäytelmäksi.

Lastenkirjasarjojen loppumisesta päättää usein kustantaja. Yleensä tehdään kolme kirjaa ja katsotaan sitten, kannattaako jatkaa. Minulla on paljon kolmeosaisia sarjoja, mutta onneksi myös pitempiä. Viidennestä kirjasta vasta todella näkee, lähteekö sarja vetämään vai ei. Uutta kustantajaa on kuitenkin vaikea saada kiinnostumaan yhden hylkäämästä sarjasta, kirjakauppojen sisäänostajaa ehkä vielä vaikeampi.

Vuosina 2012-2016 julkaisin silti 27 tai 28 kirjaa. Yhtä tilattua e-kirjaa en koskaan nähnyt, vaikka siitä palkkion sainkin. 

Joka tapauksessa tuotantosuunnitelma ylittyi. Tuli uusia ideoita, joko omia tai muiden ehdottamia, jokunen tilaustyökin. Novelleista ja artikkeleista kertyi kokoelmia.

Ammattikirjailijan täytyy osata sopeutua muutoksiin. Jos yksi ovi sulkeutuu, on etsittävä uusia tai opeteltava tiirikoimaan. Tilaisuuksiin pitää tarttua, joskus hullulta tuntuviinkin. Kaikki ei voi aina onnistua, mutta ei se mitään. Jatketaan kohti uusia pettymyksiä.

Juuri siinä on tämän työn suola. Tilanne elää koko ajan. Uusia ideoita syntyy jatkuvasti ja vanhat muuttavat muotoaan. Tärkeät kirjat toteutuvat silti ennemmin tai myöhemmin.

Ihan itse saa loppujen lopuksi päättää, mitä kirjoittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti