SYKSYN KIRJAT JA LEHDET

Ihmiset ovat kyselleet, onko minulta tänä syksynä ilmestymässä mitään. Kyllä on, ainakin kolme kirjaa ja pari lehtijuttua. 

Turun kirjamessuilla lokakuun alussa olen Kirjailijaliiton kuulustelussa koko 32-vuotisesta sodastani apatiaa vastaan. Samoilla messuilla minulta julkistetaan kaksi kirjaa: artikkelikokoelma Vaaran viehätys (Kustannus Oy Tarke) ja kolmen vanhan FinnWest-tarinani kokoelma Tappajatimantti (Turbator). Vaaran viehätyksen jutut ovat aiemmin ilmestyneet hieman eri muodoissa Ruumiin kulttuurissa, Ruudinsavussa, Pulpissa, RikosPaloissa tai muissa alan julkaisuissa, blogeissa tai kirjojeni jälkisanoina. Alustava sisällysluettelo löytyy aiemmasta bloggauksestani. Jonkin verran se on elänyt, kun on löytynyt uusia vanhoja juttuja ja karsittu päällekkäisyyksiä.

Tappajatimantissa ovat mukana seuraavat FinnWestini: Tappajatimantti (12/1988), Paha maa, julma maa (4/1989) ja Pääkallo ja sääriluut (7/1991). Tein 1986-1992 kaikkiaan 32 FinnWestiä, joten seula on ollut hyvin tiheä.

Lisukkeena ovat lyhyet muistelmani noilta oppivuosilta otsikolla "Vain muutaman dollarin tähden". Palkkioissa ei silloinkaan ollut kehumista.

Marraskuussa ilmestyy uusi pimeiden tarinoiden kokoelmani Maan korvessa (Turbator). Se jatkaa Hukkareissun (2013) avaamalla enimmäkseen absurdien ja korkeintaan mustan huumorin valaisemien mininovellien ladulla, mutta mukana on myös muutama vähemmän tunnettu historian merkkihenkilö, kuten ”pyöreäkasvoisen anarkismin” tanskalais-suomalainen isä Stepan Larsovitsh Borschoff (1863-1905), ja pari pitempää novellia, joissa ihminen on ihmiselle ihmissusi. Tai jotain.

Kesän mittaan tein Ruumiin kulttuuriin sopimaani juttua suomalaisista poliisi-kirjailijoista ennen Matti Yrjänä Joensuuta. Juttu paisui niin, että se ilmestyy kahdessa osassa, joista ensimmäistä jouduin vielä hieman tiivistämään. Siinä käsitellään Viipurin maalaiskunnasta kotoisin ollutta Väinö Pelkosta (1894-1974) ja viipurilaislähtöistä Hugo Nousiaista (1913-1957). Pelkonen kirjoitti toista kymmentä romaania huumorista dekkariin, kymmeniä jollei satoja lehtinovelleja, parikymmentä näytelmää, runokokoelman ja paljon muuta. Hän käytti myös salanimeä Dan Morris. Nousiainen taas oli realistisen poliisiromaanin isä Suomessa ja kansainvälisestikin edellä aikaansa. Heidän tarinansa löytyy siis Ruumiin kulttuurin numerosta 3/2015, joka ilmestyy lokakuussa. Jutun toinen osa, jossa käsitellään 60-luvulla kirjallisen uransa aloittaneita Eino Lakkista ja Reino Orasmalaa, tulee nelosnumerossa vuodenvaihteen tienoilla.

Kannet ovat Ami Hauhion käsialaa, paitsi Ihmismetsästäjä A. Bengtssonin, Murhattiinko hänet? tuntemattoman ja Yöpäivystäjät Aarne Nopsasen.

Rannalla ja Hämeenlinnan Janne

Tämänvuotiset lastenkirjani ovat ilmestyneet. Kaisa-sarjan yhdeksäs kirja Rannalla tuli jo kesäkuun alussa, ja Hämeenlinnan Jannen lämpimäiskappaleen sain postissa perjantaina.

Rannalla-kirjan idea syntyi pari vuotta sitten eli niihin aikoihin, kun edellinen Kaisa-kirja eli Kotona valmistui. Seuraavaankin Kaisaan on jo lähtökohta valmiina. Se ilmestynee taas parin vuoden päästä. Ensin kirjoitan sen, ja sitten Hannamari Ruohonen kuvittaa. Niin lastenkirjat yleensä syntyvät, ainakin ne joita minä kirjoitan.

Hämeenlinnan Jannen syntymä oli paljon monimutkaisempi. Ensin kustannuspäällikkö Saara Tiuraniemi vihjaisi minulle, että hänellä voisi olla minulle Hämeenlinnaan liittyvä kirjaidea. Siitä on varmaan jo kolme vuotta. Pari vuotta sitten keväällä sain kustannustoimittaja Mirkka Hynniseltä sähköpostin, jossa hän kysyi, kiinnostaisiko minua kirjoittaa kuvatietokirja Jean Sibeliuksen lapsuudesta ja nuoruudesta. Salla Savolainen kuvittaisi.

Mietin varmasti ainakin sekunnin. Salla on aiemmin kuvittanut Kirjakuja-sarjan Aapiseen ja Lukukirjaan tekemiäni tarinoita sekä Tahvon ja Bellan seikkailuja. Olen aina nauttinut hänen kuvistaan, ja Tahvo ja Bella -kirjoissa olen toisinaan saanut olla mukana miettimässä kuvien paikkoja ja kokoa ja mitä Sallan tarjoamista vaihtoehdoista käytettäisiin. Joskus olen puolestani muokannut  jotakin tekstikohtaa niin, että se toimii paremmin yhdessä kuvien kanssa.

Hämeenlinnan Jannessa työtä riitti monin verroin tavalliseen kuvakirjaan verrattuna. Ensin tutustuin Sibeliuksen elämäntarinaan ja varsinkin sen kahteen ensimmäiseen vuosikymmeneen, jotka hän vietti Hämeenlinnassa, sekä Hämeenlinnan historiaan. Tutustuin myös Sibeliuksen musiikkiin, josta aiemmin tunsin lähinnä Finlandian. Bluesmies ei saanut klassista herätystä, mutta huomasin että sitäkin voi kuunnella nukahtamatta. 

Pidimme palavereja, joihin osallistui Sallan, Mirkan ja minun lisäksi myös kirjan taittaja Markko Taina. Puhuimme siitä, mitä ainakin pitäisi ottaa mukaan kirjaan ja miten se toteuttaisiin. Verrokkina oli Tammen aiempi kaupunkikirja Hurraa Helsinki!, jonka Salla oli kuvittanut ja Karo Hämäläinen kirjoittanut. Päätimme, että nyt ei tarvitsisi kehittää erillistä tarinaa, vaan tarina olisi Jannen kasvu muusikoksi ja säveltäjäksi. Toinen päähenkilö olisi Hämeenlinnan kaupunki.

Sommittelin Jannen tarinan 20 aukeamalle ja keräsin aivan liian pitkiä tietolaatikoita. Tuskailin tarinan näkökulman kanssa. Se tuntui jäävän väkisinkin ulkokohtaiseksi. En päässyt Jannen pään sisään.

Kaksi vuotta sitten toukokuussa tutustuimme porukalla Sibeliuksen eli Jannen paikkoihin Hämeenlinnassa. Kävimme myös Sibelius Celebrationsin toimistossa kuuntelemassa Erkki Korhosen luennon, joka yhdisti Sibeliuksen ja Hämeenlinnan kaikkeen mahdolliseen maan päällä ja taivaissa.

Kun olimme Aulangolla syömässä, Salla ehdotti, että Jannen tarinan voisi kertoa minä-muodossa. Se avasi portin sisälläni. Tajusin, että jos Janne olisi kertojana, minun ei tarvitsisi pitäytyä tarinassa pelkkiin faktoihin, vaan kertoja voisi olla juuri niin epäluotettava kuin Janne oikeastikin oli. Ei hän varmaan tietoisesti valehdellut, hän vain eli hieman toisessa maailmassa kuin muut. Kirjailijalle tämä on tuttua. Sallan ehdotuksen ansiosta tarina ja Janne alkoivat elää päässäni. Pääsin sisälle Jannen maailmaan.

Yhdenkään kirjan tiimoilta en ole ollut mukana näin monessa palaverissa. Tekstiä ja kuvia, aukeamien järjestystä ja taittoa hiottiin loputtomiin. Mietittiin fontteja ja värisävyjä, haettiin vielä jotakin yksityiskohtaa kuvaan. Ideoitiin yhdessä puhekuplia, jotka minä sitten mietin valmiiksi. Kehiteltiin kaupungin karttaa. Tein vielä viime hetken korjauksen tekstiin ja tietolaatikkoon, kun Aulangon Joutsenlammella tapahtui.

Kyllä kannatti. Olen ylpeä lopputuloksesta, ja ensimmäiset lukijapalautteetkin ovat olleet hyvin positiivisia.

Jannen tarina on nyt kaupoissa ja odottaa lukijoitaan. Hämeenlinnan lastenfestivaali Hippaloisssa pidetään perjantaina 31.8. kello 11 julkistamistilaisuus,  jossa Salla Savolainen ja minä kerromme lisää kirjan synnystä ja mistä vain yleisö keksii kysyä. Paikalla on myös Toukka-lastenkirjabussi, josta kirjaa voi ostaa tekijöiden signeeraamana.

Tervetuloa!

TULOSSA: VAARAN VIEHÄTYS

Kokoilen parhaillani kirjaa Vaaran viehätys. Siihen olen valikoinut erinäisiä artikkeleita ja muisteluksia, joita olen vuosien varrella kirjoittanut eri lehtiin, kuten Ruumiin kultturiin ja Ruudinsavuun, sekä blogeihin. Kirjan pitäisi ilmestyä Turun kirjamessuilla uudelta Tarke-kustantamolta.

Tässä alustava sisällysluettelo:

Tapani Bagge

VAARAN VIEHÄTYS

Kirjoja, elokuvia, elämää

Tarke 2015

Alkusanat

ELÄMÄÄ JA TUOTANTOA

Näin sen muistaisin: Alkuja (Kirjailija-lehti 4/2013)

Kirjailijaelämää (HäSa 5.10.1996)

Kirjoitan – siis olen (blogi 10.8.2012)

Helsinkiin, Helsinkiin! (blogi 4.10.2012)

Kadonneesta faijasta Tuhlaajafaijaan eli kuinka kirjoitin itseni ulos nuortenjännäreistä (Onnimanni 3/2007)

Murhan sävel -kirjan Alkutahdit (2006)

Kasvot betonissa -kirjan jälkisanat (2007)

Ammattimies-kirjan jälkisanat (2008)

Heikomman puolella (Miten rikoskirjani ovat syntyneet, 2012)

Kuinka Valkoinen hehku syntyi (Rk 3/2009)

Vaaran viehätys (Sininen aave; Rihmasto-blogi 2011)

Murhia ja maanpetoksia 1-6 (Musta pyörre; Reska-blogi syksy 2011) 

Jäähyväiset Mujuselle (Punainen varjo; blogi 2013)

Harmaa susi -sarjakuvan synty – kirjailijan näkökulma (blogi 2013)

Hukkareissu-kirjan esittely (blogi 2013)

Haaveiden Havanna (näytelmän käsiohjelmasta 2014)

Pieni talvisota - viisi vuotta myöhässä (blogi 2015)

SUOMI

Se jokin. Noir-ainekset Mika Waltarin pienoisromaaneissa (Rk 3/2008)

Sinisestä varjosta Palmuihin: Mika Waltarin rikosfilmit (Rk 1/2011)

Työn sankari Outsider (Rk 2/2004)

Pätevä perusteos Outsiderista (Pulp 2012)

Mustaa elokuvaa suomalaisittain: käsikirjoittaja Juha Nevalainen (Rk 2012)

Paukku-Arska – älyllinen elokuvantekijä (Tarkas; HäSa 30.11.1996)

Kari Lindgren – legendaarinen kustantaja ja ystävä (HS/Rk/Pulp 2011)

AMERIKKA

Karkeasyisiä tarinoita: Pulpografia (Rk 1/2001))

Musta naamio ja murha kadulla. Black Maskin tarina (RikosPalat 1987-88)

Mestarin jälkeiset: Hammettin valitut kirjeet ja hukatut tarinat (Rk 1/2006)

Hammett kirjallisena yksityisetsivänä (Rk 2/2009)

Spade & Archer (Rk 2/2009)

Varjomiehen paluu (Rk 2013)

Viimeinen Hammett-kokoelma ja kolme Maltan haukkaa (Rk 2014)

Jonathan Latimerin William Crane – aina sumussa mutta hoitaa hommansa (Rk 4/1988)

David Goodisin mustavalkoinen elämä (pitkä versio; Rk:ssa lyhennettynä 3/2014)

Dan J. Marlowen unohdettu elämä (Rk 3/2013)

Kirjailija kiven sisältä: E. Richard Johnson (Rk 1/2002)

Työn sankarista dekkarin suurmestariksi: Lawrence Block (Rk/Murha ei tunne rajoja)

Mestari jätti tylsät kohdat pois: Elmore Leonard (Rk 3/2014)

Pakoauton kuski äänessä: Donald Westlake (Rk 1/2015)

EUROOPPA

Dostojevskin Rikos ja rangaistus (HS)

Britti-Pulpografia (Rk 4/2014)

Edgar Wallacen rikollinen mielikuvitus (RP 1987/Rk 1/2000/Herra Reederin rikollinen mieli 2003)

Maigret-kirjojen kääntöpuolta: Simenonin Mies ja junat (Rk)

José Giovanni – monen menneisyyden mies (pitkä versio; Rk:ssa kaksiosaisena 2-3/2005)

Riskinsä kullakin -elokuvan esittely Orionissa 13.2.2013

Philip Kerr istutti kovaksikeitetyn yksityisetsivän Natsi-Saksaan (Rk 3/2010)

JERRY COTTON

Jerry elämässäni. Kirjoittajan tunnustuksia. (luento Jerry Cotton Suomessa 30 v. -seminaarissa Jyväskylässä 1991)

Jerry Cottonin haudalla (Rk 2000)

Cottonin portinvartijat. Raivion väitös (Rk 2012)

Cotton-tyyliniekka Juhana Hintsanen kuollut (Rk 2013)

Tuiskun koulussa (Kujanjuoksu kuolemaan -kirjan jälkisanat, 2014)

LÄNNENTARINAT

Kuudestilaukeavat (Rs)

Lännenkirjailija Seppo Tuisku: suuri tuntematon (Ruudinsavu)

Juhani Salomaa (Rs)

Muut FW-kirjoittajat (Rs)

Pentti Pesä (Ruudinsavu)

Lännenkirjailija Skiftesvik (Rs)

Kuinka saatoin FinnWestin hautaan (Rs)

OPIN SAUNA

Cottonin kirjoitusohjeet (1991)

Veri roiskui ja luunsirut sinkoilivat Oriveden dekkaripajassa (Rk 2004/ blogi 2013)

Baggen 11 käskyä dekkarin kirjoittajalle

LISTAT

Top 25 noir- ja kovaksikeitetyt kirjailijat (2006)

Top 13 dekkarit (2007/2013)

Dekkareita kesäksi (Image 2006)

Soundin listat (2006)

Havannan kuu -näytelmän biisit (blogi 2014)

BAGGEN TUOTANTO

Viikatemies liikkeellä

Lukioikäisenä lähetin ensimmäiset käsikirjoitukseni kustantajalle. Olin jo 12-vuotiaana kirjoittanut yhden kirjan, Gubbe ja kumppanit, joka julkaistiin Keski-Uusimaan nuortenpalstalla jatkojännärinä, ja lukuisia muita, joita luetin kavereilla. He tuntuivat tykkäävän.

Toinen lähettämistäni käsiksistä oli lyhyistä ja vähän pitemmistäkin tarinoista koostuva agenttiparodia, jonka kirjoitin lukion ohessa. Muistaakseni ensimmäinen parikymmensivuinen stoori oli aika hyvä. Kirjan nimeä en tähän hätään muista, mutta minulla on se tallella jossakin työhuoneen sopukassa. Siitä poimin myöhemmin Otto-kirjoihin Suomen salaisen poliisin eli suojelupoliisin huippusalaisen erikoisosaston, joka tutkii kaikkein salaisimpia juttuja, ja eversti Poikolaisen, jolla oli taipumus ilmaantua päähenkilön eteen mitä oudoimmissa paikoissa. Poikolainen oli niin tavallisen näköinen, että se herätti jo huomiota. Otoissa Poikolaisesta tosin tuli Nokelainen ja ylietsivä.

Ensimmäinen, sittemmin kadonnut käsis, oli dekkariyritelmä Viikatemies liikkeellä. Olin lukenut paljon Rex Stoutia, mm. Caesar on kuollut -nimisen kirjan, ja ysiluokalla ja rippikoulukesänä kehitin oman sankariparini Nero Wolfen ja Archie Goodwinin mallin mukaan. En sijoittanut heitä kuitenkaan Yhdysvaltoihin, vaan Englantiin. Keravan kirjastosta löysin Herefordshiren kreivikuntaa esittelevän kirjan, jota hyödynsin. Alussa kartanon pellolta löytyvä ruumis joutui leikkuupuimuriin, ja sitten sankarimme saapuivat Lontoosta tutkimaan juttua järjenjuoksultaan hitaahkon paikallispoliisin närkästykseksi. Murhaaja paljastettiin kirjastohuoneessa kello viiden teellä.

Muistaakseni sain kummastakin kannustavaa palautetta kustannustoimittajilta, vaikkeivät ne kelvanneetkaan ohjelmaan. Huumoria ja vauhtia kiiteltiin, käsialan vaikeaselkoisuutta moitittiin. Olin kirjoittanut koneella puhtaaksi vain vähän alkua, sitten kyllästyin.

Taisi olla Otavan Pirkko Harainen, joka kirjoitti Viikatemiehestä, että tällaisia ulkomaille sijoittuvia juttuja on aika paljon, esimerkiksi Jerry Cotton -lehti. Kannattaisi sijoittaa tarina tuttuun ympäristöön, niin siitä saisi omaperäisemmän ja peräti ainutkertaisen.

Pari vuotta myöhemmin Seppo Tuisku kysyi minulta, kiinnostaisiko minua kokeilla Cottonin tekemistä, kun hänellä oli pulaa avustajista. Tuiskun ei tarvinnut kysyä toista kertaa.

Siitä alkoi ammattilaisurani, jota on jatkunut nyt 32 vuotta. Cotton jäi kyllä taakse jo parikymmentä vuotta sitten.

PIENI TALVISOTA SAI KANNET

Jussi Kaakinen on tehnyt kannen jo kuuteen kirjaani. Tässä niistä tuorein ja räyhäkkäin. Jussilta tuli joulun tienoilla kuusi idealuonnosta, joista sain valita parhaat kehittelyyn. Lopulta tämä prosenttijengiläinen chihuahua oli niin ylivoimainen, ettei muita edes vakavasti harkittu, vaikka nekin olivat hyviä. 

Kirja ilmestyy maaliskuun 13. päivänä. Tarkoitus on järjestää jonkinlaiset julkkarit, joista kerron täällä heti kun tiedot tarkentuvat.

Tällainen takakansiteksti kirjaan tulee:

Hämeenlinna Noir -sarjan kahdeksas kirja!

Marraskuun loppu 2014. Keravalaisjengi Tigersiin kuuluva huumekauppias tapetaan Hämeenlinnan Katumassa – kahteen kertaan. Mustat enkelit ottavat kunnian teosta. 

Alkaa taistelu Etelä-Hämeestä. 

Rintamalinjoja sotkevat yksinäinen kostaja ja Allu Nygren, jonka ikuinen pyristely lain ja laittomuuksien rajamailla uhkaa kallistua rikoksen puolelle.

Ennen pitkää käynnissä on pieni talvisota autopommeineen ja sinkoiskuineen. Pelastaako poliisipuoliso Leila Pohjanen jälleen kerran Allun – vai vetääkö Allu turmion tielle myös vanhan kaverinsa Jarkka Nurmisen ja jo eläkkeelle vetäytyneen alamaalman asekauppiaan Leksa Miettisen Niina-vaimoineen? Onko enkelipomo Hurme tullut oikeasti uskoon vankilassa? Kestääkö tämä sota 105 kunnian päivää – vai viisitoista häpeän yötä?

Kahdeksannessa Hämeenlinna Noir -rikosromaanissa Baggen elämänmakuiset konnat ja koukut kamppailevat rakkaudesta ja kuolemasta Keravan ja Hämeenlinnan välillä, varjon puolella. Tämän sodan todellinen voittaja on lukija, jonka Bagge vie viiston huumorin sävyttämälle hurjalle matkalle hyvinvointivaltion nurjalle puolelle.

LUOVAA TYÖTÄ

Kun aamulla olin pihalla lumitöissä, muistin muutaman vuoden takaisen juttuni, joka lähti alulle, kun aamulla olin pihalla lumitöissä. Tarina ilmestyi alun perin kokoelmassani Hukkareissu (2013).

LUMILINKO

Se talvi oli pitkä ja luminen. Niin pitkä ja luminen, että kun en enää jaksanut heittää pihatieltä lumia naapurien rajalle kertyneen vallin yli, minun piti kaivaa tunneli pihatien läpi ja kasata lumet omalle pihalle. Vaimo ei ollut tyytyväinen. Hän joutui konttaamaan työmatkansa alun.

Silloin toivoin, että meillä olisi lumilinko. Olin katsellut niiden mainoksia lehdistä, mutta ei meillä ollut varaa.

Unelmoin lumilingosta, siitä miten se sinkoaisi lumet pihatieltä kauas naapurien pihoille, aina heidän talonsa seinään saakka. Kävin koneliikkeissä katsomassa lumilinkoja ja kuuntelemassa vuolaita myyntipuheita niiden loistavista ominaisuuksista ja edullisista osamaksuehdoista, kunnes myyjät eivät enää vaivautuneet kysymään voisivatko olla avuksi. He tiesivät jo, että olin vain ikkunaostoksilla.

Yhtenä kevättalven aamuna heräsin siihen, että jalkani olivat muuttuneet tela-alustaksi ja suuni lumilingon kauhaksi, kun taas käteni olivat vääntyneet selän taakse ohjauskahvoiksi ja takapäähäni oli kasvanut poistoputki.

Olin muuttunut lumilingoksi.

Kiskaisin itseni käyntiin ja lähdin ulos. Yöllä oli pyryttänyt lunta, ja sitä tuli koko ajan lisää. Päristelin innoissani läpi tuulen ja tuiskun, linkosin pihatien ja pihan lumet kauas naapurien puolelle. Osa taisi mennä seuraavienkin naapurien pihaan.

Sinä iltana vaimo oli tyytyväinen siististä pihasta ja siitä, että pääsi kävellen kotiin saakka. Sänkyyn hän ei minua huolinut.

– Sinä haiset pahalta. Bensalta ja öljyltä. Sotket lakanatkin. Mene pihavajaan, lumilingon paikka on siellä.

Minä menin, eikä vajassa ollut hassumpaa. Vaimo oli oikeassa. Lumilinko kuului vajaan.

Pari seuraavaa viikkoa kului kuin siivillä. Päivät linkosin lunta, välin yötkin. En kaivannut lepoa. Vain bensaa ja öljyä.

Sitten tuli kevät. Lumet sulivat. Kerran ne tulivat vielä takaisin, mutta niin ohuena kerroksena, että kun yritin lingota sitä, pihatien sepeli rikkoi naapurien ikkunat.

– Yritä nyt ymmärtää, vaimo sanoi. – Et sinä voi lingota lunta, jollei sitä ole.

Ymmärsin sen. Ei sopinut rikkoa naapurien ikkunoita. Ei lumilingolle ollut keväällä mitään käyttöä.

Ei kesälläkään. Yritin kyllä mennä kulkemaan ruohonleikkurin perässä ja viskomaan heinät naapurien puolelle, mutta vaimon mielestä se ei ollut tarpeen.

– Ruohonleikkurissa on keräyslaatikko, voin kaataa heinät siitä suoraan kompostiin. Mene vain takaisin vajaan.

Syksyllä pyysin saada lingota lehdet naapurin puolelle, mutta vaimo sanoi:

– Naapurit suuttuisivat. Eivät he halua meidän lehtiämme pihaansa.

Yritin vedota siihen, että naapurit olivat antaneet luvan pinota lunta pihatieltä rajalleen.

– Se on eri asia, vaimo selitti. – Usko pois, kukaan ei halua pihaansa naapurin lehtiä. Minä haravoin ne ja kerään kompostiin. 

– Mutta…

– Ei mitään muttia. Lukitsen sinut kettingillä vajan kivijalkaan, ettet vain innostu ärsyttämään naapureita.

Tajusin kyllä, että vaimo oli oikeassa. Tajusin senkin, miksi hän otti uuden miehen. Eihän kukaan halua lumilinkoa sänkyynsä, saati sitten lastensa isäksi.

Nyt odotan jo malttamattomana talvea. Sitä räminää ja ulvontaa, jota ensimmäinen lumimyrsky pitää pihavajan peltikatossa ja ohuissa lautaseinissä. 

Silloin herään taas eloon.

ENNUSTUS TULEVALLE VUODELLE

Vuoden 2015 kirjat on minun osaltani suunnilleen kirjoitettu. Jäljellä on enää korjailua ja pientä uudelleenkirjoitusta. Pari kuvakirjatekstiä on valmiina jo seuraavillekin vuosille, odottamassa että kuvittaja ehtii paneutua käsikseeni tai kustantajan ohjelmaan mahtuu.

Keväällä minulta ilmestyy Hämeenlinna Noir -sarjan kahdeksas rikosromaani Pieni talvisota. Siitä on kehitteillä julkistustapahtuma 13.3. tienoilla JP Koskisen kanssa, jonka talvisotaromaani Kuinka sydän pysäytetään ilmestyy samaan aikaan. 

Hämeenlinna Noirin edellisestä kirjasta Havannan kuu tulee pokkaripainos. Havannan kuu -näytelmä jatkaa Hämeenlinnan Teatterissa vielä helmi-maaliskuussa.

Nukketeatteri Vahapapu esittää Hämeen linnan loppiaistapahtumassa näytelmääni Tahvo ja Bella pyörremyrskyssä. Tahvo ja Bella -kirjojen kuvittajan Salla Savolaisen kanssa olen tehnyt kuvakirjaa Hämeenlinnan Janne, jossa Jean Sibelius kertoo lapsuus- ja nuoruusvuosistaan vähintäänkin koko totuuden. Kirja ilmestyy loppukesästä.

Kesäkuussa tulee yhdeksäs Kaisa-kirja Rannalla. Hannamari Ruohonen on jälleen kuvittajana. Nyt isän tyttöystävä Sirkka kertoo odottavansa uutta lasta, ja Kaisa lähtee kotoa pois, koska häntä ei enää tarvita. Onneksi rannalta löytyy talonmies Laine, jonka kanssa on hyvä puhua asiat selviksi.

Ensi syksyksi on suunniteltu paria kirjajulkaisua, jotka eivät periaatteessa vaadi minulta uutta tekstiä, mutta vanhoja täytyy valikoida ja ehkä hieman editoida. Näistä kerron myöhemmin lisää.

Sarjakuvan puolella on virityksiä muutamankin kovan luokan piirtäjän kanssa. Osa niistä saattaa toteutua julkaisuna jo ensi vuoden aikana.

Dekkariseuran Ruumiin kulttuuriin olen luvannut tehdä vuoden mittaan kolme juttua. Ykköseen tulee laaja Donald E. Westlake -artikkeli hänen postuumin kirjoituskokoelmansa The Getaway Car pohjalta. Westlake on ollut suosikkini siitä lähtien kun luin Kuuman kiven suomennoksen melko tuoreeltaan. Olen lukenut lähes kaiken, mitä hän kirjoitti omalla nimellään, ja ison osan salanimikirjoistakin. Lukiossa aloin lukea englanninkielisiä kirjoja, kun löysin kirjastosta ja kirjakaupasta suomentamattomia Westlakeja. Myöhemmin päädyin jopa suomentamaan hänen Parker-romaaninsa Comeback.

Hämeen Sanomien kulttuurisivulle kirjoitan kolumnin kuuden viikon välein. Viimeksi tein näitä joskus toista kymmentä vuotta sitten ja muistan, että aiheen keksimisessä oli aina kova työ. Saa nähdä, miten siitä nyt suoriutuu.

Tarkoitus on kirjoittaa vuoden aikana ainakin kaksi kirjaa. Ensimmäinen on vuoteen 1914 sijoittuva nuortenromaani, jonka päähenkilö on tyttö, ja toinen 1930-luvun alkuun sijoittuva Väinö Mujusen nuoruusseikkailu. Mujunen on tuolloin nelikymppinen Etsivän keskuspoliisin etsivä, hän on naimisissa Mairensa kanssa ja hänellä on kaksi kättä ja Browning.

Elän jännityksessä. Ja jännityksestä.